Perustelut
Valiokunnan yleisarvio selonteosta
Valtioneuvoston selonteossa todetaan (s. 9), että edellisen
ihmisoikeuspoliittisen selvityksen antamisen jälkeinen
ajanjakso on ihmisoikeuksien kannalta ollut maailmanlaajuisesti
tarkasteltuna varsin vaikea. Kyseinen arvio perustuu siihen, että vuoden
2001 syyskuussa Yhdysvalloissa toteutettujen terrori-iskujen jälkeen
ihmisoikeudet ovat uudella tavalla usein joutuneet vastakkain turvallisuustarpeiden
kanssa. Hallituksen arvion (s. 60) mukaan on edelleen hyvin
ajankohtaista painottaa ihmisoikeuksien merkitystä terrorismin
vastaisessa toiminnassa. Hallitus toteaa eri yhteyksissä korostaneensa
sitä, että valtiolla on velvollisuus pyrkiä suojaamaan
kansalaisiaan terrorismilta mutta että terrorismin vastaisten
toimenpiteiden on oltava sopusoinnussa kansainvälisen oikeuden
ja ihmisoikeuksien kanssa. Edelleen selonteossa todetaan, että kansainvälinen
terrorismi on turvallisuusuhka, jonka torjuminen saattaa viime kädessä edellyttää
aseellisia
toimia. Aseellinen voimankäyttö ei hallituksen
näkemyksen mukaan kuitenkaan ole yleispätevä eikä koskaan
riittävä ratkaisu terrorismin ongelmaan.
Lakivaliokunta yhtyy edellä mainittuihin, selonteossa
esitettyihin yleisarvioihin. Valiokunta on oman toimialansa säädöshankkeita
käsitellessään todennut etenkin kansainvälisellä tasolla toteutettavien
terrorismin vastaisten toimenpiteiden aiheuttavan kasvavaa painetta
perinteisiä oikeusvaltiollisia arvoja kohtaan. Valiokunnan käsityksen
mukaan vain ihmis- ja perusoikeuksista lähtien voidaan
sekä valtiollisten rakenteiden että erityisesti
yksilöiden suojelemiseksi välttämättömille
terrorismin vastaisille toimenpiteille muodostaa sellainen vakaa
ja kestävä perusta, joka takaa näille
toimille laajan yhteiskunnallisen hyväksynnän.
Selonteossa käsitellään paitsi Suomen
toimintaa kansainvälisessä yhteisössä myös
ihmisoikeuksien toteutumista kotimaassa. Lakivaliokunta
pitää tällaista kokonaisvaltaista lähestymistapaa
myönteisenä. Selonteossa (s. 8) todetaan,
että Suomen tilannetta koskevaa osuutta on tästä selonteosta
saatujen kokemusten perusteella mahdollista jatkossa laajentaa.
Valiokunta pitää tätä kannatettavana
pyrkimyksenä. Samoin perusteltua on se, että nyt
käsiteltävänä olevan kaltainen
selonteko annettaisiin eduskunnalle kerran vaalikaudessa.
Selonteon (s. 8) mukaan kotimaisten kysymysten osalta
on käsiteltävien asioiden valintakriteereinä huomioitu
kansainvälisten ihmisoikeussopimusten täytäntöönpanoa
valvovien elinten Suomea koskevat suositukset. Tähän nähden
on yllättävää, ettei selonteossa
lainkaan käsitellä vapautensa menettäneiden
oikeuksien toteutumista. Kuitenkin Suomi on viimeksi saanut eurooppalaisen
valvontaelimen syksyllä 2003 tekemän tarkastuskäynnin
yhteydessä osakseen arvostelua muun muassa tutkintavankien
säilyttämisestä ja vankien välisestä väkivallasta.
Lakivaliokunta pitää tärkeänä,
että selontekoa jatkossa kehitettäessä huomioon
otetaan myös vapautensa menettäneiden asema.
Myös muiden laitoksissa olevien henkilöiden asema
on syytä huomioida tulevassa selonteossa. Lakivaliokunta
on tässä yhteydessä kiinnittänyt
huomiota oikeusministeri Koskisen esittämään
mainintaan siitä, että erityisesti pitkäaikaishoidon
asiakkaat — ja laajemminkin vajaavaltaiset — ovat
sellaisia, joiden oikeuksia ei pystytä nykyisellä lainsäädännöllä käytännön elämässä
riittävästi
turvaamaan.
Lakivaliokunta on yleisellä tasolla kiinnittänyt
huomiota myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asemaan,
koska kyseessä on ihmisoikeuksien toteutumisen valvonnan
kannalta Suomen näkökulmasta keskeinen mekanismi. Kuten
selonteossa (s. 31) todetaan, Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden
määrän kasvun myötä myös
ihmisoikeustuomioistuimeen tehtyjen valitusten määrä on
kasvanut ilman, että tuomioistuimen voimavarat ovat kuitenkaan
vastaavasti lisääntyneet. Lakivaliokunta yhtyy
selonteosta (s. 32) ilmenevään käsitykseen,
jonka mukaan yksilön oikeusturvan kannalta keskeistä on jatkossakin
pyrkiä mahdollisimman laajasti turvaamaan yksilön
oikeus valittaa ihmisoikeustuomioistuimeen häneen kohdistuneista
ihmisoikeusloukkauksista.
