Ehdotus
Komission Lissabon-tiedonanto sisältää analyysin
ohjelmakaudesta 2005—2007 sekä ehdotukset siitä,
miten ohjelmaa tulee toteuttaa vuosina 2008—2010. Komissio
korostaa kansantalouden vakauden merkitystä ja tarvetta
toteuttaa jäljellä olevat uudistukset, jotta vahvistetaan
sitä perustaa, jolla vakaata talouskasvua ylläpidetään
ja varaudutaan maailmantalouden epäsuotuisaan kehitykseen.
Sisämarkkinoiden toimivuus on edelleen keskeistä kasvun
ja työllisyyden edistämiseksi. EU:n kilpailukyky
perustuu inhimilliseen pääomaan, luovuuteen, innovaatioihin,
yrittäjyyteen ja laatuun kehitettäessä korkeatasoisia
hyödykkeitä ja palveluja siten, että eurooppalaiset yritykset
vahvistavat asemiaan globaaleilla markkinoilla. Samanaikaisesti
EU:n tulee, joulukuun 2007 Eurooppa-neuvoston globalisaatiokannan
mukaisesti, edistää joustavaa ja avointa etenemistä,
jolla vastataan tehokkaasti globaaleihin haasteisiin mukaanlukien
ilmastonmuutos ja energiavarmuus.
Komissio katsoo, että Eurooppa-neuvoston vuonna 2006
hyväksymät painopistealueet (osaaminen ja innovaatiot;
yritysympäristö; investoinnit ihmisiin ja työmarkkinoiden
uudistaminen; energia ja ilmastonmuutos) samoin kuin yhdennetyt
talouspolitiikan ja työllisyyden suuntaviivat tulee säilyttää ennallaan.
Myöskään maakohtaisiin suosituksiin ei
esitetä merkittäviä muutoksia.
Merkittävimmät uudistusesitykset sisältyvät komission
ehdottamaan uuteen Lissabon-ohjelmaan, KOM(2007) 804 lopullinen,
jossa asetetaan kymmenen keskeistä vuoteen 2010 mennessä saavutettavaa
tavoitetta. Nämä ovat: 1. Komissio esittää ehdotuksen
uudistetuksi sosiaaliseksi toimintaohjelmaksi vuoden 2008 puoleenväliin
mennessä ja osallistuu osaamispuutteiden korjaamiseen,
2. Komissio esittää vuonna 2008 ehdotuksia yhteisestä maahanmuuttopolitiikasta,
3. Yhteisö antaa pienyrityksiä koskevan eurooppalaisen
säädöksen, jonka tavoitteena on vapauttaa
pk-yritysten kasvupotentiaali koko niiden elinkaaren aikana, 4.
Yhteisö jatkaa toimiaan saavuttaakseen tavoitteen, jonka
mukaan EU:n hallinnollisia rasitteita karsitaan 25 prosentilla vuoteen
2012 mennessä, ja toteuttaa kunnianhimoisen yksinkertaistamisohjelman,
5. Yhteisö lujittaa yhtenäismarkkinoita, lisää kilpailua
palvelusektorilla ja jatkaa rahoituspalvelumarkkinoiden yhdentämistä,
6. Yhteisö toteuttaa "viidennen vapauden" (osaamisen vapaa
liikkuvuus) käytännössä luomalla
todellisen eurooppalaisen tutkimusalaueen, 7. Yhteisö parantaa
innovoinnin perusedellytyksiä, 8. Yhteisö toteuttaa
energian sisämarkkinat ja vahvistaa ilmastonmuutospaketin,
9. Yhteisö edistää teollisuuspolitiikkaa,
jossa on tavoitteena entistä kestävämpi
tuotanto ja kulutus sekä 10. Yhteisö käy tärkeimpien
kauppakumppaneidensa kanssa kahdenvälisiä neuvotteluja
avatakseen uusia mahdollisuuksia kansainväliselle kaupalle
ja sijoitustoiminnalle ja luodakseen säännösten
ja standardien kannalta yhteisen alueen.Tavoitteisiin liittyen ohjelma
sisältää yksityiskohtaisen listauksen
tarvittavista lainsäädäntöaloitteista aikatauluineen.
Maakohtaisissa arvioissa todetaan Suomen edistyneen erittäin
hyvin kansallisen toimenpideohjelman täytäntöönpanossa.
Suomen vahvuutena pidetään ikääntyneiden
työntekijöiden työllisyysasteen kasvua
ja innovaatiojärjestelmää. Haasteina
ovat erityisesti kilpailun ja tuottavuuden lisääminen
palvelualoilla sekä rakennetyöttömyys.
Valtioneuvoston kanta
Valtioneuvosto pitää esitettyjä kannanottoja pääosin
perusteltuina, mutta kiinnittää huomiota mm. taloustilanteeseen
ja rahoitusmarkkinoihin liittyviin epävarmuustekijöihin,
jotka olisi tullut ottaa arvioissa paremmin huomioon. Jatkotyössä on
aiheellista keskittyä erityisesti strategian niihin osa-alueisiin,
joilla on edistytty hitaasti. Tällaisia ovat mm. palvelujen
sisämarkkinat, rahoitusmarkkinoiden yhdentäminen,
verkostotoimialat (sähkö ja kaasu) ja sosiaaliturvajärjestelmän
uudistaminen.
Valtioneuvosto pitää uuden ohjelman painopistealueita
ja jatkuvuuden korostamista perusteltuina. Myös yhdennettyjen
suuntaviivojen pitämistä ennallaan puolletaan.
Tulevalla kaudella tulee keskittyä saattamaan jo sovitut
uudistukset loppuun. Jatkossa on aiheellista selvittää,
miten strategia ottaa huomioon muilla alueilla (esim. rahoituskehyksien
osalta) tapahtuvan kehityksen ja kannanmuodostuksen. Valtioneuvosto
pitää myös strategian ulkoisen ulottuvuuden vahvistamista
tärkeänä.
Valtioneuvosto pitää uutta Lissabon-ohjelmaa
aiempaa selkeämpänä rakenteeltaan. Ohjelman
sisältöä on yksinkertaistettu keskittymällä neljään
painopistealueeseen. Osa-alueeseen yritysympäristö liittyen
valtioneuvosto nostaa esille mm. pk-yritysten toimintaedellytysten
parantamisen, hallintomenettelyjen ja viranomaiskäytäntöjen
yksinkertaistamisen sekä komission sisämarkkinoiden
uudelleentarkastelua koskevan tiedonannon (Single Market Review),
jonka täytäntöönpanon ja seurannan
tulisi olla olennainen osa Lissabon-ohjelmaa. Osaamiseen ja innovaatioihin
liittyvät esitykset ovat pääosin kannatettavia.
Ns. tutkijapassin osalta valtioneuvosto kaipaa kuitenkin vielä lisäselvitystä.
Valtioneuvosto pitää tärkeänä,
että energia ja ilmastonmuutos näkyvät
nyt vahvasti uudessa ohjelmassa. Keskeisimpiä siihen liittyviä instrumentteja ovat
päästökauppajärjestelmän
kehittäminen, energian ns. kolmannesta sisämarkkinapaketista sopiminen
ja energiateknologian kehittämisen ja käyttöönoton
edistäminen. Strategian vaikuttavuuden vahvistamisen osalta
valtioneuvosto tukee komission tavoitetta täytäntöönpanon
koordinaation vahvistamisesta kuitenkin niin, että se toteutetaan
nykyistä raportointirakennetta uudistamalla, ei laajentamalla.