Perustelut

Yleistä.

Suomen taloudellinen hyvinvointi on pitkään perustunut suuressa määrin luonnonvarojen käyttöön ja jalostamiseen. Perinteiset vahvoina pidetyt teollisuudenalat ovat kuitenkin voimakkaassa muutosvaiheessa, eikä näiden toimialojen voida odottaa toimivan enää samaan tapaan Suomen viennin perustana kuin aikaisemmin. Muun muassa metsäsektorin uudistumisessa on nähtävissä positiivisia merkkejä. Uudenlaisen liiketoiminnan syntyminen Suomeen edellyttää, että elinkeinoelämän toimintaympäristön kilpailukyvystä huolehditaan ja tarkoituksenmukaisilla ohjauskeinoilla sekä kotimaisten luonnonvarojen saatavuudella luodaan toimintaedellytyksiä kotimaisiin tuotantopanoksiin nojautuvalle biotaloudelle. Biotalouden avulla voidaan elvyttää talouskasvua ja luoda uusia työpaikkoja sekä maaseudulla että teollistuneilla alueilla, vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja parantaa alkutuotannon ja prosessiteollisuuden taloudellista ja ekologista kestävyyttä. Keskeistä tämän tavoitteen saavuttamiseksi on luoda investoinneille houkutteleva toimintaympäristö siten, että luonnonvarojemme käyttöä ja jalostusastetta voidaan viedä eteenpäin. Väärin valitut ohjauskeinot voivat nostaa kustannuksia ja asettaa epätarkoituksenmukaisia rajoja luonnonvarojen hyödyntämiselle.

Luonnonvarastrategian vision ja selonteon otsikon toteutuminen edellyttää menestyvää teollisuutta. Kansantalouden näkökulmasta on välttämätöntä edistää kestävää kasvua ja varmistaa luonnonvarojemme riittävyys tulevaisuudessakin. Kuten maa- ja metsätalousvaliokunta on lausunnossaan huomauttanut, metsiä, peltoja sekä riista- ja kalakantoja kestävästi hyödyntämällä vaikutetaan myönteisesti koko maan alue- ja yhdyskuntarakenteen kehittämiseen: luonnonvaratalouden edellyttämän infrastruktuurin ylläpitäminen palvelee myös yhdyskunnan muita tarpeita. Myös turpeen hyödyntäminen on perusteltua niin kauan kuin muita fossiilisia polttoaineita on käytössä. Kaivannaisteollisuuden prosesseja ja toimintamalleja tulee edelleen kehittää, jotta Suomen maaperän mineraalivarat saadaan nykyistä paremmin käyttöön ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että julkinen valta luo osaltaan edellytykset malmien ja mineraalien jatkojalostamiselle. Kotimainen ruoantuotanto edistää omavaraisuutta sekä parantaa poikkeusolojen huoltovarmuutta.

Suomalainen metsätalous perustuu metsien moninaiskäyttöön, jossa talousmetsät tarjoavat monipuolisesti erilaisia ekosysteemipalveluita. Puuntuotanto on nivottu yhteen muiden käyttömuotojen ja luonnonarvojen suojelun kanssa, jolloin lähtökohtana on eri tavoitteiden rinnakkaisuus. Suomen kannalta on ongelmallista, jos EU-tasolla nämä tavoitteet nähdään vaihtoehtoisina tai toisensa poissulkevina. Moninaiskäytön periaate tulee säilyttää myös vesistöjen suhteen.

Vaikuttaminen ylikansalliseen lainsäädäntöön.

Koska EU:sta tulevilla linjauksilla on merkittävä vaikutus luonnonvarojen hyödyntämiseen pohjautuvalle taloudellemme, suomalaisten luonnonvarapoliittisten näkökulmien ottaminen huomioon EU-tason regulaatiota ja strategioita valmisteltaessa on erittäin tärkeää. Aloitteellinen ja ennakoiva EU-vaikuttaminen on tehokkainta varhaisessa valmisteluvaiheessa; ministeriöillä tulisi olla oma-aloitteinen rooli ja resursseja ennakkovaikuttamiseen yhdessä sidosryhmien kanssa. Suomen tulee luoda omat olosuhteisiimme sopivat seurantamenetelmät ja pyrkiä edistämään niiden käyttöä EU:ssa. On lisäksi pyrittävä vaikuttamaan siihen, että teollisuuden velvoitteet ovat kansainvälisesti tasavertaisia myös kolmansiin maihin nähden. On vältettävä sellaisia EU-normeja, jotka luovat epävarmuutta ja heikentävät mahdollisuuksia investoida ympäristömyönteisempään tuotantoon asettaen EU-maat takamatkalle kolmansiin maihin nähden. Näitä periaatteita tulee noudattaa myös Suomen osallistuessa osana EU:ta WTO-sopimusten neuvotteluihin.

