Perustelut
Valiokunta pitää hyvänä ehdotuksen
lähtökohtaa, jonka mukaan ensisijainen vastuu
pankin toiminnan ylläpitämisestä sekä kriisinratkaisun rahoittamisesta
on pankin omistajilla ja sijoittajilla. Yhteisen kriisinratkaisumekanismin
tavoitteena on näin muuttaa merkittävällä tavalla
ongelmiin ajautuvien pankkien kohtelua; uudessa kehikossa ongelmapankki
joko järjestellään uudelleen
tai se ajetaan hallitusti alas omistajien ja sijoittajien kantaessa
vastuun kriisinratkaisun kustannuksista.
Mikäli sijoittajavastuun toteuttaminen ei riitä kriisinratkaisutoimenpiteiden
rahoittamiseen, rahoituskapasiteettia täydennetään
toimialan vastuulla, ts. pankeilta kerättäviin
vakausmaksuihin perustuvalla kriisinratkaisurahastolla.
Valiokunta pitää tärkeänä pyrkimystä katkaista
julkisen talouden ja vaikeuksissa olevien pankkien yhteys. Veronmaksajien
suojaamisen ohella on myös tärkeää,
että euromaille luodaan pakollinen, toimiva ja yhtenäinen
kriisinratkaisumekanismi, joka varmistaa nopeat ja monipuoliset
kriisinratkaisut ja jossa omistaja- ja sijoittajavastuu toteutuu
mahdollisimman tehokkaasti.
Komission ehdotukseen sisältyy kuitenkin useita ongelmia.
Puheenjohtajamaan 7.11.2013 tekemään kompromissiehdotukseen
sisältyy tosin ratkaisuja, jotka parantavat komission alkuperäistä,
10.7.2013 antamaa esitystä, mutta uuteenkin ehdotukseen
sisältyy vielä useita avoinna olevia kysymyksiä;
näitä ovat mm. sijoittajavastuusäännösten
voimaantulo ja yhteisen kriisinratkaisumekanismin päätöksentekomalli.
Asia liittyy läheisesti pankkien ja sijoituspalveluyritysten
elvytys- ja kriisinratkaisudirektiiviin (BRRD), joka sisältää asiaa
koskevan aineellisen lainsäädännön
ja josta neuvostossa on jo viime kesäkuussa saavutettu
yhteisymmärrys. BRR-direktiivin tavoitteena on mm. ennaltaehkäistä pankkien
kriisiytymistä tai ainakin puuttua ongelmiin mahdollisimman
varhaisessa vaiheessa. Vasta viimeisenä keinona siirryttäisiin
varsinaiseen kriisinratkaisumenettelyyn, josta nyt on kysymys.
Valiokunta korostaa BRR-direktiivin merkitystä ja katsoo,
että sen hyvä ja tehokas toimeenpano vähentää tarvetta
turvautua yhteiseen kriisinratkaisumekanismiin, jonka mahdollisuudet akuutin
kriisin ratkaisemiseen voivat olla heikot mm. järjestelmän
monimutkaisuuden vuoksi.
Jäsenmaiden taloudellinen vastuu
Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota
siihen, että mekanismi voi aiheuttaa jäsenmaille
merkittäviä taloudellisia vastuita. Ehdotus tosin
korostaa sijoittajien ja omistajien sekä sen jälkeen
rahaston vastuuta, mutta se ei sulje pois jäsenvaltioiden
rahoitusvastuuta, vaan jäsenmaat voivat joutua vastuuseen
sen jälkeen, kun sijoittajien ja rahaston varat on käytetty.
Pankkien ja rahoituslaitosten maksamista maksuista koostuva
rahasto ei myöskään olisi käytössä vielä mekanismin
käynnistyessä, sillä rahaston tavoitekoko
(55 mrd. euroa) on tarkoitus saavuttaa vasta 10 vuoden siirtymäajan
jälkeen. Euroalueen taloudelliset näkymät
eivät lupaa suotuisia olosuhteita rahoituslaitosten tervehdyttämiselle,
vaan on pelättävissä, että euroalueen
pankeissa ilmenee tuen tarvetta ennen siirtymäajan päättymistä.
Komission ehdotuksen nopeasta aikataulusta seuraa, että yhteinen kriisinratkaisurahasto
olisi alirahoitettu useiden vuosien ajan, mikä voi johtaa
pankkiunioniin osallistuvien jäsenvaltioiden fiskaaliseen
vastuuseen.
