Yleisperustelut
         
         Yleistä
         
         Hallituksen esityksessä on kyse uudesta säätiölaista,
            jolla nykyinen, vuonna 1931 voimaan tullut säätiölaki
            (109/1930) kumotaan. Lakivaliokunta
            pitää lainsäädännön
            ajantasaistamista tarpeellisena ottaen huomioon säätiökentässä ja säätiöiden
            toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset.
            Säätiöiden merkitys esimerkiksi koulutuksen,
            tutkimuksen, kulttuurin ja sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoittajina
            on lisääntynyt merkittävästi.
            Hallituksen esityksessä otetaan muun muassa paremmin huomioon
            jatkuvarahoitteisten toiminnallisten säätiöiden
            ominaispiirteet sekä pyritään poistamaan
            säätiömuodon käyttämisen
            tarpeettomia rajoitteita samoin kuin toimintaan liittyvää hallinnollista
            taakkaa. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
            huomautuksin ja muutosehdotuksin.
         
         
         Säätiön tarkoitus ja sen muuttaminen 
         
         Lakivaliokunta pitää tarpeellisena, että uuteen säätiölakiin
            kirjataan voimassa olevaa lakia vastaavasti, että säätiöllä tulee
            olla hyödyllinen tarkoitus ja että tarkoituksena
            ei voi olla liiketoiminnan harjoittaminen (1. lakiehdotuksen 1 luvun
            2 §:n 1 mom.). On tärkeää, ettei
            uudella säätiölailla aiheuteta epävarmuutta
            säätiöiden verotukseen, varainhankintaan
            tai julkisuuskuvaan. 
         
         
         Esityksessä ehdotetaan säätiön
            tarkoituksen muuttamismahdollisuuksia väljennettäväksi muun
            muassa siten, että säätiön perustaja
            voi muuttaa säätiön tarkoitusta säätiön
            perustamisen jälkeen (1. lakiehdotuksen 6 luvun 2 §:n 4 mom.).
            Valiokunta toteaa, että säätiön
            tarkoituksen muuttamiseen säätiön perustamisen
            jälkeen on perinteisesti suhtauduttu varovaisesti. Ehdotus
            onkin periaatteellisesti merkittävä, koska se
            muuttaa lähtökohtaa säätiön
            tarkoituksen pysyvyydestä. Ehdotus on myös verraten
            väljä, koska se mahdollistaa säätiön
            tarkoituksen muuttamisen ilman edellytystä olojen muuttumisesta.
            Toisaalta valiokunta pitää kannatettavana hallituksen
            tavoitetta lisätä säätiön
            perustajan vaikutusmahdollisuuksia. Saamaansa selvitystä kokonaisuutena
            arvioituaan lakivaliokunta on päätynyt puoltamaan
            hallituksen esittämää ratkaisua. Tässä arvioinnissa
            valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että säätiön
            sidosryhmien ja sivullisten asema on otettu asianmukaisesti huomioon
            edellyttämällä, että säätiön
            tarkoituksen muuttamisen edellytyksistä on määrättävä säätiön
            säännöissä jo säätiötä perustettaessa.
            Lisäksi valiokunta on antanut painoarvoa sille, että hallituksen
            esitystä on valtioneuvostokäsittelyn aikana tiukennettu
            siten, että säätiö voi sulautua vain
            tarkoitukseltaan ja tarkoituksen muuttamisen edellytyksiltään
            olennaisesti samankaltaiseen säätiöön
            (1. lakiehdotuksen 11 luvun 1 §:n 1 mom.). Tämä estää esimerkiksi
            sen, että vanha säätiö sulautetaan
            sellaiseen uuteen säätiöön, jonka
            säännöissä on esityksen mukaisesti
            perustajan määräys tarkoituksen muuttamisesta,
            ja sulautumisen jälkeen vastaanottaneen säätiön
            tarkoitusta muutetaan sääntömääräyksen
            perusteella. Tiukennus on välttämätön,
            jotta säätiölain hyödyntäminen
            arveluttaviin tarkoituksiin voidaan estää. 
         
