Yleisperustelut
Yleistä
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Esitetyt lainmuutokset ovat osa kokonaisuutta, joka liittyy
EU:n uusien jäsenmaiden ja Suomen väliseen työvoiman
liikkuvuuden vapauttamiseen 1.5.2006. Toimenpidekokonaisuuteen sisältyy
siirtymäsäädöksistä luopuminen,
tilaajan selvitysvastuun toteuttaminen ja ulkomaisen työvoiman
tehokkaampi rekisteröinti.
Lailla pyritään parantamaan uusien jäsenmaiden
kansalaisten työnteon tilastollista seurantaa ja työehtojen
valvontaa. Rekisteröintivelvollisuus koskisi sekä suoraan
suomalaisyritysten palvelukseen työllistyviä että palvelujen
vapaan liikkuvuuden piirissä olevia lähetettyjä työntekijöitä ja
vuokratyöntekijöitä. Suomalaisen työvoima-
ja yhteiskuntapolitiikan kannalta on ensiarvoisen
tärkeätä, että viranomaiset
saavat tiedon ulkomaisen työvoiman määristä ja
sovellettavista työehdoista. Se on välttämätön
edellytys asianmukaisten työvoimapoliittisten toimien ajoittamiseksi
ja mitoittamiseksi sekä ulkomaisen työvoiman väärinkäytön
ehkäisemiseksi.
Työnteon rekisteröinti
Rekisteröinti tapahtuu työvoimatoimiston kautta
ulkomaalaisrekisteriin, ja se voidaan tehdä myös
sähköisesti. Rekisteröinti sisältää tarvittavien
henkilö- ja työnantajatietojen ohella työnantajan
ilmoituksen työnteon keskeisistä ehdoista, kuten
sovellettavasta työehtosopimuksesta tai maksettavasta vastikkeesta,
ja siitä käy ilmi myös työnteon
paikka ja sen kesto. Selvitys on annettava uudelleen, jos työnantaja
vaihtuu tai kun tiedoissa tapahtuu muutoin olennaisia muutoksia.
On tärkeää, että ulkomaalaisrekisteriin
kirjautuvat tiedot ovat sieltä muiden viranomaisten käytettävissä,
jotta esimerkiksi Keskusrikospoliisin PUT-yksikkö ja työsuojelupiirien
ulkomaalaistarkastajat saavat tarvittaessa vaivatta tiedot ulkomaalaisista
työntekijöistä. Uusien EU-maiden kansalaisten
Suomessa työskentelyä koskevien tietojen rekisteröinnistä voi
olla hyötyä myös valvottaessa EY:n sosiaaliturva-asetuksen
(1408/71) noudattamista ja työntekijän sosiaaliturvan
toteutumista. Jotta rekisterissä olevia tietoja voitaisiin
tehokkaasti hyödyntää työeläketurvaa
koskevassa valvonnassa, tulisi Eläketurvakeskuksen saada
lukukäytön mahdollistava käyttöyhteys
rekisteriin vastaavalla tavalla
kuin työsuojeluviranomaisilla on.
Valiokunta pitää perusteltuna ehdotettua ulkomaalaislain
muutosta, jolla pyritään keskittämään
ulkomaalaisten lupa- ja rekisteröintiasioiden
käsittelyä. Perustelujen mukaan asiat on tarkoitus
keskittää Vantaan, Tampereen ja Lappeenrannan
työvoimatoimistoihin. Valiokunta korostaa, että keskittämisen
myötä tulee kyseisille työvoimatoimistoille
osoittaa myös riittävät resurssit tehtävien
ripeään hoitamiseen. Erityisesti valiokunta korostaa,
että työvoimatoimistoilla tulee olla riittävästi
resursseja, jotta ne voivat tarkistaa rekisteröinnin yhteydessä ainakin
työnantajan nimen ja y-tunnuksen asianomaisesta rekisteristä niin,
että näiden tietojen oikeellisuuteen voidaan luottaa.
Rekisteröinnin kattavuus
Esityksessä ei ehdoteta rekisteröitymiseen
liitettäväksi pakotteita eikä maksuhelpotuksia
tai muita houkutteita. Tästä voi aiheutua ongelmia rekisterin
kattavuudelle. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan hallituksen
esitystä valmisteltaessa selvitettiin mahdollisuutta jättää työntekonsa
rekisteröineeltä kokonaan tai osittain perimättä oleskeluluvan
rekisteröimisestä säädetty 40
euron maksu. Saadun selvityksen mukaan
kyseessä on omakustannusarvon mukainen maksu, jonka alentaminen
voisi olla mahdollista, mikäli poliisin työmäärä vähenee
työnteon rekisteröinnin myötä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että hallitus jatkaa selvityksiä maksualennuksen
aikaansaamiseksi.
Lain tehokkuus riippuu pitkälti siitä, kuinka hyvin
työnantajat ja maahan tulevat työntekijät saavat
tietoa rekisteröinnin suorittamisesta. Säädöksestä tiedottamiseen
onkin syytä kiinnittää erityistä huomiota
ja jakaa tietoa paitsi Suomessa myös rajan ylityspaikoilla
ja uusissa jäsenmaissa toimivien lähetystöjen
voimin. Valiokunta pitää tärkeänä,
että asianomaiset ministeriöt ja työmarkkinajärjestöt
sopisivat tehokkaan tiedotuskampanjan toteuttamisesta heti, kun
laki tulee voimaan.
Rekisteröintiä ei edellytettäisi,
jos poliisi on jo rekisteröinyt oleskeluoikeuden. Osa valiokunnan
kuulemista asiantuntijoista on pitänyt tätä säännöstä ongelmallisena
rekisteristä saatavien tilasto- ja valvontatietojen kattavuuden
kannalta. Valiokunta pitää tärkeänä,
että hallitus seuraa, aiheutuuko säännöksestä ongelmia,
ja selvittää tarvittaessa, voitaisiinko säännös
laajentaa kattamaan myös nämä tilanteet.
Laki ehdotetaan säädettäväksi
määräaikaisena siten, että se
olisi voimassa 30.4.2009 saakka. Sen voimassaolon aikana tulisi
saada kuntoon kaikkia EU- ja ETA-maita koskeva työnteon
rekisteröinti. Suomen tulisi myös EU:ssa vaikuttaa
siihen, että tilastointi ja työehtojen valvontaedellytykset
paranevat. Tämä edellyttää,
että työnteko rekisteröidään
selvästi nykyistä kolmen kuukauden määräaikaa
aikaisemmin. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan kaikkien
EU:n jäsenvaltioiden kansalaiset kattavan työvoiman
liikkuvuutta koskevan tilastoinnin ja seurannan parantamista on
tarkoitus selvittää valmisteltaessa Euroopan unionin
jäsenvaltioiden kansalaisten oleskeluoikeutta koskevan direktiivin
voimaan saattamista. Valiokunta pitää tätä selvitystyötä hyvin
tärkeänä ja kiirehtii sen tekemistä.