Perustelut
Yleistä
Arvion lähtökohtia
Suuri valiokunta on käsitellyt Lissabonin sopimukseen
sisältyvien määräysten aineellista
sisältöä useaan otteeseen perustuslakisopimuksen valmistelun
ja hyväksymisen sekä Lissabonin sopimuksen valmistelun
eri vaiheissa (ks. esim. SuVL 2/2003 vp, SuVL
2/2006 vp, SuVL 8/2006 vp ja SuVL
1/2007 vp). Suurin osa perustuslakisopimuksen
sisällöstä on Lissabonin sopimuksessa
säilynyt muuttumattomana. Valiokunta pitää Lissabonin
sopimusta kokonaisuutena arvioiden askeleena eteenpäin
unionin kehittämisessä (ks. SuVL 1/2007
vp, s. 2) ja esittää sen hyväksymistä.
Tässä lausunnossaan valiokunta keskittyy arvioimaan
sopimukseen viimeisimmässä hallitustenvälisessä konferenssissa
tehtyjä muutoksia sekä niitä sopimuksen
unionin toimielimiä koskevia määräyksiä,
jotka jättävät toimielinten väliset
suhteet pitkälti tulevan tarkemman sääntelyn
ja muodostuvien käytäntöjen varaan. Valiokunta
arvioi myös sopimuksen kansallisten kansanedustuslaitosten
asemaa koskevia määräyksiä erityisesti
eduskunnan näkökulmasta. Lisäksi valiokunta
esittää joitakin alustavia näkemyksiä sopimuksen
täytäntöönpanovaiheessa ratkaistaviksi
jätetyistä kysymyksistä.
Lissabonin sopimus verrattuna nykysopimuksiin ja perustuslakisopimukseen
Lissabonin sopimuksessa luovutaan perustuslakisopimuksen yhteydessä omaksutusta
mallista, jossa nykyiset perussopimukset olisi kumottu ja korvattu
yhdellä yhtenäisellä sopimuksella. Muutokset
nykysopimuksiin toteutetaan tavanomaisella sopimustenmuuttamistekniikalla,
jonka seurauksena sopimuskokonaisuus muodostuu hyvin vaikeasti ymmärrettäväksi.
Suuri valiokunta pitää tätä valitettavana,
mutta perustuslakisopimuksen kansainvälistä voimaantuloa kohdanneet
ongelmat huomioon ottaen ymmärrettävänä ratkaisuna.
Valiokunta panee myös merkille, että sopimuksesta
saatu sen määräykset yhteen kokoava niin
sanottu konsolidoitu toisinto selkeyttää kokonaiskuvaa
merkittävästi. Tätä sopimusjärjestelmää voidaan
sen merkittävistä heikkouksista huolimatta pitää parannuksena
nykyiseen hyvin monimutkaiseen järjestelmään
verrattuna.
Sisältönsä osalta Lissabonin sopimus
vastaa pitkälle perustuslakisopimusta. Sellaisena se toteuttaa
useimmat perussopimusten uudistamiselle asetetut yleiset tavoitteet.
Toimielimiä koskevien uudistusten ja neuvoston määräenemmistöpäätöksenteon
laajentamisen myötä unionin toiminta tehostuu.
Sopimus vahvistaa unionin demokraattista luonnetta muun muassa parantamalla
Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien asemaa, lisäämällä avoimuutta
ja mahdollistamalla niin sanotun kansalaisaloitteen. Kansalaisten
aseman kannalta merkittävää on myös
perus- ja ihmisoikeuksien aseman vahvistaminen saattamalla perusoikeuskirja
oikeudellisesti sitovaksi ja mahdollistamalla unionin liittyminen
Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Niin sanotun pilarijaon poistaminen
ja yhden yhtenäisen oikeushenkilöllisyyden luominen
selkeyttävät ja tehostavat unionin sisäistä ja
ulkoista toimintaa. Pilarirakenteiden purkaminen kuuluu Lissabonin
sopimuksen tärkeimpiin uudistuksiin. Sopimus mahdollistaa
tehokkaamman yhteistyön vapauden, turvallisuuden ja oikeuden
alueella, mikä on välttämätöntä etenkin
järjestäytyneen rikollisuuden, ihmiskaupan ja
terrorismin torjunnassa.
Viimeisimmässä hallitustenvälisessä konferenssissa
eräille jäsenvaltioille myönnettiin erityisjärjestelyjä oikeus-
ja sisäasioiden alalla ja perusoikeuskirjan soveltamisen
osalta. Erityisjärjestelyt ovat ongelmallisia unionin oikeusjärjestelmän
yhtenäisyyden, päätöksenteon
johdonmukaisuuden ja kansalaisten oikeuksien yhdenvertaisen suojelun
kannalta. Poikkeuksien ala jää osin epäselväksi
ja siten tulevaisuudessa todennäköisesti unionin
tuomioistuimen ratkaistavaksi. Suuri valiokunta pitää tärkeänä,
että näitä poikkeuksia tulkitaan tulevaisuudessa
supistavasti siten, että niistä koituisi mahdollisimman vähän
ongelmia unionin toimielinjärjestelmän toimivuudelle
ja kansalaisten oikeusturvalle.
Lissabonin sopimus on nykysopimusten ja perustuslakisopimuksen
tapaan luonteeltaan kansainvälinen sopimus, joka voimaan
tullakseen edellyttää kaikkien jäsenvaltioiden
ratifioinnin. Viimekätinen valta sopimuksen tarkistamiseen säilyy
eräitä tarkkarajaisia poikkeuksia lukuun ottamatta
jäsenvaltioilla. Lisäksi Lissabonin sopimukseen
on nykysopimuksia yksiselitteisemmin kirjattu niin sanottu annetun
toimivallan periaate, jonka mukaan unioni toimii jäsenvaltioiden
sille perussopimuksissa annetun toimivallan rajoissa ja niissä asetettujen
tavoitteiden saavuttamiseksi. Lissabonin sopimuksesta on karsittu
eräitä perustuslakisopimukseen sisältyneitä elementtejä,
jotka korostivat unionin perustuslaillisia piirteitä. Tällaisia
ovat muun muassa sopimuksen perustuslaillisuuteen viittaava nimi,
unionin tunnukset, ulkoasiainministerin nimike sekä säädösten
nimikkeet.
Suuri valiokunta katsoi hallitustenväliseen konferenssiin
valmistautumisen yhteydessä, että sopimuksen muotoon
ja rakenteeseen tulee voida suhtautua joustavasti edellyttäen,
että tällä edistetään
sopimuksen materiaalisen sisällön hyväksymistä kaikissa
jäsenvaltioissa (SuVL 1/2007 vp,
s. 2). Valiokunta suhtautui joustavasti perustuslakisopimuksen symbolisiin
muutoksiin, kuten sopimuksen nimen ja muiden termien muuttamiseen.
Valiokunta piti myös unionin tunnuksia koskevan artiklan
poistamista hyväksyttävänä (SuVL
1/2007 vp, s. 5).
Valiokunta katsoo, että Lissabonin sopimus on
rakenteeltaan selvästi epäselvempi kuin perustuslakisopimus,
mutta kuitenkin nykyistä sopimusjärjestelmää selkeämpi
ja sellaisena tyydyttävä kompromissi. Valiokunta
pitää myönteisenä, että sopimuksen
sisältö säilyi hallitustenvälisessä konferenssissa
pääosiltaan muuttumattomana. Jatkossa on tärkeää varmistaa,
etteivät Lissabonin sopimukseen sisällytetyt jäsenvaltiokohtaiset
erityisjärjestelyt muodostu esteeksi unionin oikeusjärjestelmän
yhtenäisyydelle, toimielinten päätöksenteon
johdonmukaisuudelle ja kansalaisten oikeusturvan toteutumiselle.
Toimielinjärjestelmä
Toimielinten väliset suhteet
Lissabonin sopimuksella muutetaan jossain määrin
unionin keskeisten toimielinten asemaa, luonnetta ja keskinäisiä suhteita
nykyjärjestelmään verrattuna. Sopimukseen
sisältyvät toimielinmääräykset
määrittelevät kunkin toimielimen tehtävät
ja toimivaltuudet, mutta tästä huolimatta toimielinten
ja erityisesti niiden johtohenkilöiden väliset
suhteet jäävät osittain tarkempien työjärjestyssäännösten
ja muodostuvan käytännön varaan. Vaarana
on tällöin toimielinjärjestelmän
monimutkaistuminen tavoitteena olleen toiminnan tehostumisen sijasta.
Suuri valiokunta pitää tärkeänä,
että sopimuksen täytäntöönpanoa
valmistellaan siten, että Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan,
komission puheenjohtajan, unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan
korkean edustajan ja puheenjohtajavaltion keskeisten toimijoiden
roolit ovat mahdollisimman selkeät hyvissä ajoin
ennen sopimuksen voimaantuloa. Tehtäviin valittavien henkilöiden
persoonaan liittyvät tekijät eivät saa olla
ratkaisevassa asemassa näiden henkilöiden välisten
suhteiden määrittymisessä.