         
         Taloudellisen edun jakamisen kielto ja lähipiirimääritelmä
         
         Nykytilan selventämiseksi ehdotetaan, että säätiön
            tarkoituksena ei enää miltään
            osin voi olla taloudellisen edun tuottaminen lähipiirille
            (1. lakiehdotuksen 1 luvun 2 §:n 1 mom.). Lisäksi
            lähipiirin määritelmää ja
            lähipiirisääntelyn soveltamisalaa laajennetaan
            siten, että sääntely kattaa voimassa
            olevaa lakia paremmin sellaiset säätiön
            piirissä toimivat tai säätiössä määräysvaltaa
            käyttävät henkilöt, yhteisöt,
            säätiöt ja näiden lähipiirit,
            jotka voivat vaikuttaa lähipiiritoimien tekemiseen (1.
            lakiehdotuksen 1 luvun 8 §). Lähipiiriä koskeva
            taloudellisen edun tuottamisen kielto on otettu huomioon myös
            esteellisyyssäännöksessä (1.
            lakiehdotuksen 3 luvun 4 §). Toisaalta esityksessä on
            nimenomaisin erityissäännöksin
            otettu huomioon suku- ja tukisäätiöiden
            erityistarpeet (1. lakiehdotuksen 1 luvun 9 §).
         
         
         Esityksen valiokuntakäsittelyssä on kiinnitetty
            huomiota hallituksen esittämän lähipiirimääritelmän
            laajuuteen ja siihen, että se poikkeaa muusta yhteisösääntelystä.
            Liian laajan lähipiirin määritelmän
            arvioidaan vaikeuttavan säätiön johdon
            mahdollisuuksia huolehtia ja valvoa taloudellisen edun
            jakamista koskevan kiellon noudattamista.   
         
         
         Lakivaliokunta pitää taloudellisen edun jakamista
            koskevan nimenomaisen kiellon sisällyttämistä uuteen
            säätiölakiin erittäin tärkeänä sen korostamiseksi,
            että säätiö ei ole väline
            edistää lähipiiriläisten taloudellisia
            etuja. On myös otettava huomioon, että osakeyhtiöistä ja
            osuuskunnasta poiketen säätiöllä ei
            ole osakkaita ja jäseniä vastaavia omistajia.
            Se, että taloudellisen edun jakamiskielto kirjataan lakiin
            ehdottomana, edellyttää vuorostaan riittävän
            laajaa ja yksityiskohtaista lähipiirin määritelmää.
            Mallia ei ole perusteltua hakea osakeyhtiö- ja osuuskuntalainsäädännöstä,
            jossa lähipiiri on määritelty yleisemmin
            kirjanpitolainsäädännön ja kansainvälisten
            tilinpäätösvaatimusten mukaisesti, koska
            kyseisten yhteisöjen osalta nimenomainen lähipiirisääntely
            koskee jatkuvasti vain tilinpäätös- ja
            toimintakertomusvaatimuksia. Lähipiirietujen
            antamiskieltoa ja lähipiirin tarkkaa määrittelyä puoltaa
            myös se, että tarkoituksensa mukaisesti säätiöt
            käyttävät varoja tai luovuttavat niitä vastikkeetta
            ennalta määräämättömälle edunsaajien
            piirille. Tässäkin suhteessa säätiö poikkeaa
            osakeyhtiöstä ja osuuskunnista, jotka saavat yleensä jakaa
            varoja vastikkeetta vain osakkailleen ja jäsenilleen näiden
            päätöksellä sekä laista
            ja yhtiöjärjestyksestä tai säännöistä tarkasti
            ilmenevässä suhteessa. Myös oikeusturvasyistä on
            tärkeää, että lähipiiri
            on selkeästi määritelty. Myös
            talousvaliokunta pitää ehdotettua sääntelyä kannatettavana.
         
