TALOUSARVIOALOITE 580/2001 vp

TAA 580/2001 vp - Kyösti Karjula /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Työttömyysturvan kokonaiskustannus on erittäin raskas valtiontalouden kannalta, ja samalla pitkäkestoinen ansioon suhteutettu työttömyysturva on yksilön kannalta passivoiva. Kansainvälisessä vertailussa Suomen työttömyysturva poikkeaa pitkän keston lisäksi korvaussuhteen osalta. Suomessa korvaussuhde on jopa n. 85 % työssäoloajan nettotuloista. Yhdessä tuloriippuvaisten erien kuten asumistuen ja päivähoitomaksujen kanssa työttömyys voi olla yksilölle edullisin vaihtoehto. Tämä on omiaan heikentämään työttömän kannusteita hakeutua työhön ja pahimmillaan muodostaa jopa esteen työn vastaanottamiselle. Pitkään jatkunut korkea työttömyys edellyttää sitä, että eduskunta toteuttaa työhön kannustavia ja kansalaisten vastuullista toimintaa tukevia uudistuksia.

Tämän vuoksi on tarkoituksenmukaista pyrkiä alentamaan ansioon sidotun työttömyysturvan kestoa useampivuotisella ratkaisulla asteittain. Tavoitteena on kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen kuuden kuukauden enimmäiskesto alle 40-vuotiailla ja vuoden enimmäiskesto alle 57-vuotiailla työnhakijoilla. Tämän esityksen mukaan valtion vuoden 2002 budjetissa siirrytään jo 500 päivän ansioturvasta n. 380 päivän ansioturvaan. Ansioon sidotun työttömyysturvan keston lyhentäminen on osana kokonaisratkaisua, jolla puretaan suomalaista työnteonestojärjestelmää.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2002 talousarvion momentilta  33.17.50 60 000 000 euroa ansioon suhteutettuun työttömyyspäivärahaan ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Kyösti Karjula /kesk