Suuri valiokunta pitää selvänä,
että toimielinten johtohenkilöiden välinen
työnjako heijastuu myös näiden edustamien
toimielinten välisiin suhteisiin yleisemminkin. Valiokunta
on esittänyt useissa aiemmissa lausunnoissaan huolestuneisuutensa
hallitustenvälisyyden lisääntymisestä ja
yhteisömenetelmän heikkenemisestä sopimuksen
institutionaalisen kokonaisratkaisun myötä. Erityisesti
Eurooppa-neuvoston virallistaminen ja Eurooppa-neuvoston pysyvän
puheenjohtajan viran perustaminen eivät vastanneet Suomen
alkuperäisiä neuvottelutavoitteita. Valiokunnan
mielestä lähtökohtina kaikissa toimielinten
suhteisiin liittyvissä käytännön
järjestelyissä tuleekin Suomen perinteisen linjan
mukaisesti pitää toimielinten välisen
tasapainon säilyttämistä, yhteisömenetelmän
ensisijaisuutta ja jäsenvaltioiden välistä tasavertaisuutta.
Tämän varmistamiseksi on tärkeää,
että Eurooppa-neuvoston puheenjohtajasta ei muodostu erillistä instituutiota
ja että Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tehtävät
ja tosiasiallinen vaikutusvalta eivät muodostu liian vahvoiksi
suhteessa komission puheenjohtajaan. Komission varapuheenjohtajana
ja ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana toimivan unionin korkean
edustajan roolia unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
johtajana on myös syytä korostaa.
Suuri valiokunta painottaa, että Eurooppa-neuvoston
puheenjohtajan ensisijaisena tehtävänä tulee
olla Eurooppa-neuvoston kokousten johtaminen ja työn ohjaaminen.
Puheenjohtajan olisi syytä olla ennen kaikkea työn
organisoija, eikä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle tulisi
siksi luoda vahvaa omaa hallintoa, vaan hänen tulisi toiminnassaan
tukeutua ensisijaisesti neuvoston valmistelukoneistoon.
Neuvoston ja Eurooppa-neuvoston toiminta ei saa eriytyä liiaksi
jäsenvaltioista ja niiden kansalaisista. Neuvoston puheenjohtajavaltiolla
on sen vuoksi oltava keskeinen rooli Eurooppa-neuvoston valmisteluissa.
Tämä on syytä ottaa huomioon esimerkiksi
määritettäessä Eurooppa-neuvoston
kokouksia valmistelevan yleisten asioiden neuvoston työskentelyä ja
kokoonpanoa. Puheenjohtajavaltion pääministerin
asema on myös pyrittävä turvaamaan.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ei tulevaisuudessa
toimi itsenäisenä instituutiona. Komission puheenjohtajan,
unionin korkean edustajan ja neuvoston puheenjohtajavaltion keskeisten
toimijoiden tehtävät on pyrittävä määrittelemään
selkeästi valmisteltaessa Lissabonin sopimuksen toimeenpanoa
toimielinten osalta.
Euroopan parlamentti
Lissabonin sopimus vahvistaa merkittävästi
Euroopan parlamentin asemaa unionin päätöksentekojärjestelmässä.
Niin sanotun tavallisen lainsäätämisjärjestyksen
eli nykyisen yhteispäätösmenettelyn entistä laajempi
käyttöönotto tekee parlamentista neuvoston
kanssa rinnakkaisen lainsäätäjän
lähes kaikilla politiikka-aloilla. Parlamentin budjettivallan
ala laajenee selvästi. Parlamentti saa myös oikeuden
päättää komission
puheenjohtajan nimittämisestä. Lisäksi
sen toimivaltuudet kansainvälisten sopimusten hyväksymisessä ja
perussopimusten muuttamista koskevassa menettelyssä laajenevat
olennaisesti.
Euroopan parlamentin keskeisempi asema on suuren valiokunnan
mielestä syytä ottaa huomioon vaikutettaessa
laaja-alaisesti unionin päätöksentekoon.
Tämä edellyttää Suomen hallitukselta
entistä tiiviimpien yhteyksien ja vaikuttamiskanavien luomista
parlamenttiin ja erityisesti sen suomalaisiin jäseniin.
Sama koskee myös eduskuntaa ja sen valiokuntia.
