Perustelut
Lakivaliokunnan lausuntopyyntö 15.11.2014
Lausuntopyynnössä viitataan hallituksen esityksen
säätämisjärjestystä koskevaan
arvioon, jonka mukaan oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuus
ja käsittelyn asianmukaisuus tulevat turvatuiksi myös
niissä asioissa, joissa ei enää järjestettäisi
muodollista istuntoa. Lähtökohtana edelleen olisi
asioiden ratkaiseminen istunnossa, mutta yksimielisissä tapauksissa
asian käsittelyn jouduttamiseksi ratkaisu voitaisiin tehdä ratkaisukokoonpanoon
osallistuvien jäsenten asiakirjoihin merkitsemien yksiselitteisten
kannanottojen perusteella. Lakivaliokunta on pyytänyt lausuntoa
siitä, miten esitystä on mainitulta osin arvioitava
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen
ja perustuslain 21 §:n kannalta.
Lakivaliokunta viittaa myös ehdotukseen, jonka mukaan
muiden sivutoimisten jäsenten määräämistä koskevaan
vakuutusoikeuslain 5 §:ään lisättäisiin
uusi 4 momentti. Pykälän muut momentit vastaisivat
sisällöltään voimassa olevia
säännöksiä. Ehdotetun pykälän
2 momentin mukaan sivutoimisten jäsenten ja varajäsenten
määräämistä varten
tehdään ehdotukset oikeusministeriölle
siten kuin 11 ja 12 §:ssä säädetään.
Tältä osin lakivaliokunta pyytää perustuslakivaliokunnalta
lausuntoa siitä, miten säännöksiä on
arvioitava perustuslain 102, 124 ja 125 §:n kannalta
siltä osin kuin niissä säädetään muiden
kuin viranomaisten ehdotuksesta määrättävien
vakuutusoikeuden jäsenten nimittämismenettelystä.
Asian ratkaiseminen istuntoa järjestämättä
Vakuutusoikeuslain 10 §:n 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi
siitä, että lainkäyttöasiat ratkaistaan
esittelystä istunnossa. Ehdotetussa 2 momentissa
säädetään siitä, että asia
voidaan ratkaista myös istuntoa järjestämättä sen
jälkeen, kun kaikki ratkaisukokoonpanon jäsenet ovat
asiakirjoihin perehdyttyään olleet asiasta yksimielisiä eikä jäsenistä kukaan
ole vaatinut istunnon järjestämistä.
Ehdotettu sääntely on merkityksellistä perustuslain
21 §:n oikeusturvasäännöksen
ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin
koskevan 6 artiklan kannalta. Ehdotus on yleisesti huomionarvoinen
myös perustuslain 3 §:ssä tarkoitetun tuomiovallan
käytön kannalta.
Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada
asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta
viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa
tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan
ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen
tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.
Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi,
saada perusteltu päätös ja hakea muutosta
samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän
hallinnon takeet turvataan lailla. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6
artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen
ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin
laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa
silloin, kun päätetään hänen
oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan
nostetusta rikossyytteestä.
Suomen oikeusjärjestelmässä muutoksenhakutuomioistuimet
ovat perinteisesti ratkaisseet asioita kollegiossa, jossa ratkaisuun
osallistujat ovat samanaikaisesti läsnä. Ehdotetun
10 §:n 2 momentin valtiosääntöoikeudellisessa
arvioinnissa on kysymys siitä, voiko perustuslaissa tarkoitettua
tuomiovallan käyttöä vakuutusoikeudessa
olla se, että kollegiaalinen lainkäyttöratkaisu
tehdään istuntoa järjestämättä ja
mitä vaatimuksia oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista
voidaan johtaa tuomioistuinratkaisujen tekemiselle. Perustuslain
21 §:n sanamuodosta, perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännöstä tai
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei
ole saatavissa arvioitavana olevaan kysymykseen yksiselitteistä vastausta.
Valiokunnan lausuntokäytännöstä voidaan kuitenkin
johtaa eräitä suuntaviivoja esitettyjen kysymysten
arvioinnille.
