TALOUSARVIOALOITE 438/2001 vp

TAA 438/2001 vp - Jukka Gustafsson /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työmarkkinatuen parantamiseen

Eduskunnalle

Suomen työttömyysprosentti on pysynyt sitkeästi korkeana. Työministeriön arvion mukaan vuonna 2002 työttömiä työntekijöitä on kuukaudessa keskimäärin hieman alle 300 000. Työttömyyden nopeaa hellittämistä ei siis ole näköpiirissä. Päinvastoin globaalin talouden ongelmat ovat heijastumassa myös Suomeen ja talouskasvun ennakoidaan lähitulevaisuudessa laskevan selvästi, mikä saattaa lisätä työttömyyttä.

Vaikka työttömyysturva on tarkoitettu väliaikaiseksi sosiaaliturvaksi, on siitä tullut monelle työttömälle toimeentulon peruslähde. Työmarkkinatukea saavia henkilöitä arvioidaan olevan ensi vuonna 160 000, joista noin puolet pitkäaikaistyöttömiä, sekä peruspäivärahalla olevia noin 20 000. Näiden ihmisten onkin turvauduttava muuhun sosiaaliturvaan, kuten asumistukeen ja toimeentulotukeen, selvitäkseen jokapäiväisistä laskuista ja maksuista.

Minimityöttömyysturvassa on ollut viime vuosina selvää jälkeenjääneisyyttä palkansaajien ansiokehitykseen nähden. Työttömyysturvan korotukset ovat kattaneet vain inflaation aiheuttaman reaalitulojen laskun, mutta palkansaajien ansiokorotukset ovat lisänneet myös reaalista ostovoimaa keskimäärin 1,8 % vuodessa vuosina 1998—2001. Tämä on kasvattanut voimakkaasti tuloeroja.

Mielestämme tämä epäkohta on korjattava nyt, kun valtion talous on vakaalla pohjalla. Hallituksen talousarvioesityksessä oleva kahdeksan markan korotus ei riitä. Mielestämme työmarkkinatuen korotuksen tulisi olla 10 markkaa, jotta vaikutus olisi toivottu eli tuloerojen kasvun pysäyttäminen palkansaajien ja työttömien välillä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioit-taen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  34.06.52 lisäyksenä 15 000 000 euroa työmarkkinatuen parantamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Jukka Gustafsson /sd
  • Veijo Puhjo /vas
  • Esa Lahtela /sd
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Tero Rönni /sd
  • Marjaana Koskinen /sd