Euroopan komissio
Komission perustehtävät säilyvät
Lissabonin sopimuksessa pääosin ennallaan. Komission
asema vahvistuu jossain määrin lainsäädäntöaloitteiden
antajana erityisesti pilarijaon purkamisen myötä sekä talouspolitiikan
koordinaatiossa. Toisaalta sopimuksen toimielimiä koskeva
kokonaisratkaisu — erityisesti Eurooppa-neuvoston ja sen
puheenjohtajan aseman vahvistuminen — voi johtaa hallitustenvälisyyden
korostumiseen ja siten käytännössä komission
vaikutusvallan suhteelliseen heikentymiseen. Suuri valiokunta pitää Suomen
pitkäaikaisen linjan mukaisesti edelleen pienten jäsenvaltioiden
edun mukaisena huolehtia kaikin tavoin siitä, että komissio
säilyttää pitkällä tähtäimellä asemansa suhteessa
muihin toimielimiin. Tämä edellyttää muun
muassa sitä, että sekä neuvostossa että komissiossa
toimivan unionin korkean edustajan tehtävän perustaminen
ei saa horjuttaa komission asemaa unionin ulkosuhteiden
hoitamisessa.
Komission kokoonpano muuttuu Lissabonin sopimuksen mukaan vuonna
2014. Tällöin komission jäsenten lukumäärää supistetaan
niin, että siinä on kerralla yksi kansalainen
2/3:sta jäsenvaltioita 1/3:n ollessa
ulkopuolella. Järjestelmä perustuu tasapuoliseen
vuorotteluun, sillä jäsenvaltion koolla ei ole
merkitystä siihen, miten usein sen kansalainen on komission
kokoonpanossa. Suuri valiokunta pitää tärkeänä,
että komission kokoonpanon vuorottelujärjestelmä perustuu
jäsenvaltioiden tasavertaisuuteen. Ennen järjestelmään
siirtymistä on komission kokoonpanon ulkopuolella olevien
jäsenvaltioiden asema turvattava hallitustenvälisen
konferenssin päätösasiakirjaan liitetyn
julistuksen (n:o 10) tarkoittamalla tavalla organisatorisin ja tietojen vaihtoon
liittyvin toimenpitein. Valiokunta muistuttaa, että komission
kokoonpanoa koskevaan Lissabonin sopimuksen määräykseen
sisältyy mahdollisuus muuttaa komission jäsenten
lukumäärää yksimielisellä Eurooppa-neuvoston päätöksellä.
Valiokunta pitää eduskunnan vaikutusmahdollisuuksien
turvaamisen kannalta tärkeänä, että valtioneuvosto
toimittaa asiasta tietoja eduskunnalle heti, jos keskusteluja tällaisen päätöksen
mahdollisesta valmistelusta käydään jäsenvaltioiden
kesken tai unionin toimielimissä ennen vuotta 2014.
Neuvosto
Lissabonin sopimus ei aiheuta olennaisia muutoksia neuvoston
tehtäviin. Sen toimintaympäristö muuttuu
kuitenkin merkittävästi erityisesti Eurooppa-neuvoston
ja Euroopan parlamentin vahvistumisen myötä. Lisäksi
neuvoston sisäisten menettelyjen — erityisesti
neuvoston määräenemmistön määritelmän
ja puheenjohtajuusjärjestelmän — muutokset
vaikuttavat neuvoston työskentelytapoihin.
Lissabonin sopimuksen mukaan jäsenvaltiot vastaavat
jatkossakin tasaisen vuorottelun järjestelmän
mukaisesti neuvoston kokoonpanojen puheenjohtajuudesta lukuun ottamatta
ulkoasiainneuvostoa, jonka puheenjohtajana toimii unionin
ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja. Sopimuksessa
ei ole määräyksiä puheenjohtajuusjärjestelmän
yksityiskohdista, mutta hallitustenvälisen konferenssin
päätösasiakirjaan on liitetty julistus
(n:o 9), joka sisältää luonnoksen Eurooppa-neuvoston
päätökseksi neuvoston puheenjohtajuuden
hoitamisesta. Päätös on tarkoitus hyväksyä Lissabonin
sopimuksen voimaantulopäivänä. Päätösluonnos merkitsee
sitä, että käytännössä järjestelmä ei ulkoasiainneuvostoa
lukuun ottamatta olennaisesti muutu nykyisestä kuuden kuukauden
puheenjohtajuuskierrosta, vaikka kyseessä onkin eräänlainen
ryhmäpuheenjohtajuusmalli. Suuri valiokunta katsoo, että päätösluonnos
turvaa tyydyttävällä tavalla jäsenvaltioiden
aseman ja tasavertaisuuden. Jatkossa on kuitenkin tärkeää pyrkiä vaikuttamaan
siihen, ettei esimerkiksi päätösluonnokseen
sisältyvä joustomahdollisuus sopia ryhmän
kesken vaihtoehtoisista järjestelyistä vaikeuta
neuvoston työskentelyn johdonmukaisuutta tai johda suurten
jäsenvaltioiden roolin korostumiseen.
