Perustelut
Valiokunta puoltaa hallituksen esityksen hyväksymistä muuttamattomana.
Esityksen tarkoitus
Verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain
5 §:ää ehdotetaan muutettavaksi niin,
että tuloverotuksen julkisiin tietoihin kuuluva henkilön
kotikuntatieto korvattaisiin maakuntaa koskevalla tiedolla.
Henkilön yksilöintitietoja olisivat siten jatkossa
koko nimen ja syntymävuoden lisäksi tieto siitä maakunnasta,
jonka alueella henkilön verotuksellinen kotikunta on. Muutoksen
tarkoituksena on suojata henkilöitä, joille on
myönnetty terveyteen tai turvallisuuteen kohdistuvan uhkan
vuoksi yhteystietoja koskeva turvakielto. Muut tuloverotuksen julkiset
tiedot, kuten henkilön nimi- ja tulotiedot, säilyisivät
edelleen julkisina.
Laissa säädettäisiin lisäksi
ensi kertaa siitä, miten tuloverotuksen julkiset tiedot
laadittaisiin. Tarkoitus on, että luonnollisia henkilöitä koskeva
tuloverotuksen julkisten tietojen luettelo laadittaisiin
maakunnittain nykyisten kuntakohtaisten luetteloiden sijasta. Nykyinen
menettely on muodostunut käytännössä ilman
nimenomaista säädöspohjaa.
Uusien säännösten halutaan tulevan
voimaan mahdollisimman pian niin, että niitä voidaan
soveltaa jo vuodelta 2009 toimitettavaa verotusta koskeviin tietoihin.
Verotus valmistuu 1.11.2010, joten uusien säännösten
olisi oltava voimassa ennen sitä. Verovuotta 2009 edeltävät tiedot
suojattaisiin vastaavasti niin, että niistä saisi
jatkossa vain yksilöityä verovelvollista koskevia
otteita. Vanhoja vuosia koskevat luettelot eivät olisi
siten enää nähtävinä ja
selailtavissa verotoimistoissa.
Turvakielto
Viranomaisen asiakirjoissa ja rekistereissä olevat
luonnollisen henkilön yhteystiedot voidaan suojata hakemuksesta,
jos henkilöllä on perusteltu syy epäillä itsensä tai
perheensä terveyden tai turvallisuuden tulevan uhatuksiTurvakielto
voidaan määrätä viranomaisen
toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslain) tai väestötietojärjestelmästä
ja
Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista
annetun lain nojalla. Jälkimmäinen laki tuli voimaan
1.3.2010, ja sillä kumottiin aikaisemmin voimassa ollut
ja niin ikään turvakieltomahdollisuuden
sisältänyt väestötietolaki. — Turvakieltotieto
tallennetaan väestötietojärjestelmään,
mistä Verohallinto saa sen verotuksen toimittamista varten
tarvitsemiensa tietojen yhteydessä. . Tällainen turvakielto
merkitsee velvollisuutta pitää yhteystiedot
salassa ja noudattaa niiden luovutuksessa viranomaisten välillä laissa
säädettyjä ehtoja. Turvakielto sitoo
siis myös verottajaa, ja se on otettava huomioon mm. tuloverotuksen
julkisissa tiedoissa.
Turvakiellon saaneen henkilön kotikuntatiedon
salaus on muodostunut käytännössä ongelmalliseksi,
kun Verohallinto on laatinut luettelot tuloverotuksen julkisista
tiedoista. Luettelot laaditaan kuntakohtaisesti, ja ne
sisältävät myös tiedot turvakiellon
saaneen henkilön tuloverotuksesta. Vaikka kotikuntatieto
ei sisälly Verohallinnon antamiin yksittäisiin
otteisiin, se paljastuu näin välillisesti tuloverotuksen
julkisten tietojen luetteloista. Asian ongelmallisuus on korostunut,
kun veroluetteloista kerättyjä tietoja on julkaistu
laajalti tiedotusvälineissä ja erilaisissa julkaisuissa.