Luvitus.

Luonnonvarapolitiikka koetaan nykyisellään sirpaleiseksi. Biotalouden edistäminen toteutuu vain, jos sitä tehdään useilla politiikkasektoreilla samanaikaisesti ja yhdensuuntaisesti. Lupahallinnon organisoinnissa tulee hakea sektorirajat ja hallinnonalat ylittäviä toimenpiteitä. Prosessien yhdenmukaistamisella ja keskinäisellä koordinoinnilla olisi saavutettavissa merkittäviä parannuksia nykytilaan, joka koetaan osin epätarkoituksenmukaisen monikerroksiseksi ja päällekkäisiä velvoitteita asettavaksi. Erillisten prosessien ja eri viranomaisten tietoaineistojen tulisi olla nykyistä laajemmin yhteisessä käytössä.

Talousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan esimerkiksi ympäristölupamenettelyn sähköistämisellä voidaan merkittävästi sujuvoittaa lupamenettelyjä, mistä hyötyvät sekä luvanhakijat, viranomaiset että muut asianosaiset. Talousvaliokunta pitää hyvänä tavoitetta, että aluehallintovirastot siirtyvät kokonaisuudessaan ympäristölupien sähköiseen käsittelyyn vuoden 2015 aikana. Tavoitteena tulee olla, että lupaprosessien kestolle asetettaisiin maksimiajat.

Tulevaisuuden kehityssuuntia ja mahdollisuuksia.

Talousvaliokunta yhtyy tulevaisuusvaliokunnan lausunnossaan esiin tuomiin linjauksiin luonnonvaratalouden ja resurssitehokkuuden edistämisestä. Rajallisten luonnonvarojen kestävä käyttö tulee nähdä uusien liiketoimintamallien mahdollistajana, ei rajoittavana tekijänä. On tärkeää, että eri politiikanalojen linjaukset ovat keskenään yhdensuuntaisia.

Uuden liiketoiminnan kehittämiseksi on parannettava valmiutta tunnistaa ja ennakoida kansallisia sekä kansainvälisiä haasteita ja tarpeita. Tässä suhteessa olisi tiivistettävä yritysten ja julkisen sektorin yhteistyötä kansainvälisesti houkuttelevien kokeiluympäristöjen luomiseksi. Cleantechin edistäminen julkisissa hankinnoissa sisältää suuren potentiaalin edelläkävijämarkkinan luomisessa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvittaneen täysin uudenlaisia hankintaprosesseja ja budjetointikäytäntöjä.

Lopuksi.

Kestävän luonnonvaratalouden edistämiseksi on huolehdittava yritystoiminnan kilpailukyvystä ja rahoitusta on suunnattava erityisesti tuotteiden ja palveluiden kaupallistamiseen sekä kokeiluhankkeisiin. Suomeen tulee luoda riittävän kokoluokan pilotointi- ja demonstrointikeskittymiä. Julkisten hankintojen käyttämisessä uusien ratkaisujen demonstrointiin ja referenssien synnyttämiseksi on paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. Voimavaroja olisi suunnattava erityisesti sellaisille sektoreille, joilla on vientipotentiaalia.

Kotimaisen biomassan käyttöä energiantuotannossa ja biopolttoaineiden raaka-aineena on lisättävä pitkäjänteisellä energiapolitiikalla. Biomassan käyttö energiantuotannossa on tärkeää ja auttaa Suomea saavuttamaan uusiutuvan energian käytölle asetettuja tavoitteita, mutta samanaikaisesti on tavoiteltava myös korkeamman jalostusasteen tuotantoa. Biotaloustuotteille on luotava etulyöntiasema suhteessa uusiutumattomista luonnonvaroista valmistettuihin tuotteisiin. Kestävä luonnonvarapolitiikka edellyttää kokonaisvaltaista tarkastelutapaa, joka yhdistää eri luonnonvarat ja sektorit. Yhteistyön syventäminen eri hallinnonalojen välillä onkin yksi toimialan keskeisiä tavoitteita ja haasteena todellisen yhteisen strategian aikaansaamiseksi, mihin myös ympäristövaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota. Resurssitehokkuus merkitsee käytännössä luonnonvarojen käyttöä tavalla, jolla minimoidaan ympäristö- ja ilmastovaikutukset, sekä sellaisten luonnosta saatavien tuotosten asettamista etusijalle, jotka tuottavat eniten lisäarvoa, luovat työpaikkoja ja edistävät paremman hiilitasapainon saavuttamista.