Lissabonin sopimuksella yleisten asioiden neuvosto ja ulkoasiainneuvosto
eriytetään toisistaan. Yleisten asioiden neuvoston
tehtävänä on neuvoston eri kokoonpanojen
työskentelyn johdonmukaisuudesta huolehtiminen, Eurooppa-neuvoston
kokousten valmistelu ja niistä aiheutuvien jatkotoimien
toteutus. Suuri valiokunta pitää tärkeänä huolehtia
yleisten asioiden neuvoston roolin kehittämisestä siten,
että siitä muodostuu aidosti keskeinen neuvoston
työtä koordinoiva ja Eurooppa-neuvoston kokouksia valmisteleva
kokoonpano.
Eurooppa-neuvosto
Jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehistä koostuvan
Eurooppa-neuvoston aseman vahvistuminen on merkittävin
Lissabonin sopimuksen toimielinjärjestelmää koskevista
muutoksista. Eurooppa-neuvostosta tulee muodollisesti unionin toimielin.
Se valitsee itselleen pidempiaikaisen puheenjohtajan. Eurooppa-neuvosto
saa myös toimivaltuuksia eräiden oikeudellisesti
sitovien päätösten tekemiseen. Toisaalta
Eurooppa-neuvostoa koskevat samat esimerkiksi avoimuutta ja asiakirjajulkisuutta
koskevat määräykset kuin muitakin toimielimiä.
Lisäksi Euroopan unionin tuomioistuimen toimivalta ulottuu
myös eräisiin Eurooppa-neuvoston tekemiin päätöksiin.
Suuri valiokunta haluaa tässäkin yhteydessä korostaa,
että Eurooppa-neuvoston aseman vahvistumista suhteessa
muihin toimielimiin on pyrittävä tasapainottamaan
vaikuttamalla sopimuksen täytäntöönpanoon
liittyvien säädösten sisältöön
ja tulevaisuudessa muotoutuviin käytäntöihin.
Valiokunta painottaa, että eduskunnan rooli
Suomen kantojen kansallisessa valmistelussa ei saa heikentyä Eurooppa-neuvoston
aseman vahvistuessa ja sen saadessa uusia toimivaltuuksia, tämä koskee
myös ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa (ks. SuVL 2/2006
vp, s. 6—7). Eurooppa-neuvostolle olisi tämän
vuoksi luotava riittävän avointa valmistelua edellyttävät
menettelyssäännöt, jotta kansalliset
parlamentit voivat ottaa täsmällisesti kantaa
ja vaikuttaa riittävän aikaisessa vaiheessa. Eurooppa-neuvoston rooli
unionin virallisena toimielimenä ja oikeudellisesti sitovien
päätösten tekijänä merkitsee
myös tarvetta turvata eduskunnan todellinen mahdollisuus
linjata etukäteen Suomen kantaa sekä Suomen edustajien
parlamentaarinen vastuunalaisuus Eurooppa-neuvoston toiminnassa.
Kansallisten parlamenttien asema
Yleistä
Kansallisten parlamenttien asemaa on Lissabonin sopimuksessa
vahvistettu. Keskeisimpiä uudistuksia ovat kansallisten
parlamenttien oikeus saada asiakirjoja suoraan unionin toimielimiltä sekä mahdollisuus
valvoa toissijaisuusperiaatteen toteutumista unionissa. Kansallisten
parlamenttien välisen yhteistyön muotoja vahvistetaan
jossain määrin. Kansalliset parlamentit voivat
myös osallistua vapauteen turvallisuuteen ja oikeuteen
perustuvan alueen osalta eräisiin arviointijärjestelmiin
sekä Europolin poliittiseen valvontaan ja Eurojustin toiminnan
arviointiin. Yksikin kansallinen parlamentti voi suoraan perussopimusten
nojalla eräissä tapauksissa estää Eurooppa-neuvoston
päätöksen, jolla perussopimuksia muutetaan
niin sanotussa yksinkertaistetussa tarkistusmenettelyssä.
Lisäksi sopimuksessa vahvistetaan kansallisten parlamenttien edustajien
osallistuminen tulevaisuudessa sopimusmuutoksia valmisteleviin valmistelukuntiin eli
konventteihin.
Kansallisten parlamenttien uudet tehtävät
ja jo olemassaolevien yhteistyö- ja osallistumismuotojen
vahvistaminen täydentävät eduskunnan
jo käytössä olevia mahdollisuuksia vaikuttaa
unionin asioita koskevaan valmisteluun ja päätöksentekoon.
Suuren valiokunnan näkemyksen mukaan eduskunnan ensisijaisena
vaikuttamiskanavana säilyvät perustuslain 96 ja
97 §:n mukaiset osallistumis- ja tietojensaantioikeudet.
Uudet tehtävät eivät edellytä muutoksia
perustuslakiin. Sen sijaan eduskunnan työjärjestykseen
on syytä ottaa eräitä Lissabonin sopimusta
täydentäviä säännöksiä eduskunnan
sisäisistä menettelyistä. Tällaisia
ovat perussopimusten yksinkertaistettuun muuttamismenettelyyn, eduskunnan
konventtiedustajien toimintaan sekä toissijaisuusperiaatteen
etu- ja jälkikäteisvalvontaan liittyvät
menettelyt. Toissijaisuusperiaatteen valvontaan liittyvien menettelyjen
osalta on syytä täydentää myös
suuren valiokunnan työjärjestystä. Eduskunnan
työjärjestyksen muutosehdotus on valmisteilla.
Sen voimaantulo on syytä kytkeä Lissabonin sopimuksen
voimaantuloon Suomessa.
Toissijaisuusperiaatteen valvonta
Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti unioni toimii muilla kuin
sen yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvilla aloilla ainoastaan, jos
suunnitellun toiminnan tavoitteet voidaan saavuttaa paremmin unionin
tasolla kuin kansallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla.
Kansallisille parlamenteille annetaan Lissabonin sopimuksella mahdollisuus
valvoa tämän periaatteen toteutumista unionin
lainsäädännössä.
Jokainen jäsenvaltion kansallinen parlamentti tai parlamentin
kamari saa Lissabonin sopimuksen toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen
soveltamista koskevan pöytäkirjan mukaan oikeuden
esittää perustellun lausunnon syistä, joiden
perusteella se arvioi, että esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi
unionin säädökseksi ei ole toissijaisuusperiaatteen
mukainen. Toissijaisuusmuistutus on tehtävä kahdeksan
viikon kuluessa säädösehdotuksen saamisesta.
Jos vähintään kolmasosaa parlamenttien
kokonaisäänimäärästä edustavissa
lausunnoissa katsotaan toissijaisuusperiaatetta rikotun, esitystä on
tarkasteltava uudelleen. Eräiden vapauden, oikeuden ja
turvallisuuden aluetta koskevien esitysten osalta vähimmäisäänimäärä on
neljännes. Jos äänimäärä edustaa
vähintään yksinkertaista enemmistöä,
komission on pitäessään ehdotuksen voimassa
perusteltava se, miksi se katsoo ehdotuksen olevan toissijaisuusperiaatteen
mukainen. Lopullisen päätöksen ehdotuksen
toissijaisuusperiaatteen mukaisuudesta tekevät tällöin Euroopan
parlamentti ja neuvosto.
Kansallisten parlamenttien mahdollisuuksia vaikuttaa unionin
lainsäädäntöprosessiin toissijaisuusperiaatteen
etukäteisvalvonnalla vahvistettiin jossain määrin
vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa.
Edelleenkään kansalliset parlamentit eivät
kuitenkaan voi suoraan keskeyttää lainsäädännön
käsittelyä, vaan lopullisen päätöksen
tekevät unionin toimielimet. Tämä vastaa
suuren valiokunnan ennen hallitustenvälistä konferenssia
esittämää kantaa (SuVL 1/2007
vp, s. 4/II).
Toissijaisuusperiaatteen valvontaa varten sopimuksella perustettu
järjestelmä edellyttää eduskunnalta
eräitä säädännöllisiä toimenpiteitä ja
käytännön järjestelyjä.
Eduskunnan työjärjestykseen on syytä sisällyttää tarkemmat
säännökset menettelyistä eduskunnassa
sekä etukäteisen että jälkikäteisen
toissijaisuusvalvonnan osalta. Suuri valiokunta katsoo, että sillä tulee
olla keskeinen rooli toissijaisuusmuistutuksen tekemisen valmistelussa.
Toisaalta on tärkeää kytkeä myös
erikoisvaliokunnat mukaan asian valmisteluun vastaavalla tavalla
kuin EU-asioiden kansallisessa käsittelyjärjestelmässä nykyisin.
Valtioneuvoston on lisäksi syytä kehittää eduskunnalle
toimitettavissa kirjelmissä tehtävää toissijaisuusperiaatteen
mukaisuuden arviointia. Järjestelmän luomisessa
on kuitenkin syytä välttää liian
raskaita menettelyjä, koska toissijaisuusvalvonnan kohteena
olevien ehdotusten määrä tulee olemaan
varsin suuri. Tarkoituksena ei ole, että suhteellisen vähämerkityksiseksi
arvioitava toissijaisuusvalvonta kuormittaisi liikaa eduskunnan
valiokuntien toimintaa.
Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamista koskevan
pöytäkirjan mukaan kansallisen parlamentin on
tarvittaessa järjestettävä lainsäädäntövaltaa
käyttävien alueellisten parlamenttien kuuleminen.
Suuri valiokunta pitää tämän
määräyksen ja Ahvenanmaan valtiosääntöisen
erityisaseman kannalta tärkeänä, että Ahvenanmaan
maakuntapäiville järjestetään
mahdollisuus osallistua toissijaisuusvalvonta-asioiden vireillepanoon
eduskunnassa. Tarkemmasta menettelystä on syytä ottaa
säännökset eduskunnan työjärjestykseen.
COSAC-yhteistyössä saadun kokemuksen perusteella
voidaan todeta, että toissijaisuusperiaatteen sisältö ymmärretään
eri kansallisissa parlamenteissa eri tavoin. Suuri valiokunta pitää todennäköisenä,
että eräät muiden jäsenvaltioiden
kansalliset parlamentit tai niiden kamarit tulevat lähinnä muiden
vaikutuskanavien puuttuessa olemaan eduskuntaa aktiivisempia toissijaisuusmuistutusten
tekemisessä. Eduskunta voi tällaisissa tapauksissa
joutua ottamaan kantaa toisten kansallisten parlamenttien esittämiin
lausuntoihin. Tätä varten eduskunnassa on oltava
valmius ripeisiin kannanottoihin. Toissijaisuusperiaatteen valvontaan
liittyvät äänimäärävaatimukset
merkitsevät käytännössä muutenkin
sitä, että kansallisten parlamenttien välinen yhteistyö tulee
todennäköisesti vilkastumaan ja saamaan nykyistä enemmän
konkreettista sisältöä. Myös
tähän esimerkiksi COSAC-yhteistyön piirissä tapahtuvaan
yhteydenpitoon on eduskunnalla oltava riittävät
valmiudet.
Lissabonin sopimuksen sisältämät
kansallisten parlamenttien asemaa koskevat määräykset
eivät heikennä eduskunnan asemaa, vaan täydentävät
perustuslakiin perustuvaa EU-asioiden käsittelyjärjestelmää.
Valiokunta painottaa voimakkaasti, että ne eivät
millään lailla korvaa tai syrjäytä olemassaolevia
ensisijaisia eduskunnan ja valtioneuvoston hyvin toimivia yhteistyömuotoja.
Muita seikkoja
Lissabonin sopimus vahvistaa perus- ja ihmisoikeuksien asemaa
unionissa sekä saattamalla perusoikeuskirjan oikeudellisesti
velvoittavaksi että mahdollistamalla unionin liittymisen
Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Tämä vastaa varsin
hyvin Suomen pitkäaikaista periaatteellista tavoitetta.
Suuri valiokunta pitää kuitenkin valitettavana
eräitä vuoden 2007 hallitustenvälisessä konferenssissa
tehtyjä muutoksia, joilla heikennettiin perusoikeuskirjan
näkyvyyttä ja vaikeutettiin unionin liittymistä Euroopan
ihmisoikeussopimukseen. Lisäksi eräiden jäsenvaltioiden
saamat poikkeukset perusoikeuskirjan sovellettavuuteen niiden oikeusistuimissa
aiheuttavat ongelmia oikeussuojan saamisen ja oikeusjärjestelmän
yhtenäisyyden kannalta.