Perustuslakivaliokunta on aiemmissa lausunnoissaan kiinnittänyt
huomiota siihen, että tuomioistuinten kokoonpanon ja päätösvaltaisuuden
sääntely on merkityksellistä ennen muuta perustuslain
21 §:n kannalta. Tuomioistuimen ratkaisukokoonpanolla
on vaikutuksia käsittelyn asianmukaisuuteen, joutuisuuteen
ja oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien
vaatimusten toteutumiseen (PeVL 2/2006 vp,
s. 2/I). Ennen perusoikeusuudistusta ja nykyisen perustuslain
säätämistä perustuslakivaliokunta
on katsonut oikeusturvan yleensä edellyttävän,
että muutoksenhakutuomioistuimet toimivat monijäsenisinä (PeVL
4/1982 vp). Tähän liittyen
valiokunta on sittemmin todennut, että asioiden käsittely
kolmen tuomarin kokoonpanossa on perusteltua muutoksenhakutuomioistuimena
olevissa hallinto-oikeuksissa, ja arvioinut monijäsenisen kokoonpanon
lisäävän käsiteltävien
asioiden monipuolista harkintaa ja oikeusturvaa (PeVL 2/2006
vp, s. 2/I).
Oikeudenkäyntiä sinänsä ei
ole määritelty sen paremmin perustuslaissa kuin
ihmisoikeussopimuksessakaan. Oikeudenkäynnille on luonteenomaista
tuomioistuimen istunnossa tapahtuva asian vastavuoroinen ja puolueeton
käsittely. Tuomiovaltaa oikeudenkäynnissä käyttävät
tuomarit, jotka ovat samanaikaisesti paikalla tuomioistuimen lakisääteisessä kokoonpanossa
ja jotka perustavat päätöksensä keskinäiseen
neuvotteluun. Oikeus- ja näyttökysymysten monipuolinen
arviointi tuomioistuimen sisäisessä neuvottelussa
toteuttaa oikeusturvan vaatimuksia.
Tuomiovallan käytön riippumattomuuden kannalta
tuomioistuinratkaisun tekeminen istuntoa järjestämättä,
jos ratkaisukokoonpanon jäsenet ovat olleet asiasta yksimielisiä,
voi myös tuottaa yksittäisille ratkaisukokoonpanon
jäsenille paineita päätyä yksimieliseen
ratkaisuun ja luopua vaatimasta istunnon järjestämistä.
Näin ollen menettely voi vaarantaa yksittäisen
tuomarin päätöksenteon itsenäisyyden
ja riippumattomuuden ja sitä kautta olla riski tuomioistuintoiminnan
riippumattomuuden vaatimuksen toteutumiselle. Sillä voi
olla myös haitallisia vaikutuksia oikeusturvan toteutumiseen.
Toisaalta tuomioistuinratkaisun tekeminen istuntoa järjestämättä nopeuttaisi
asioiden käsittelyä sekä antaisi mahdollisuuksia
kohdentaa rajallisia voimavaroja kiperiin tapauksiin rutiinijuttujen
sijasta. Tämä puolestaan voisi edistää oikeudenmukaisen
oikeudenkäynnin takeisiin myös kuuluvan asioiden
käsittelyn joutuisuuden vaatimuksen toteutumista. Perustuslakivaliokunta
on aikaisemmin pitänyt näillä perusteilla ratkaisukokoonpanon
keventämiseen liittyviä tavoitteita perustuslain
kannalta hyväksyttävinä. Tästä lähtökohdasta
valiokunta onkin katsonut, että päätösvaltaisen
kokoonpanon keventäminen käsittelyn asianmukaisuutta
vaarantamatta mahdollistaa tuomioistuinten voimavarojen oikean kohdentamisen
esimerkiksi vaativien asioiden käsittelyyn ja on omiaan
tehostamaan tuomioistuinten ratkaisutoimintaa (ks. PeVL 2/2006
vp, s. 2/II). Viimeksi mainitut kannanotot liittyvät
kuitenkin ratkaisukokoonpanon keventämiseen eivätkä siihen,
että tuomioistuinratkaisu voitaisiin tehdä istuntoa
järjestämättä. Hallituksen esityksen
ehdotukset vakuutusoikeuden kokoonpanojen keventämisestä ovat valiokunnan
mielestä myös tässä yhteydessä hyväksyttäviä.
Edellä todetun perusteella valiokunta katsoo, että ehdotetulle
sääntelylle tulisi voida esittää poikkeuksellisen
painavat perusteet eikä istunnosta luopuminen saisi koskaan
vaarantaa oikeusturvaa. Esityksen perustelut liittyvät
käsittelyn nopeuttamiseen ja siihen, että sivutoimiset
jäsenet eivät ehdi hoitaa tuomarin tehtäväänsä muiden
tehtävien vuoksi (HE s. 14—15, 20 ja 34—35).
Perustuslakivaliokunta toteaa, että sivutoimisten jäsenten
aikataulupaineet tulee ottaa riittävästi ja asianmukaisesti
huomioon prosessinjohdollisin toimenpitein ja vakuutusoikeuden toimintaa
kehittämällä. Valiokunta toteaa, että muiltakin
osin ehdotetun 10 §:n 2 momentin perustelut ovat suppeat.
Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan lakivaliokunnan
tulee huolella pohtia, onko sääntelylle esitettävissä painavia
perusteita. Jos sellaisia ei ole, ehdotettu 10 §:n
2 momentti tulee poistaa.
Jos lakivaliokunta katsoo, että ehdotetulle uudelle
menettelylle on löydettävissä painavia perusteita,
sääntelyä on kuitenkin muutettava. Ehdotettu
10 §:n 2 momentti on nimittäin ongelmallinen myös
siinä suhteessa, ettei se eikä hallituksen esitys
muutenkaan sisällä sääntelyä siitä,
miten tuomio uudessa menettelyssä käytännössä laadittaisiin
ja hyväksyttäisiin. Valiokunta katsoo, että sääntelyä tulee
muuttaa siten, että ratkaistaessa asia istuntoa pitämättä jokaisen
vakuutusoikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluvan on hyväksyttävä nimenomaisesti
esittelijän laatima tuomioluonnos perusteluineen. Ilman tällaista
muutosta 10 §:n 2 momentti muodostuu ongelmalliseksi perustuslain
21 §:n tuomioistuinmenettelyn asianmukaisuudelle
asetetun vaatimuksen ja oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuteen
kuuluvien vaatimusten kannalta. Lakiehdotuksen 10 §:n 2
momentin tarkistaminen on edellytyksenä lakiehdotuksen
käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Sivutoimisten jäsenten nimittämismenettely
Voimassa olevan vakuutusoikeuslain 5, 11 ja 12 §:n
mukaan muiden sivutoimisten jäsenten ja heidän
varajäsentensä nimittämisen perustana ovat
ansioeläke- ja yrittäjäeläkeasioissa,
työttömyysetuusasioissa ja tapaturmavakuutuslainsäädäntöön
kuuluvissa asioissa eri työmarkkinajärjestöjen
ehdotukset sekä sotilasvamma-asioissa korvauksensaajien
edustavimpien keskusjärjestöjen ja puolustusministeriön
tekemät ehdotukset.
Hallituksen esityksessä ehdotusmenettelyä ei ole
esitetty juurikaan muutettavaksi. Vakuutusoikeuslain 5 §:n
2 momenttia ehdotetaan ainoastaan vähäisessä määrin
täsmennettäväksi ja uudessa
4 momentissa säädettäisiin siitä,
että sivutoimisten jäsenten ja varajäsenten
on annettava selvitys sidonnaisuuksistaan. Lain 11 §:n 1 momenttia
niin ikään täsmennettäisiin
ja sotilastapaturma-asioissa sivutoimisten jäsenten ja varajäsenten
ehdotusmenettelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että ehdotuksen
tekijäksi tulee työnantajajärjestöjen
sijasta puolustusministeriö.
Koska myös vakuutusoikeuden sivutoimiset jäsenet
ovat perustuslaissa tarkoitetussa merkityksessä tuomareita,
ehdotusta on arvioitava ensinnäkin tuomareiden yleisiä kelpoisuusvaatimuksia
koskevan perustuslain 102 §:n näkökulmasta.
Sen mukaan tasavallan presidentti nimittää vakinaiset
tuomarit laissa säädetyn menettelyn mukaisesti
ja muiden tuomarien nimittämisestä säädetään
lailla. Laki tuomareiden nimittämisestä määrittelee
verraten yksityiskohtaisesti tuomareiden nimitysmenettelyn. Valiokunnan mielestä ehdotettu
sääntely ei ole kuitenkaan perustuslain 102 §:n
kannalta ongelmallinen, koska se edellyttää nimityksestä säädettävän
lailla ja ehdotuksen 5 ja 11 § ovat tällaisia
laintasoisia säännöksiä.
Tuomareiden — myös nyt kyseessä olevien sivutoimisten
tuomareiden — nimittämistä koskevat myös
perustuslain 125 §:n mukaiset yleiset virkanimitysperusteet,
so. taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Ehdotuksesta ei ilmene, että sivutoimisten
jäsenten nimittämisessä on huomioitava
nämä vaatimukset. Perustuslain 125 §:n
sanamuodosta kuitenkin seuraa, että sen ohella, että sivutoimisten
tuomareiden nimittämisessä painotetaan sivutoimisten
jäsenten erikoisalojen asiantuntemusta, valinta määräytyy myös
yleisesti virkamiehiä ja tuomareita koskevien yleisten
nimitysperusteiden mukaisesti.
Sivutoimisten jäsenten nimitysmenettelyä on arvioitava
myös perustuslain 124 §:n kannalta. Sen
mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa
muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se
on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi
eikä vaaranna oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon
vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan
käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan
kuitenkin antaa vain viranomaiselle. Valiokunta toteaa, että järjestöjen
nimitysmenettelyyn osallistumista ei voida pitää merkittävänä julkisen
vallan käyttönä, koska lopullinen päätösvalta
asiassa kuuluu oikeusministeriölle ja valtioneuvostolle.
Esitystä on kuitenkin arvioitava myös sen
valossa, onko järjestöjen osallistumisessa vakuutusoikeuden
sivutoimisten jäsenten nimitysmenettelyyn kyse julkisesta
hallintotehtävästä. Valiokunnan lausuntokäytännössä on
kiinnitetty huomiota julkisen hallintotehtävän
käsitteen tulkinnassa ensinnäkin tietyn tehtävän
luonteeseen ja ominaispiirteisiin. Merkitystä on myös
ollut sillä, onko tehtävästä säädetty
laissa, samoin kuin sillä, toimiiko tietty taho tehtävää hoitaessaan
viranomaisten määräys-, ohjaus- tai valvontavallan
piirissä. Lisäksi huomiota on muun ohella kiinnitetty
tietyn tehtävän ja siihen liittyvän päätöksenteon
oikeusvaikutuksiin (ks. PeVL 5/2014 vp).
Kun otetaan huomioon se, että järjestöjen
ehdotus aina vaaditaan ja että se käytännössä sitoo oikeusministeriötä,
sekä erityisesti tuomarin nimittämisen edellä käsitelty
perustuslaillinen sääntely, järjestöjen
vakuutusoikeuden sivutoimisten jäsenten nimitysmenettelyyn
liittyvää ehdotustehtävää on
pidettävä perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuna
julkisena hallintotehtävänä. Tästä taas
seuraa, että siinä on täytettävä julkisen
hallintotehtävän muulle kuin viranomaiselle antamisen
yleiset edellytykset (tarkoituksenmukaisuusvaatimus, lailla säätämisen vaatimus,
perusoikeuksien ja hyvän hallinnon vaarantamiskielto ja
merkittävän julkisen vallan käytön
kielto, ks. PeVL 8/2014 vp ja siinä viitatut
lausunnot).
Tuomareiden nimittämistä koskevan sääntelyn
tavoitteena on, että se takaa parhaiden ehdokkaiden valinnan
tehtävään. Tähän nähden
se, että järjestöjen ehdotus käytännössä sitoo oikeusministeriötä,
on perustuslain 124 §:n kannalta jossain määrin
ongelmallista. Valiokunta katsoo, että oikeusministeriön
harkintavaltaa olisi perusteltua lisätä siten,
että järjestöt ehdottavat enemmän
kuin kaksi ehdokasta. Näin taataan se, että oikeusministeriö voi
nimitysehdotusta valtioneuvostolle tehdessään
varmistua pätevimpien ehdokkaiden valinnasta ja siitä,
että ehdokasasettelu on muutoinkin toteutettu asianmukaisesti.
Ministeriöllä pitää myös
olla mahdollisuus pyytää uutta ehdotusta, jos
se katsoo, että ehdokkaat eivät täytä yleisiä virkanimitysperusteita.
Oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten toteutumisen
varmistaminen perustuslain 124 §:n tarkoittamassa
merkityksessä edellyttää, että asian
käsittelyssä noudatetaan hallinnon yleislakeja
ja että asioita käsittelevät toimivat
virkavastuulla (esim. PeVL 3/2009 vp,
s. 4/II ja PeVL 20/2006 vp,
s. 2). Tämän vuoksi sääntelyä on
syytä täydentää siten, että järjestöjen
sivutoimisten tuomareiden ehdokasasettelua koskevan tehtävän
hoitamiseen sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta
koskevia säännöksiä. Laissa
on perusteltua säätää myös
kriteerit, jotka takaavat valittavien ehdokkaiden riittävän asiantuntemuksen
tuomarin tehtävään. Lisäksi perustuslakivaliokunta
pitää selvänä, että ehdotuksen
tekijän on noudatettava perustuslain 125 §:n
2 momentin yleisiä nimitysperusteita.