         
         Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 1 luvun 2, 4 ja 8 §:n
            sekä 3 luvun 4 §:n perusteluissa on yksityiskohtaisesti
            selvitetty, milloin ja miten hallituksen jäsenten on selvitettävä lähipiirisuhteen
            mahdollisuutta. Perusteluista ilmenee, että taloudellisen
            edun antamiskielto koskee vain sellaisia kokonaan tai osittain vastikkeettomia
            etuja, jotka eivät ole muiden säätiön
            toimintamuotojen kohteena olevien saatavana samoilla ehdoilla. Säätiön
            ei oleteta olevan tietoinen esimerkiksi säätiön
            johtoon kuuluvien sukulaisuus- ja omistussuhteista. Säätiön
            kannalta epätavallisen tukitoimenpiteen kohdalla säätiön johdolla
            voi olla yleisen lojaliteetti- ja huolellisuusvelvollisuuden (1
            luvun 4 §) perusteella velvollisuus erikseen selvittää,
            kuuluuko tuen saaja säätiön lähipiiriin
            esimerkiksi sukulaisuus- tai omistussuhteiden kautta. Lisäksi
            lähtökohta on, että vastikkeettoman edun
            saajan on itse otettava huomioon lähipiirisuhde sillä uhalla,
            että tukea voidaan myöhemmin vaatia takaisin sillä perusteella,
            että säätiön edustajat ovat
            ylittäneet kelpoisuutensa. Valiokunta korostaakin, että tarkoitus
            ei ole, että säätiön johdon
            olisi oma-aloitteisesti, yksityiskohtaisesti ja jatkuvasti selvitettävä lähipiiriin
            kuuluvat. Lähtökohtaisesti riittävänä voidaan
            pitää sitä, että vastikkeettomien etujen
            antamisen ohjeistus ja valvonta järjestetään
            vastaavissa säätiöissä yleisesti
            noudatetun käytännön mukaisesti.
         
         
         Selvyyden vuoksi lakivaliokunta toteaa, että säätiön
            tytäryhtiön rahoittamiseen ei sovelleta vastikkeettomien
            etujen antamista koskevaa lähipiirikieltoa, kun säätiö tukee
            omistamaansa tytäryhtiötä.  Esimerkiksi
            säätiön täysin omistamalle tytäryhtiölleen
            antama tuki ei lähtökohtaisesti ole vastikkeetonta,
            kun tuki lisää tytäryhtiöomistuksen
            arvoa. 
         
         
         Lähipiirirekisterin pitäminen voi käytännössä helpottaa
            erityisesti suurempia säätiöitä lähipiirisäännösten
            noudattamisessa ja valvonnassa. Rekisterin pitämistä ei
            säätiöiden erilaisuuden vuoksi ole kuitenkaan
            tarkoituksenmukaista säätää kaavamaisesti
            kaikkien säätiöiden velvollisuudeksi.
            Lisäksi valiokunta korostaa, että säätiön
            on noudatettava lähipiirirekisterin osalta myös
            muuta säätiön toimintaa koskevaa lainsäädäntöä. 
         
         
         Varainhoito, sijoitustoiminta ja liiketoiminta
         
         Hallituksen esityksen mukaan säätiön
            varainhoidon on oltava suunnitelmallista (1. lakiehdotuksen 1 luvun
            5 §). Varainhoidolla tarkoitetaan säätiön
            varsinaiseen tarkoitukseen käytettävien varojen
            hoidon lisäksi säätiön mahdollisesti
            harjoittamaa sijoitustoimintaa ja liiketoimintaa. Sijoitustoimintaa
            säätiö voi harjoittaa varallisuutensa
            hoitamiseksi ja toimintamuotojensa rahoittamiseksi, jollei sitä rajoiteta
            säännöissä (1. lakiehdotuksen
            1 luvun 6 §). Liiketoiminnan osalta ehdotetaan, että säätiö voi
            harjoittaa suoraan lain nojalla toimintamuotoihinsa välittömästi liittyvää liiketoimintaa
            sekä lisäksi säännöissä määrättyä muuta
            liiketoimintaa toimintamuotojensa rahoittamiseksi (1. lakiehdotuksen
            1 luvun 7 §). 
         
