Oikeudenkäyntikulut riita-asioissa

Riita-asioissa aiheutuvat oikeudenkäyntikulut ovat kasvaneet voimakkaasti 1990-luvulta lähtien. Kulujen kasvun on arvioitu nostaneen etenkin yksityishenkilöiden ja pienten yritysten kynnystä viedä asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että oikeusturva taataan jokaiselle taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Lisäksi selvitetään oikeudenkäyntikulujen määräytymisperusteita muun muassa kuluriskin alentamiseksi.

Oikeusministeriössä valmistui 6.5.2021 aiheesta virkatyönä arviomuistio. Siinä selvitetään oikeudenkäyntikulujen määräytymisperusteita ja arvioidaan, miten kuluriskiä voitaisiin alentaa niin sanotuissa laajoissa riita-asioissa. Kaikkiaan siinä esitellään 21 eri keinoa, joilla voitaisiin vaikuttaa oikeudenkäyntikuluihin. Arviomuistio oli lausuntokierroksella 6.5.–30.6.2021, ja siitä annettiin yhteensä 37 lausuntoa.

Oikeusministeriö asetti 29.11.2021 työryhmän valmistelemaan ehdotusta, jolla uudistettaisiin riita-asioiden oikeudenkäyntikuluja koskevaa lainsäädäntöä. Työryhmän tehtävänä oli arvioida, miten oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:ää tulisi muuttaa, jotta asianosaisen maksettavaksi tuomittavia oikeudenkäyntikuluja alennettaisiin kohtuuttomuustilanteissa viran puolesta nykyistä useammin. Näin voitaisiin pienentää oikeudenkäyntiin liittyvää taloudellista riskiä, helpottaa häviäjän asemaa ja puuttua kaikkein kohtuuttomimpiin tilanteisiin.

Lisäksi työryhmän tehtävänä oli arvioida, pitäisikö säätää myös siitä, että oikeudenkäyntiavustajan tai -asiamiehen tulisi ennen oikeudenkäyntiä antaa päämiehelleen arvio asiassa mahdollisesti aiheutuvista oikeudenkäyntikuluista.

Työryhmämietintö valmistui 6.5.2022. Se on lausuntokierroksella 30.6.2022 saakka. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2022.

Erillisenä hankkeena oikeusministeriössä laaditaan arviomuistio kevennetystä oikeudenkäyntimenettelystä pienempiä riita-asioita varten. Tällainen niin sanottu vähäisiä vaatimuksia koskeva menettely voisi alentaa tuomioistuinkäsittelyn kustannuksia, erityisesti jos ihmiset ja yhteisöt voisivat ajaa asioitaan tuomioistuimessa itse.

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Oikeudenkäyntikulut riita-asioissa OM007:00/2021. Hankesivusto.

Oikeudenkäyntikulut riita-asioissa : arviomuistio / Jukka Siro. Oikeusministeriön julkaisuja 2021:16.

Arviomuistio oikeudenkäyntikuluista riita-asioissa : lausuntotiivistelmä / Aleksi Heikkilä. Oikeusministeriön julkaisuja 2021:38.

Asettamispäätös: Oikeudenkäyntikulutyöryhmä 29.11.2021. Työryhmän toimikausi: 29.11.2021–30.4.2022.

Oikeudenkäyntikulutyöryhmän mietintö. Oikeusministeriön julkaisuja 2022:21. Mietintöön sisältyy oikeudenkäyntikulujen arvioimiseen liittyvä eriävä mielipide.

Erillisenä hankkeena oikeusministeriössä laaditaan arviomuistio kevennetystä oikeudenkäyntimenettelystä pienempiä riita-asioita varten. Ks. Vähäisiä vaatimuksia koskeva menettely. OM059:00/2021.

Käsittely eduskunnassa

Aiheen aikaisempi käsittely

Kirjallinen kysymys KK 432/2009 oikeudenkäyntikuluista velkomusasioissa / Päivi Räsänen (kd) ym.

Kirjallinen kysymys KK 533/2013 kansalaisten oikeusturvasta ja korkeiden oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisesta / Jouko Jääskeläinen (kd)

Kirjallinen kysymys KK 16/2014 oikeudenkäyntien kustannuskehityksen syistä ja seurauksista / Reijo Tossavainen (ps)

Kirjallinen kysymys KK 779/2014 kansalaisten oikeusturvasta ja kohtuuttomista oikeudenkäyntikuluista / Maarit Feldt-Ranta (sd)

Kirjallinen kysymys KK 459/2019 kansalaisten oikeusturvan kannalta liian korkeiksi nousseista oikeudenkäyntikuluista / Pia Kauma (kok)

Kirjallinen kysymys KK 347/2020 tuomioistuinmaksujen vaikutuksesta ihmisten oikeusturvaan / Matti Semi (vas)

Oikeusvertailevaa aineistoa

Sääntely muissa maissa

Oikeudenkäyntikulut riita-asioissa : arviomuistion sivuilla 43–75 on maavertailu Ruotsin, Norjan, Tanskan, Viron, Saksan, Alankomaiden, Englannin ja Walesin sekä Euroopan unionin oikeuden osalta.