Suuri valiokunta katsoo, että Suomen on tulevaisuudessa
vaikutettava kaikin tavoin unionin perus- ja ihmisoikeuksien näkyvyyden
ja vahvan oikeudellisen velvoittavuuden puolesta. Erityisesti Suomen
on toimittava aktiivisesti sekä unionissa että Euroopan
neuvoston piirissä, jotta unionin liittyminen Euroopan
ihmisoikeussopimukseen tapahtuisi mahdollisimman nopeasti. Suomen
on syytä eri yhteyksissä korostaa sitä, että unionin
jäsenvaltiot ovat Lissabonin sopimuksen 6 artiklan 2 kohdan
perusteella sitoutuneet tähän tavoitteeseen. Perusoikeuskirjan
osalta Suomen tulee pyrkiä kehittämään
eri toimielimissä sellaisia menettelyjä, joiden
myötä unionin säädösten
ja muiden päätösten yhdenmukaisuus perusoikeuskirjan
määräysten kanssa voidaan varmistaa.
Lisäksi on syytä pyrkiä minimoimaan kansallisten
erityisjärjestelyjen vaikutusta perusoikeuksien suojan
tasoon unionissa ja sen jäsenvaltioissa.
Lissabonin sopimus ja perusoikeuskirja sisältävät
useita määräyksiä, jotka vahvistavat
unionin toiminnan avoimuutta, asiakirjajulkisuutta ja hyvän
hallinnon periaatetta. Tällaisia ovat muun muassa sopimuksen
yleiset määräykset, joissa korostetaan
avoimuuden periaatetta ja unionin toimielinten velvollisuutta noudattaa
toiminnassaan mahdollisimman suurta avoimuutta edistääkseen
hyvää hallintotapaa ja varmistaakseen kansalaisyhteiskunnan
osallistumisen toimintaansa. Sopimukseen on myös kirjattu
määräys neuvoston istuntojen julkisuudesta
sen käsitellessä esityksiä lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäviksi
säädöksiksi. Erityisen myönteisenä valiokunta
pitää sitä, että asiakirjajulkisuutta koskevien
perussopimuksen määräysten soveltamisala
on ulotettu suoraan perussopimuksen nojalla kaikkiin unionin toimielimiin,
elimiin ja laitoksiin. Kaiken kaikkiaan avoimuutta, asiakirjajulkisuutta
ja hyvää hallintoa korostavat sopimusmääräykset
luovat hyvän pohjan toimia aktiivisesti näiden
periaatteiden toteuttamiseksi alemmalla säädöstasolla
ja unionin käytännön toiminnassa.
Lissabonin sopimus sisältää myös
uuden määräyksen kansalaisaloitteesta.
Sen mukaan vähintään miljoona unionin
kansalaista merkittävästä määrästä jäsenvaltioita
voi tehdä aloitteen, jossa komissiota kehotetaan toimivaltuuksiensa
rajoissa tekemään ehdotus asioista, joissa näiden kansalaisten
mielestä tarvitaan unionin säädöstä.
Suuri valiokunta pitää kansalaisaloitetta kiinnostavana
avauksena, joka on omiaan toteuttamaan perussopimusten uudistamistyölle
asetettua tavoitetta kansalaisten lähentämisestä unioniin
(ks. SuVL 2/2003 vp, s. 12/II).
Valiokunnan mielestä kansalaisaloitteen tekemiselle ei tule
täydentävässä lainsäädännössä asettaa
liian tiukkoja muodollisia vaatimuksia.
Lopuksi
Unionin luonne on erityisesti viime vuosien laajentumisten seurauksena
muuttunut. Lissabonin sopimus johtaa voimaan tullessaan uusiin merkittäviin
muutoksiin unionin toimintatavoissa, toimielinten välisissä suhteisssa
ja kansalaisten asemassa. Suomen on jäsenvaltiona syytä arvioida
huolellisesti näiden uudistusten merkitystä muun
muassa vaikuttamismahdollisuuksien ja unionin toimintaan liittyvien
painotusten kannalta. Suuri valiokunta pitää ensiarvoisen
tärkeänä pyrkiä kehittämään
uuteen toimintaympäristöön sopivia vaikuttamistapoja
ja korostaa erityisesti aktiivista ennakollista yhteydenpitoa keskeisiin
toimielimiin ja toimijoihin.
Lissabonin sopimuksen voimaan tulon myötä myös
tarve tasapainoiseen unioniasioista tiedottamiseen kasvaa. Erityisen
tärkeätä kansalaisten on saada tietoa
sopimuksen mukaisista vaikuttamiskanavista ja unionikansalaisten
oikeuksista. Virkamiesten kouluttaminen uuteen toimintaympäristöön
on aloitettava hyvissä ajoin.