Vastuisiin liittyvää epävarmuutta
lisää se, että em. pankkien elvytys-
ja kriisinratkaisudirektiiviin sisältyvät
sijoittajavastuusäännökset tulevat voimaan
vasta 1.1.2018. Tämä lisäisi painetta
yhteisten varojen käytölle erityisesti vuosina 2015—2018.
Paine yhteisten varojen käytölle on korostunut
myös sen jälkeen ainakin siihen saakka, kunnes
rahaston tavoitekoko on saavutettu.
Valtiovarainvaliokunnalla ei ole käytettävissään
perustuslakivaliokunnan lausuntoa eikä sen arviota siitä,
miten asetus vaikuttaa eduskunnan budjettivaltaan ja rajoittaako
se mahdollisesti perustuslain vastaisesti Suomen budjettisuvereniteettia.
Valiokunta katsoo kuitenkin valtioneuvoston tavoin, että kynnys
yhteisten varojen käytölle on nyt asetettu liian
matalalle. Valiokunta kiinnittää vakavaa huomiota
asetuksen vaikutuksiin Suomen julkiselle taloudelle, sillä jäsenmaille tuleville
vastuille ei ole asetettu ylärajaa, jolloin niiden suuruusluokka
voi olla merkittävä ja täysin ennustamaton.
On myös muistettava, että Suomi on jo nyt sitoutunut
varsin mittaviin taloudellisiin vastuisiin mm. ERVV:n
ja EVM:n kautta, minkä lisäksi Suomen julkinen
talous on muutoinkin velkaantunut voimakkaasti.
Valiokunta viittaa myös eduskunnan joulukuussa 2012
hyväksymään lausumaan (VaVM 38/2012
vp — HE 155/2012 vp), jonka
mukaan eduskunta edellyttää, että vaiheittaisten
muutosten kumulatiivinen vaikutus eduskunnan budjettivaltaan sekä kansalliseen
suvereniteettiin on otettava korostetun huolellisesti huomioon,
jos EU-sääntelyä jatkossa aiotaan edelleen
vahvistaa kansallista päätöksentekoa
rajoittavalla tavalla.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että Suomen kansallinen budjettisuvereniteetti turvataan ja
että yhteisten varojen käytölle asetetaan
selkeät säännöt. Valiokunnan
mielestä on myös selvää, että jäsenmaa
ei voi toimia rahoittajana ilman, että sen parlamentti
päättää rahoitussitoumuksista.
Poliittinen tuki on siten välttämätön
toimille, joihin sisältyy yhteisen rahaston käyttö sijoittajanvastuun
rajaamiseen tai jotka edellyttävät turvautumista
vaihtoehtoisiin rahoituslähteisiin. Valiokunta kiinnittää huomiota myös
siihen, että ehdotettu menettely loukkaisi EU:n perussopimuksen
bail out -säännöstä.
Valiokunta edellyttää, että kriisinratkaisuviranomaisella
on oltava heti alusta lähtien käytössään
elvytys- ja kriisinratkaisudirektiivin mukaiset sijoittajanvastuuta
koskevat täydet toimivaltuudet kaikissa jäsenmaissa.
Tämä on välttämätöntä,
jotta kriisinratkaisuviranomainen voi tehokkaasti puuttua ongelmapankkien
toimintaan ilman turvautumista julkisiin varoihin.
Valtioneuvoston tavoin valiokunta pitää myös välttämättömänä,
että kriisinratkaisumekanismille ei myönnetä automaattista
pääsyä EVM:n varoihin. Julkista varautumisjärjestelyä ei
ole nostettu esille puheenjohtajan kompromissiehdotuksessa, mutta
valtioneuvoston kirjelmän mukaan neuvotteluissa on ollut
esillä, että rahastolla tulee olla mahdollisuus
saada ulkopuolista rahoitusta lainaamalla ja että julkinen
varautumisjärjestely voisi olla EVM.
Valiokunnan mielestä jäsenvaltioiden tulisi selkeästi
sopia siitä, että rahasto ei tule saamaan rahoitusta
eikä sitoumuksia jäsenmailta.
Rahasto
Valiokunta kiinnittää huomiota myös
rahastoon liittyvään yhteisvastuullisuuteen, sillä järjestelmään
kuuluvat pankit ja rahoituslaitokset joutuvat osallistumaan kriisinhoitotoimien
rahoittamiseen kriisinratkaisurahaston kautta kaikissa pankkiunioniin
kuuluvissa maissa. Komission ehdotus merkitsee näin ollen
sitä, että myös suomalaiset luottolaitokset
osallistuisivat kriisinhallinnon kustannuksiin muiden pankkiunioniin osallistuvien
maiden luottolaitosten kriisinhallinnan osalta.