Ruotsi

Rättegångsbalk (1942:740) 18 Kapitel Om rättegångskostnad

Norja

Lov om mekling og rettergang i sivile tvister (tvisteloven). LOV-2005-06-17-90

Act relating to mediation and procedure in civil disputes (The Dispute Act)
– epävirallinen englanninkielinen käännös laista sovittelusta ja oikeudenkäynnistä riita-asioissa

Tanska

Lov om rettens pleje LBK nr 1835 af 15/09/2021

​Kirjallisuutta ja aiheeseen liittyvää tutkimusaineistoa

Prosessioikeus / Mikko Vuorenpää et al. Helsinki, Alma Talent, 2021.
­– Ks. Pääjakso VII Oikeudenkäynnin kustannukset
Prosessioikeus-julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Riita-asiat ja oikeudenkäyntikulut – hovioikeustuomarin mahdollisuudet vaikuttaa kulujen määrään / Satu Saarensola. Artikkeli julkaisussa Työoikeudellisen Yhdistyksen vuosikirja 2021, s. 57–86
Työoikeudellisen Yhdistyksen vuosikirjan saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Verkkokirjahylly-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa

Selvitys julkisen oikeusavun tulorajojen vaikutuksista / Matti Tolvanen et al. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:58. 

Oikeuksiin pääsyn rahoittaminen / Risto Koulu. Conflict Management Institute, 2020.
Koulun julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Oikeudenkäynnin kustannuksista / Johanna Niemi. Artikkeli julkaisussa Lakimies (2020) : 7–8, s. 1255–1261.
Lakimies-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Oikeudenkäyntikulut ja maksuton oikeusapu / Antti Jokela. Alma Talent, Helsinki, 2019.
Jokelan julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Verkkokirjahylly-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa

Oikeudenkäyntikulut pääkäsittelyssä ratkaistuissa riita-asioissa 2019 / Laura Sarasoja, Chris Carling. Edilex 2020:36.

Prosessikynnys ja asianajajien tulospalkkiot / Jaakko Markus. Arikkeli julkaisussa Oikeustiede – Jurisprudentia, LII:2019 s. 103–170.
–  Oikeustiede – Jurisprudentia -julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Riita-asiat tuomioistuimissa 2000-luvulla / Jukka Siro & Mikko Aaltonen. Artikkeli julkaisussa Lakimies (2019): 6, s. 758–782.
Lakimies-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Yksilöllisen oikeussuojan kriisi / Risto Koulu et al. Artikkelin julkaisussa Oikeus (2018) : 1, s. 104–109
Oikeus-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Oikeudenkäyntikulut ja kohtuullisuus : tutkimus kulujen jakautumisesta taloudellisesti tai muutoin eriarvoisten asianosaisten kesken / Satu Saarensola. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja, A-sarja 336, 2017. Väitöskirja
Saarensolan julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Rättegångskostnader : om kostnadsbördan i dispositiva tvistemål / Henrik Bellander. Jure, 2017.
Bellanderin julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Oikeudenkäyntikulut ja jakautumisen ongelma / Satu Saarensola. Artikkeli julkaisussa Lakimies (2017) : 5, sivut 707–711.
Lakimies-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Riitaprosessin kulujen jatkuva kasvu – mikä neuvoksi? / Klaus Viitanen. Edita, Helsinki 2010.
Viitasen julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Oikeudenkäyntikuluihin liittyvää kirjallisuutta Eduskunnan kirjastossa

Kansalaisvaikuttaminen

Lausuntopalvelu.fi: Lausunnot oikeudenkäyntikuluja riita-asioissa koskevasta arviomuistiosta 6.5.2021.

Oikeudenkäyntikulutyöryhmän mietintö, VN/1347/2021 on lausuntokierroksella 6.5.–30.6.2022. Kaikki lausunnot ovat julkisia, ja ne julkaistaan Lausuntopalvelu.fi:ssä.

Sisällöllinen toimitus: Marja Autio, helmikuu 2022, päivitetty 6.5.2022, sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi