Perustelut

Valtioneuvoston EU-selonteon tarkoituksena on antaa kokonaiskuva Suomen EU-politiikkaa ohjaavista periaatteista, sisältöä koskevista painopisteistä ja EU-vaikuttamisen kehittämisestä. Euroopan parlamentin ja komission toimikausien taitteessa ajankohta onkin varsin sopiva EU-politiikkaa koskevien linjausten arviointiin. Myös globaali talouskriisi asettaa unionin aivan uudenlaisten haasteiden eteen, mistä johtuen toiminnan painopisteiden uudelleen arviointi on perusteltua.

Selonteko on käsiteltävänä eduskunnassa useissa valiokunnissa. Valtiovarainvaliokunta rajoittuu siksi vain niihin näkökohtiin, jotka liittyvät sen toimialaan; näitä ovat erityisesti rahoituskauteen ja budjettiin liittyvät kysymykset.

Rahoituskauden kesto.

Selonteossa ehdotetaan rahoituskauden lyhentämisestä nykyisestä seitsemästä vuodesta viiteen vuoteen. EU:n rahoituskehykset laadittiin aiemmin viiden vuoden jaksoina, mutta mm. varojen pitkäjänteisen käytön parantamiseksi rahoituskautta pidennettiin sittemmin seitsemään vuoteen. Selonteon mukaan viiden vuoden rahoituskehys olisi kuitenkin toimivampi, jotta rahoituskehys voitaisiin sitoa komission ja Euroopan parlamentin toimikauteen. Näin korostettaisiin yhteyttä unionin politiikan ja varainkäytön välillä. Rahoituskauden lyheneminen lisäisi myös rahoituksen joustavuutta ja antaisi mahdollisuuden reagoida aiempaa nopeammin muuttuneisiin tilanteisiin ja talouden suhdannevaihteluihin.

Valtiovarainvaliokunta katsoo, että rahoituskauden sitominen parlamentin ja komission toimikausiin saattaa käytännössä heikentää varojen tehokasta käyttöä ja ohjelmien tasaista toteuttamista. Vaarana on nimittäin, että parlamentilla ja komissiolla ei ole heti toimikautensa alussa valmiuksia päättää rahoituskehyksistä, jolloin päätöksenteko saattaa siirtyä ainakin seuraavaan vuoteen, mahdollisesti pidemmällekin. Uuteen rahoituskauteen sisältyvien ohjelmien ja hankkeiden konkreettinen käynnistyminen voi näin lykkääntyä varsin pitkälle.

Valtiovarainvaliokunnan mielestä onkin keskeistä, että rahoituskautta lyhennettäessä sitä ei sidota parlamentin ja komission toimikauteen, vaan että rahoituskausi ajoitetaan limittäin kahden parlamenttikauden ajalle. Näin parlamentin ja komission toimikausien taitekohdat eivät katkaise ohjelmakausia, vaan niiden toimeenpano voi jatkua täysipainoisesti myös parlamentin ja komission vaihtuessa. Toimielimillä olisi näin myös ajallisesti paremmat mahdollisuudet paneutua rahoituskehyksiin liittyviin kysymyksiin.

Valiokunta katsoo valtioneuvoston tavoin, että rahoituskauden lyhentäminen helpottaisi unionin mahdollisuuksia kohdentaa varoja uudelleen. Budjettijärjestelmä on jäykkä, ja seitsemän vuoden rahoituskausi on pitkä tilanteessa, jossa talouden suhdanteiden nopeat ja voimakkaat vaihtelut edellyttäisivät ripeitä toimia rahoituksen uudelleenkohdentamiseksi. Rahoituksen joustavuutta voidaan tosin lisätä jo nykyisen seitsemänvuotisen kehyksen aikana parantamalla esim. säästyneiden budjettivarojen siirtomahdollisuuksia eri otsakkeiden välillä.

EU-budjetin painopisteet ja rahoitus.

EU-budjetin painopisteet ovat olleet perinteisesti maatalous, maaseudun kehittäminen sekä alue- ja rakennepolitiikka, jotka kattavat noin 80 prosenttia unionin menoista. Maatalouspolitiikan osuus budjetista on edelleen suuri (33,9 prosenttia kuluvalla rahoituskaudella), mutta sen osuus on viime vuosina kuitenkin pienentynyt.