On toisaalta muistettava, että vastaavasti koko pankkiunionin
pankkisektori osallistuisi suomalaisen luottolaitoksen kriisinhallinnan kustannusten
kattamiseen. Suomen pankkisektori on tällä hetkellä hyvässä kunnossa,
mutta silti ei ole pois suljettua, että tulevaisuudessa
pankkisektorin ongelmat koskettavat myös Suomea. Euroalueen
nykyiseen pankkikriisiin liittyvien tukitoimien kohdalla on kuitenkin
suuri riski, että suomalaiset luottolaitokset joutuvat
rahoituspäätösten nettomaksajiksi. Rahaston
olemassaolo voi myös osaltaan lisätä moraalikatoa.
Valiokunta pitää myös ongelmallisena
pankkien maksujen suuruutta rahastolle ja katsoo, että maksujen
tulisi olla suhteessa kunkin pankin muodostamaan riskiin. Tällöin
huomioon pitäisi ottaa myös pankin vakavaraisuus
sekä luottojen riskipitoisuus.
Edellä mainittuun viitaten valtiovarainvaliokunta katsoo,
että Suomen tulee ensisijaisesti pyrkiä ratkaisuun,
jossa yhteistä kriisinhallintarahastoa ei perusteta ja,
jos sellainen perustetaan, siihen osallistuisivat vain ne maat,
jotka haluavat liittyä siihen. Rahaston varoja tulee joka
tapauksessa käyttää vain rahaston jäsenmaiden
yksimielisellä päätöksellä.
Valiokunnan mielestä tätä ratkaisua
puoltaa myös se, että kaikki EU:n jäsenmaat
eivät osallistu keskitettyyn sääntelyyn,
vaikka pankkitoiminta on Euroopan laajuista eikä vain euroalueelle
keskittyvää. Etenkin Suomen kohdalla tilanne on
ongelmallinen, sillä maamme pankkijärjestelmästä suuri
osa on ruotsalaisessa ja tanskalaisessa konsernissa.
Valiokunnan mielestä tulee myös selvittää mahdollisuudet
verkostomalliseen ratkaisuun, jossa yhtenäisen päätöksentekomenettelyn
avulla varmistetaan menettelyjen samankaltaisuus. Verkostorakenteessa
kansallisilla rahastoilla olisi velvollisuus osallistua kriisinhoidon
kustannusten kattamiseen, mikäli kyseessä on niiden jäsenenä oleva
rahoituslaitos. Tämä rajaisi yhteisvastuun niihin
maihin, joissa rahoituslaitos toimii.
Päätöksenteko
Valtioneuvoston kirjelmässä todetaan, että asetuksen
oikeusperusta ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö eivät
mahdollista komission ehdotuksen mukaisen harkinta- ja päätösvallan osoittamista
kokonaisuudessaan kriisinhallintaviranomaiselle. Oikeusperustaa
ja päätösvaltaa koskevat kysymykset ovat
vielä avoinna neuvotteluissa, mutta kompromissiehdotus
lähtee siitä, että ylin päätösvalta
on komissiolla. Kriisinratkaisuneuvoston itsenäistä harkintavaltaa
on uusimmassa ehdotuksessa rajattu, jolloin sen tehtävät
painottuvat esitysten laatimiseen ja valmisteluun komissiolle.
Valiokunta tukee valtioneuvoston esitystä minimikustannusperiaatteen
noudattamisesta, millä rajoitettaisiin kriisinratkaisuviranomaisen harkintavaltaa.
Tämä merkitsisi sitä, että resoluutiopäätöksenteossa
kriisinratkaisuviranomaisen tulisi valita yhtä tehokkaista
tavoista se, joka aiheuttaa pienimmät kustannukset kriisinratkaisurahastolle.
Tästä periaatteesta poikkeaminen edellyttäisi
päätöksentekoa poliittisella tasolla.
Minimikustannusperiaatteen noudattaminen varmistaisi sijoittajanvastuun
toteutumisen, se ehkäisisi moraalikatoa ja suojaisi toimialan
yhteisiä varoja sekä veronmaksajia. Tämä vastaisi myös
Suomen tavoitetta, jonka mukaan kriisinratkaisumekanismille pitää osoittaa
tehokkaat ja tarkkarajaiset valtuudet ja yhteisten varojen käytölle
pitää olla poliittinen tuki.
Komission päätösvalta perustuu sinänsä perussopimuksiin,
mutta valiokunnan mielestä sen asema on ongelmallinen mm.
siitä syystä, että komission kokoonpano
on erilainen kuin kriisinratkaisumekanismissa. Valiokunnan mielestä jatkossa
on myös syytä arvioida, tulisiko neuvoston pidättää asetusta
koskeva täytäntöönpanovalta
SEUT 291 artiklan nojalla itsellään delegoimatta
sitä komissiolle.
Rahaston koko
Ehdotuksen mukaan rahaston koko olisi 55 mrd. euroa, joka vastaisi
1 prosenttia pankkiunionissa toimiluvan saaneiden laitosten suojattujen
talletusten yhteismäärästä.
Tämä 55 mrd. euron tavoitetaso olisi määrä saavuttaa
10 vuoden aikana. Rahaston tavoitekoko muuttuu pankkialan kasvaessa,
sillä se vastaisi aina 1 prosenttia suojatuista talletuksista.
Rahasto on kooltaan varsin vaatimaton, mutta rahaston ei ole
tarkoitus toimia pankkien pelastusrahastona, vaan sen avulla voitaisiin
turvata esim. pankin lyhytaikainen likviditeetti ennen pankin alasajoa.
Komission arvion mukaan rahasto olisi riittävä varmistamaan
hallitun kriisinratkaisun edellyttäen, että velkojien
osuus velkakirjojen arvon alaskirjauksessa on vähintään
8 prosenttia kriisinratkaisun kohteena olevan laitoksen velkojen
kokonaismäärästä ja omista varoista.
Valiokunnan mielestä järjestelmä voi
käynnistyä näin pienen rahaston varassa
vain siinä tilanteessa, että sijoittajanvastuuta
koskevat säännöt ovat voimassa ja pankkien
pääomitustarpeet on hoidettu ja varmistettu, että pankit
ovat perustaltaan hyväkuntoisia ja luotettavia. Rahaston
pääomasta tulisi myös olla kerättynä ainakin puolet
ennen sen käyttöön ottoa. Muutoin rahaston
pieni koko lisää entisestään
paineita kääntyä euroalueen veronmaksajien
puoleen.
Voimaantulo
Yhteinen kriisinratkaisumekanismi nojaa toiminnassaan keskeisesti
pankkien elvytys- ja kriisinratkaisudirektiiviin sekä talletussuojadirektiiviin,
mistä johtuen kyseiset direktiivit on tärkeää saattaa
voimaan suunnitellussa aikataulussa kaikissa EU-maissa ja kaikilta
osin. Erityisen tärkeää on huolehtia
siitä, ettei mekanismi tule voimaan ennen kuin BRR-direktiivin
mukainen sijoittajavastuu astuu voimaan vuonna 2018.
Pankkien kunnossa on tällä hetkellä hyvin suuria
eroja maiden välillä. On siksi tärkeää,
että pankkien välittömät pääomitustarpeet
selvitetään perusteellisesti ennen kriisinratkaisumekanismin
käyttöönottoa ja pääomitussuunnitelmat
toimeenpannaan ennen kuin pankit tulevat mekanismin piiriin. Näin
voidaan vähentää riskiä ja tarvetta
mekanismin välittömälle käyttöönotolle
sen toiminnan alkuvaiheessa. Valtiovarainvaliokunnan mielestä mekanismia
ei pidä missään tapauksessa käyttää stressitestien
jälkeisiin järjestelyihin.
Asian aikataulutavoite on tällä hetkellä kuitenkin
varsin tiukka: Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti
asiassa pyritään saavuttamaan neuvoston yleisnäkemys
vuoden loppuun mennessä, ja puheenjohtajavaltio aikoo tavoitella
asiassa neuvoston yleisnäkemystä jo 15.11.2013
pidettävässä Ecofin-neuvostossa.
Valtiovarainvaliokunta pitää välttämättömänä,
että asian perusteelliselle käsittelylle varataan
riittävästi aikaa niin kansallisesti kuin myös unionin
toimielimissä. Kestävän, toimivan ja muutoinkin
laadukkaan järjestelmän aikaansaamista ei saa
vaarantaa puutteellisella valmistelulla ja liian nopealla päätöksenteolla.