Pääministeri Vanhasen hallituksen
ohjelmassa todetaan, että "vanhustenhoidon kuntouttavaa toimintaa
ja avopalveluja lisätään ja pitkäaikaisessa
laitoshoidossa olevien ikäihmisten hoidon laatua parannetaan.
Vanhuspalvelujen henkilöstöä lisätään
tavoitteena ikäihmisten hoidosta annetun laatusuosituksen
edellyttämä taso."
Ohjelmassaan hallitus lupasi seurata tilannetta kunnissa ja
ryhtyä tarvittaessa toimenpiteisiin vähimmäistason
turvaamiseksi. Hallitus sitoutui nostamaan kuntien sosiaali- ja
terveydenhuollon valtionosuuksia ikäihmisten palvelujen
vahvistamiseksi ja laadun parantamiseksi sekä koulutetun
hoitohenkilöstön lisäämiseksi
vanhusten laitoshoitoon ja kotipalveluun. Tämän
lisäksi luvattiin parantaa omaishoitajien asemaa.
Nämä tavoitteet eivät ole toteutuneet,
ja tulevaisuuden näkymät ovat hyvin huolestuttavia. Ikääntyneiden
palvelujen tarjonta suhteessa ikääntyneiden määrään
on edelleen niukentunut. Lisääntyvään
hoivan tarpeeseen on entistä vaikeampaa vastata
kuntien talouden yhä kiristyessä ja työvoiman
saannin vaikeutuessa. Alueelliset erot ovat suuria. Niin vanhusten
ja heidän läheistensä kuin hoitohenkilökunnankin
hätä on suurta. Erilaisten pelkojen vuoksi hoidon
puutteista ja laiminlyönneistä kuitenkin usein
vaietaan. Tällä hetkellä ongelmana on
erityisesti paikoin kipeä pula sijaisista ja pätevästä henkilöstöstä sekä aiempaa
huonokuntoisempien vanhusten määrän lisääntyminen
suhteessa henkilökunnan määrään.
Asiakkaiden toimintakyvyn heikentyminen on lisännyt hoidon
tarpeita ja vaativuutta niin vanhusten laitoshoidossa kuin avopalveluissakin.
Sosiaali- ja terveysministeriö antoi laatusuosituksen
vanhustenhuoltoon vuonna 2001. Tuolloin arvioitiin, että vanhustenhuollon
saattaminen kuntoon vaatisi noin 4 000 työntekijän
palkkaamista.
Kunnallisessa vanhusten laitoshuollossa henkilöstön
lukumäärä on vähentynyt viimeisen
viidentoista vuoden aikana. Kuitenkin samalla hoidettavien vanhusten
kunto on keskimäärin heikentynyt. Vuonna 1990
oli vanhusten laitoshuollossa 1 000:tta 75 vuotta täyttänyttä kohti
70 työntekijää. Vuonna 2000 vastaava
luku oli 58 ja vuonna 2004 vain 54. Vielä suurempi lasku
henkilökunnan osuudessa oli perusterveydenhuollon vuodeosastohoidossa.
Länsi-Suomen lääninhallitus teki
maaliskuussa valituksen pohjalta päätöksen
siitä, että tamperelaiseen Koukkuniemen vanhainkotiin
on palkattava 103 työntekijää lisää,
jotta saavutettaisiin edes tyydyttävä hoidon taso.
Hyvä hoidon taso edellyttäisi peräti
300 hoitajaa. Tämä esimerkki näyttää karulla
tavalla, mikä on suomalaisen vanhustenhuollon tilanne monilla
paikkakunnilla. On kestämätöntä,
jos vanhustenhoidon vähimmäislaadun turvaaminen
edellyttää valitusprosesseja.
Suomen vanhustenhuollossa joudutaan pärjäämään
puolella Ruotsin henkilökunnasta. Samalla masennus- ja
rauhoittavia lääkkeitä määrätään kolme
kertaa muita Pohjoismaita enemmän. Yhdessä vahvojen
unilääkkeiden kanssa hoidetut vanhukset elävät
lääketokkurassa, mikä aiheuttaa kaatumisia
ja siitä seuraavia vammoja. Yli kolmasosa vanhuksista syö säännöllisesti
yli kymmentä lääkettä yhtä aikaa.
Tutkijoiden suositukset lääkkeiden määrästä ylitetään
kaksinkertaisesti. Hoitajien tilalle on otettu lääkkeet,
joilla pyritään lieventämään
myös yksinäisyyttä ja turvattomuutta.
Osasyynä vanhusten liialliseen lääkitsemiseen
on myös geriatrisen koulutuksen puute.
Kotona asuu sosiaali- ja terveysministeriön asettaman
tavoitteen mukainen osuus 75 vuotta täyttäneistä.
Kuitenkaan riittävää apua ei heille ole
kyetty tarjoamaan. Avopalvelujen lisäämistavoitteesta
huolimatta säännöllistä kotipalvelua ja
kotisairaanhoitoa saaneiden vanhusten määrä on
vähentynyt, vaikka ikääntyneiden osuus
väestöstä on merkittävästi
kasvanut. Suurin pudotus on tapahtunut kodinhoitoavun saatavuudessa: sen
saajien prosentuaalinen osuus on pudonnut lähes puoleen
lamaa edeltäneestä tilanteesta.
Avopalvelujen lisäystä on toteutettu muuttamalla
vanhainkoteja ns. asumispalveluyksiköiksi, joissa voidaan
säästää paitsi henkilöstömenoissa
myös lääkekuluissa. Toteutettu omaishoidon
tuen minimitason korotus on paradoksaalisesti johtanut siihen, että kunnat
ovat karsineet tuen saajien määrää määrärahojen
puutteen vuoksi. Suurin osa omaishoitajista tekee arvokasta työtään
edelleen täysin korvauksetta.
Henkilöstön alimiehitys vanhustenhuollossa heikentää palvelujen
tasoa ja koettelee henkilökunnan jaksamista. Mm. sairauspoissaolojen määrä on
suurta, eikä sijaisia tahdota saada. Työn vaativuuden
ohella painetta lisää henkilöstön ikääntyminen.
Sosiaali- ja terveyspalveluihin tarvittaisiin aivan lähivuosina
kymmeniä tuhansia uusia työntekijöitä pelkästään
eläkkeelle jäämisen vuoksi. Kuitenkin
jo nykyisellään alalla kärsitään
nopeasti pahenevasta työvoimapulasta. Lisääntyneistä koulutusmääristä huolimatta
ei uusia työntekijöitä ole helppo houkutella
alalle pätkätyösuhteiden, heikon palkkatason
ja työn raskauden vuoksi. Viime vuosina on arvioitu valmistuneista
sairaanhoitajista peräti joka neljännen lähteneen
ulkomaille töihin vakituisen työn, paremman palkan
ja inhimillisemmän työtahdin vuoksi. Moni hoitoalan
koulutuksen saanut on myös vaihtanut alaa.
Valtiontalous on jo vuosia kehittynyt suotuisasti ja valtionvelkaa
on kyetty lyhentämään. Kuitenkin kuntien
edellytykset tuottaa peruspalveluja ovat heikentyneet. Vaikka vähäisiä korotuksia
sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin on tehty, eivät
ne ole riittäneet Kansallisen terveyshankkeen edellyttämien
palvelutarpeiden toteuttamiseen. Kansallisen terveyshankkeen määrärahojakin
ollaan nyt leikkaamassa jo toisena perättäisenä vuotena.
Samanaikaisesti hallitus on lykännyt kustannusten kasvusta
johtuvan valtionosuusvelan (pakkolaina) takaisinmaksua kunnille,
mikä on johtunut pysyvään satojen miljoonien
eurojen vajaukseen kuntataloudessa.
Resurssipula on ajanut kuntien vanhustenhuollon todelliseen
alennustilaan. Pelkästään vanhustenhuollon
henkilöstövajeen täyttäminen vaatisi
satoja miljoonia lisää palkkauksiin vakituisiin
työsuhteisiin. Myös palkkaustasoon kaivattaisiin
korjausta.
Hyvän ja laadukkaan hoidon takaamiseksi niin avo- kuin
laitoshoidossa tarvitaan riittävästi osaavaa henkilökuntaa.
Työn arvostus ja asianmukainen palkkaus tukevat henkilökunnan
jaksamista vaativassa vanhustyössä. Hyvinvointiyhteiskunnassa
vanhusten hyvän huolenpidon tulisi olla itsestäänselvyys.