Turvakieltojen hakijoina ovat olleet tyypillisesti tiettyjen
ammattiryhmien edustajat, kuten poliisit ja vanginvartijat, ja muutoin
esimerkiksi perhe- tai muun väkivallan uhan alla olevat
henkilöt sekä näiden perheenjäsenet.
Turvakieltoja oli kuluvan kesäkuun alussa vajaalla 9 000
henkilöllä, ja niiden määrä on
ollut viime vuosina kasvussa.
Ratkaisuvaihtoehtoja
Tuloverotuksen julkisten tietojen luetteloinnista aiheutuvaan
tietovuotoon on yritetty hakea eri ratkaisuvaihtoehtoja. Niistä useimmat
ovat osoittautuneet tavalla tai toisella ongelmallisiksi,
kun otetaan huomioon, että turvakielto koskee vain yhteystietoja.
Lähtökohta on siis se, että myös
turvakiellon saaneiden henkilöiden tuloverotusta koskevat
julkiset tiedot on pidettävä saatavilla. Luetteloilta
ei siis voida poistaa turvakiellon saaneiden henkilöiden
verotustietoja kokonaisuudessaan.
Toisaalta tieto siitä, että henkilöllä on
turvakielto, on itsessään salassa pidettävä tieto.
Sen vuoksi tuloverotuksen julkisten tietojen luetteloita ei voida
laatia kuntaa laajemmalta alueelta vain jättämällä pois
kotikuntatieto turvakiellon saaneilta henkilöiltä.
Se paljastaisi nämä henkilöt ja olisi
siten verotustietoja ja -asiakirjoja koskevien salassapitovelvoitteiden
vastainen. Ratkaisu myös vaarantaisi hallituksen esityksessä omaksutun
näkemyksen mukaisesti turvakiellon saaneiden henkilöiden
yksityiselämän ja henkilötietojen suojaa.
Erillinen luettelo turvakiellon piiriin kuuluvien
henkilöiden tuloverotiedoista olisi samasta syystä ongelmallinen
ja muodostaisi samalla turvakieltoasiakkaita koskevan julkisen rekisterin.
Ratkaisuksi on jäänyt näin malli,
jossa kotikuntatietoa hämärretään
alueellisesti samalla lailla kaikilta verovelvollisilta.
Johtopäätöksiä
Vaikka ehdotettu muutos koskee yhtä yksittäistä tietoa
ja pientä verovelvollisjoukkoa, se on inhimillisesti tärkeä ja
oikeudellisesti visainen. Samanaikaisesti on kyettävä suojaamaan
turvakiellon alaiset yhteystiedot mutta pitämään
tuloverotusta koskevat julkiset tiedot kaikkien saatavilla.
Intressit ovat vastakkaiset, ja ne kummatkin nojautuvat perustuslaintasoiseen
oikeushyvään, yhtäältä yksityiselämän
suojaan (PL 10 §:n 1 mom.) ja toisaalta
viranomaisen hallussa olevien asiakirjojen ja muiden tallenteiden
julkisuuteen (PL 12 §:n 2 mom.).
Muutostarve on kuitenkin ilmeinen, eikä lainmuutosta
voida pitkittää ratkaisun ongelmallisuuden vuoksi.
Perustuslakivaliokunta on todennut lisäksi useassa yhteydessä,
että toisen perusoikeuden edistäminen voi olla
sellainen välttämätön syy, jonka
vuoksi viranomaisen hallussa olevien asiakirjojen ja tallenteiden
julkisuutta on mahdollista rajoittaa erikseen perustuslain 12 §:n
2 momentin nojallaPeVL 40/2005 vp, PeVL 2/2008
vp ja PeVL 3/2009 vp..
Myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies on kiinnittänyt
asiaan huomiota useassa päätöksessään
ja edellyttänyt pikaista lainsäädäntöratkaisua.
Hän on viimeksi 18.12.2009 kanteluun antamassaan päätöksessäEduskunnan
apulaisoikeusasiamiehen päätös kanteluun,
18.12.2009, Dnro 2945/4/08. pitänyt
tärkeänä sitä, että turvakieltoasiakkaiden
salaiset kotikuntatiedot eivät paljastu enää verovuoden
2009 valmistuessa. Hallituksen esitys on siis myös tämän ratkaisun
tavoitteen mukainen.
Valiokunnan arvio
Ehdotettu ratkaisu nykyistä summaarisemmasta asuinpaikkatiedosta
täyttää valiokunnan käsityksen
mukaan tyydyttävästi esityksen tarkoitusperät.
Se kohtelee ensinnäkin kaikkia henkilöitä yhdenvertaisesti
eikä itsessään paljasta turvakiellon
saaneita henkilöitä. Valiokunta pitää tätä tärkeänä lähtökohtana.
Maakuntakohtainen asuinpaikkatieto on myös sumeampi
kuin kotikuntatieto ja siten joka tapauksessa parannus
nykytilaan. Vaihtoehtoista alueellista rajausta ei ole myöskään
helppo löytää, kun useat hallinnolliset
ja viranomaiskohtaiset rajat ovat muutostilassa tai niistä on
luovuttu kokonaan. Esimerkiksi Verohallinto muodostaa nykyisin yhden
koko maan kattavan viranomaisen, jonka toimintaa kehitetään
toimialoittain ohjautuvaksi. Se ei anna siten luontevaa rajauspintaa.
Yksi valtakunnallinen luettelo olisi puolestaan hankala tietojen
julkisuuden näkökulmasta, koska se vaikeuttaisi
mm. henkilöiden luotettavaa yksilöintiä.
Jo nyt maakuntakohtaista asuinpaikkatietoa on arvosteltu journalististen
tarpeiden ja niihin liittyvän julkisen valvonnan kannalta
liian karkeaksi.
Yhdenvertaisen kohtelun vaatimus rajoittaa valiokunnan käsityksen
mukaan myös mahdollisuutta salata turvakiellon saaneen
henkilön kaikki julkiset verotustiedot. Se ei vastaisi
enää myöskään turvakiellon
alkuperäistä tarkoitusta ja saattaisi synnyttää uudenlaisia
motiiveja hakea turvakieltoa. Eduskunta on lisäksi
edellyttänyt aikanaan julkisuuslain säätämisen
yhteydessä, että säännönmukaista
verotusta koskevat tiedot mm. tuloista ja maksuunpannuista veroista
säilytetään julkisina myös vastaisuudessa (EV 303/1998
vp). Esitys on siis myös tämän lausuman
mukainen.
Eri vaihtoehtojen tarkastelu osoittaa kaikkiaan, ettei
ehdotettua parempaa mallia ole helposti löydettävissä.
Koska turvakiellon saaneiden yhteystietoja ei voida suojata nyt
ehdotettua vähäisemmin keinoin, esitys on valiokunnan
käsityksen mukaan myös suhteellisuusperiaatteen mukainen.
Huomionarvoista on myös se, ettei muutoksella ole vaikutuksia
viranomaisten tiedonsaantioikeuksiin.
Valiokunta pitää esitystä edellä esitetyistä syistä perusteltuna
ja hyväksyttävänä. Keskustelussa
on noussut kuitenkin esiin huoli suojan riittävyydestä,
kun otetaan huomioon turvakiellon tausta ja tarkoitus. Valiokunta
pitää sen vuoksi tärkeänä kerätä kokemuksia
uuden säännöksen vaikutuksista ja arvioida
tarvittaessa uudelleen säännöksen
kehittämistarpeita riittävän tehokkaan
henkilökohtaisen suojan varmistamiseksi.