Unionin tulevaisuuden kannalta on keskeistä, että budjetin painopisteitä arvioidaan uudelleen ja että varoja suunnataan nykyistä voimakkaammin toimiin, jotka edistävät kestävää kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä. Valiokunnan mielestä myös toimien vaikuttavuutta on tehostettava ja huolehdittava erityisesti siitä, että unionin suuntaamilla resursseilla saavutetaan konkreettista lisäarvoa kansallisen tason toimiin verrattuna.

Selonteon mukaan rahoituskehysten menettelyjä tulisi kehittää myös siten, että nettomaksuille on kaikkia jäsenmaita koskeva katto, esimerkiksi 1 prosentti jäsenmaiden bruttokansantulosta.

Suomen jäsenmaksut EU:lle ovat kasvaneet jäsenyysvuosien aikana tuntuvasti, ja Suomi on ollut usean vuoden ajan nettomaksaja. Toisaalta Suomen saama palauma on ollut huomattavan suuri, esimerkiksi vuonna 2007 Suomeen ohjautui EU-rahoitusta noin 1,4 mrd. euroa. Suomen nettomaksu tulee kuitenkin tulevaisuudessa kasvamaan, kun unioniin on liittynyt ja liittymässä keskimääräistä köyhempiä jäsenmaita. Kaikkia jäsenmaita koskeva maksukatto onkin Suomen kannalta kannatettava.

EU-budjetin rahoitus perustuu varsin monimutkaiseen järjestelmään, jossa rahoitus katetaan ns. omilla varoilla, joita ovat mm. maataloustuotteiden tuontimaksut ja tullit, osa arvonlisäverotuloista ja erityisesti bruttokansantulon perusteella kannettava maksuosuus. Järjestelmä sisältää myös tiettyjä jäsenvaltioita koskevia erityisjärjestelyjä. Eräs ongelmallisimmista yksityiskohdista on Yhdistyneelle kuningaskunnalle myönnetty maksuhelpotusjärjestelmä.

Valiokunta pitää tärkeänä, että budjetin rahoitusta selkeytetään siten, että rahoitusjärjestelmä on tasapuolinen ja oikeudenmukainen sekä myös mahdollisimman läpinäkyvä. Valiokunta pitää selonteon tapaan perusteltuna, että rahoitus perustuu entistä selkeämmin bruttokansantuloon, jolloin kaikkien jäsenmaiden maksut perustuvat niiden varallisuustasoon. BKTL-vara on jo tällä hetkellä ongelmattomin ja kustannustehokkain osa omien varojen järjestelmässä.

Valiokunta toteaa, että EU:n edelleen laajentuessa on entistä tärkeämpää, että unionin kokonaismenojen kehitys pidetään hallinnassa ja että EU:n budjetin kasvua hillitään. Onkin tärkeää, että jäsenmaat noudattavat EU:n budjetin käsittelyssä vastaavanlaista budjettikuria kuin laatiessaan omia kansallisia talousarvioitaan.

EU:n hallinto.

Euroopan unionin toimintaan liittyy paljon byrokratiaa, ja sen hallinto on usein monimutkaista ja tehotonta. Kansallisella tasolla erityisesti maatalouteen sekä alue- ja rakennepolitiikkaan liittyvä hallinto- ja valvontajärjestelmä on vaikeaselkoinen. Sääntöjen monimutkaisuus tuottaa myös tahattomia virheitä. Lisäksi hallinto- ja valvontajärjestelmien ylläpito aiheuttaa merkittäviä kustannuksia. Vaikeaselkoiset hallintokäytännöt ovat myös omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta unionia kohtaan.

Valiokunta kiirehtii toimia, jotka tähtäävät EU-byrokratian ja hallinnollisen taakan vähentämiseen sekä hallinnon yksinkertaistamiseen ja tehostamiseen. Lainsäädäntöä ja viranomaistoimintaa kehittämällä on myös pyrittävä löytämään tarkoituksenmukainen tasapaino hallinto- ja valvontakäytäntöjen aiheuttamien kustannusten ja hyötyjen välillä.

Valiokunta korostaa myös aktiivista otetta EU-asioiden hoidossa sekä ennen muuta tehokasta ennakkovaikuttamista unioniasioita koskevassa päätöksenteossa. Kuten selonteossa todetaan, EU-asioiden hoitamiseen on panostettava laaja-alaisesti ja oikea-aikaisesti. Tämä edellyttää huolehtimista myös siitä, että EU-toimintaan osoitetaan riittävät resurssit.