Lakivaliokunta on selontekoa käsitellessään oman
toimialansa näkökulmasta keskittynyt lisäksi
kolmeen temaattiseen asiakokonaisuuteen: naisten oikeuksiin, ihmiskauppaan
ja lasten oikeuksiin.
Naisten oikeudet
Kuten selonteossa todetaan, naisiin kohdistuva väkivalta
on Suomessa edelleen vakava ihmisoikeusongelma. Suurin osa naisiin
kohdistuvasta väkivallasta on lähisuhdeväkivaltaa,
jossa tekijänä on joko perheenjäsen tai
muutoin läheinen henkilö. Lähisuhdeväkivallan
torjuntaan on myös lainsäädännössä kiinnitetty
huomiota. Erityisesti on mainittava lähestymiskiellosta
annettu laki (898/1998), joka tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta
1999. Käsitellessään lain säätämiseen
johtanutta lakiehdotusta lakivaliokunta (LaVM 11/1998
vp — HE 41/1998 vp)
kiinnitti huomiota siihen, että kiellon käyttöala
on ennen kaikkea pari- ja perhesuhteiden perusteella väkivallalle
alttiiden henkilöiden keskinäisten väkivallantekojen
ja rauhan häirinnän torjunta. Tänä vuonna
eduskunta on vastikään hyväksynyt hallituksen
esityksen (HE 144/2003 vp — LaVM 2/2004
vp), jolla lähestymiskiellosta annettua lakia
täydennetään siten, että lakia
voidaan soveltaa myös silloin, kun kiellolla suojattava
ja kieltoon määrättävä henkilö asuvat
samassa asunnossa. Tällaiseen perheen sisäiseen
lähestymiskieltoon määrätyn
henkilön on poistuttava asunnosta, jossa hän ja
kiellolla suojattava henkilö asuvat yhdessä, eikä hän
saa ottaa yhteyttä suojattavaan henkilöön.
Samassa yhteydessä eduskunta hyväksyi myös
kumottavaksi niin sanotun vakaan tahdon pykälän
(RL 21:17), joka sisältää pahoinpitelyn
perustekomuotoa koskevan säännöksen mahdollisuudesta
jättää syyte nostamatta silloin, kun
asianomistaja omasta vakaasta tahdostaan pyytää,
ettei syytettä nostettaisi.
On kuitenkin selvää, että rikosoikeudelliset tai
lähestymiskiellon kaltaiset turvaamistoimityyppiset ratkaisut
eivät yksinään ole riittäviä keinoja
pyrittäessä lähisuhdeväkivallan
torjumiseen. Lisäksi tarvitaan eri viranomaisten, etenkin
poliisi- ja sosiaaliviranomaisten, keskinäistä yhteistyötä samoin
kuin kansalaisjärjestöjen palvelujen hyödyntämistä.
Sosiaali- ja terveysministeriössä on
parhaillaan valmisteilla toimintaohjelma, jolla pyritään
ehkäisemään naisiin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa.
Toimintaohjelman tavoitteina on pyrkiä parantamaan koko maan
laajuisesti väkivallan uhrien perus- ja erityispalveluverkostoa,
tehostaa väkivaltaa näkevien ja kokevien nuorten
auttamista, kehittää väkivaltatyöhön
ja asioiden käsittelyyn tarvittavaa ammatillista osaamista
sekä lisätä yleensä väkivaltaa
koskevaa tietoisuutta väestön keskuudessa. Lakivaliokunta
pitää toimintaohjelman aikaansaamista tärkeänä.
Lakivaliokunta kiinnittää lisäksi
huomiota tarpeeseen tarkastella lähisuhdeväkivaltaa
myös osana väkivaltarikollisuuden kokonaisuutta. Tällöin
on arvioitava, missä määrin yleiset yhteiskunnalliset
taustatekijät ovat omiaan myötävaikuttamaan
väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntymiseen.
Yhtenä tällaisena seikkana valiokunta mainitsee
todetun alkoholin kulutuksen kasvun, jonka osalta valtioneuvoston
piirissä on syytä jatkossa seurata, aiheuttaako
se pysyväisluonteisia muutoksia väkivaltarikollisuuden
ja erityisesti lähisuhdeväkivallan tasossa. Seurantaa
on valiokunnan mielestä tarpeen kohdistaa myös
niihin vaikutuksiin, joita lääkkeiden ja huumaavien
aineiden käytöllä on väkivaltarikollisuuteen.
Ihmiskauppa
Ihmiskauppa on osa kansainvälistä järjestäytynyttä rikollisuutta.
Tämä tosiasia edellyttää, että ihmiskaupan
vastustamiseksi tarvittaviin toimiin on ryhdyttävä kansainvälisesti.
Erilaisia kansainvälisiä instrumentteja onkin
jo useita. Näistä voidaan mainita erityisesti
Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälisen järjestäytyneen
rikollisuuden vastaiseen yleissopimukseen (Palermon sopimukseen)
liittyvä lisäpöytäkirja ihmiskaupan,
erityisesti naisten ja lasten kaupan ehkäisemisestä,
torjumisesta ja rankaisemisesta. Euroopan unionin neuvosto on puolestaan
oikeus- ja sisäasioiden yhteistyön alalla
hyväksynyt puitepäätöksen
ihmiskaupan torjunnasta (2002/629/YOS). Näiden
molempien kansainvälisten instrumenttien sisältämät
velvoitteet pannaan täytäntöön
eduskunnassa parhaillaan käsiteltävänä olevalla
rikoslain muuttamista koskevalla ehdotuksella (HE 34/2004
vp). Ihmiskaupan osalta täytäntöönpanon
keinoksi hallituksen esityksessä on valittu rikoslain 25
luvun täydentäminen erityisillä ihmiskauppaa
ja törkeää ihmiskauppaa koskevilla kriminalisoinneilla.
Lakiehdotus on parhaillaan lakivaliokunnassa valmistelevasti käsiteltävänä.
Ihmiskauppaan liittyy usein myös paritustoiminta, joka
saattaa olla hyvinkin suunnitelmallista ja laajaa. Suomessa on viitteitä esimerkiksi
siitä,
että paritustoimintaa harjoittavat rikollisjärjestöt
toimivat täällä sovitun aluejaon mukaisesti.
Paritustoimintaan liittyvät ongelmat eivät koske
ainoastaan siihen osallisia prostituoituja, vaan toimintaan saattaa
liittyä myös esimerkiksi huumausainekauppaa. Edellä mainitut
seikat huomioon ottaen järjestäytyneen paritustoiminnan
rikosoikeudellisen arvottamisen kannalta on ollut pulmallista, ettei
Suomen lainsäädäntö ole sisältänyt
törkeää paritusta koskevaa rikostunnusmerkistöä.
Tämä lainsäädännöllinen
puute ehdotetaan nyt poistettavaksi edellä mainitussa hallituksen
esityksessä. Käytännön viranomaisyhteistyön
tasolla paritustoimintaan kohdistuvan kontrollin on puolestaan arvioitu
helpottuvan erityisesti Euroopan unionin tämän vuoden
toukokuun 1 päivänä tapahtuneen laajentumisen
myötä.
Lasten oikeudet
Lasten erityisen suojan tarve on tunnustettu sekä kotimaisessa
lainsäädännössä että useissa
kansainvälisissä velvoitteissa. Viime vuosina
erityistä huomiota on kiinnitetty lasten seksuaalisen hyväksikäytön
ja lapsipornografian torjuntaan. Tätä kuvastavat
etenkin Yhdistyneiden Kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen
valinnainen pöytäkirja lasten myynnistä, lapsiprostituutiosta
ja lapsipornografiasta sekä Euroopan unionin neuvoston
puitepäätös lasten seksuaalisen hyväksikäytön
ja lapsipornografian torjumisesta (2004/68/YOS).
Myös näiden velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi
tarpeellisia säännöksiä sisältyy
jo edellä mainittuun hallituksen esitykseen (HE 34/2004
vp), jossa ehdotetaan rikoslakiin otettavaksi muun muassa lapsipornografian
levittämistä koskeva törkeä tekomuoto.
Lasten suojaaminen pelkästään heihin
kohdistuvilta seksuaalisilta teoilta ei luonnollisestikaan ole riittävää.
Lapset ovat perheessä usein myös lähisuhdeväkivallan
välillisiä uhreja, vaikka käytetty väkivalta
ei heihin suoranaisesti kohdistuisikaan. Tämän
vuoksi lähisuhdeväkivallan poistamiseen tähtäävät
toimet koituvat samalla myös lasten aseman hyväksi.
Lasten aseman parantamiseen tähtäävistä institutionaalisista
uudistuksista lakivaliokunta on selontekoa käsitellessään
pannut erityisesti merkille suunnitelman lapsiasiainvaltuutetun
viran perustamisesta. Lainsäädännön
osalta lakivaliokunnan huomiota on kiinnitetty etenkin lastensuojelulain
uudistamistarpeeseen. Tällöin on viitattu erityisesti niihin
lasten huostaanottoa ja tapaamisoikeutta koskeviin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen
Suomea vastaan antamiin tuomioihin, joita on mainittu myös
selonteossa (s. 32). Molemmat edellä mainitut uudistukset
on sisällytetty nykyisen hallituksen ohjelmaan (hallitusohjelman
kohta 4.6. Lasten turvallinen kasvuympäristö).
Myös lakivaliokunta pitää omalta osaltaan tärkeänä,
että uudistukset toteutetaan ripeästi ja lapsiasiainvaltuutetun
osalta lisäksi tavalla, joka riittää vastaamaan
tähän uuteen instituutioon kohdistuviin odotuksiin.