         
         Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa ehdotettua nykyistä väljempää sääntelyä on
            yleisesti pidetty kannatettavana. Toisaalta on tuotu esiin, että sääntelyä tulisi
            tiukentaa siten, että säätiö saisi
            harjoittaa sijoitustoimintaa ja toimintamuotoihin välittömästi
            liittyvää liiketoimintaa vain, jos siitä määrätään
            nimenomaisesti säännöissä. Lisäksi
            on ehdotettu säätiön sijoitustoiminnan sääntelyä työeläkevakuutusyhtiöitä koskevan
            sääntelyn
            mukaisesti, kuten edellyttämällä, että säätiön
            varat on sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti ja että suurissa
            säätiöissä hallituksen on laadittava
            sijoitussuunnitelma. 
         
         
         Lakivaliokunta toteaa, että hallituksen esitys ei muuta
            säätiön sijoitustoimintaa koskevaa oikeustilaa
            eikä säätiökäytäntöä.
            Saadun selvityksen mukaan nykytila ja käytäntö ovat
            tältä osin toimineet hyvin. Edellä mainitusta
            ehdotuksesta sijoitustoiminnan määräämisestä nimenomaisesti
            säätiön säännöissä seuraisikin,
            että huomattava osa sijoitustoimintaa harjoittavista säätiöstä joutuisi
            muuttamaan sääntöjään.
            Tämä olisi epätarkoituksenmukaista ottaen
            huomioon, ettei tällaiseen muutokseen ole osoitettu käytännön
            tarvetta. Säätiön liiketoiminta sen sijaan
            on nykyisin sallittua vain, jos näin on säätiön
            säännöissä nimenomaisesti määrätty.
            Liiketoiminnan harjoittamisen rajoittaminen on kuitenkin saadun
            selvityksen mukaan osoittautunut käytännössä ongelmalliseksi.
            Esimerkiksi veroviranomaisten tulkinnan muutos elinkeinotoiminnasta
            on voinut muuttaa säätiön toiminnan sen omien
            sääntöjen vastaiseksi. Edellä esitetyistä syistä valiokunta
            puoltaa hallituksen esittämiä ratkaisuja. 
         
         
         Valiokunta ei pidä perusteltuna myöskään mallin
            ottamista työeläkeyhtiöistä ja
            niitä koskevasta sijoitustoiminnan sääntelystä.
            Toisin kuin työeläkeyhtiöt, säätiöt
            ovat yksityisoikeudellisia, perustajan intressejä toteuttavia
            yhteisöjä, eikä niiden varainhoitoon
            tai sijoitustoimintaan ole samanlaista julkista intressiä kuin
            työeläkeyhtiöiden toimintaan. Säätiöiden
            varainhoidon ja sijoitustoiminnan sääntelytarve
            poikkeaa siten olennaisesti työeläkeyhtiöistä.
            Nykyiseen säätiölakiin sisältyy
            vaatimus sijoitustoiminnan "varmuudesta ja tuloa tuottavuudesta",
            mutta avoimuutensa vuoksi se on tuonut oikeudellista epävarmuutta
            rajoittaen näin epätarkoituksenmukaisesti ja tarpeettomastikin
            säätiöiden sijoitustoimintaa. Mainituista
            syistä lakivaliokunta kannattaa vaatimuksen poistamista
            ja sen korvaamista varainhoidon suunnitelmallisuudella sekä johdon
            yleisellä huolellisuusvelvollisuudella ja hyvällä säätiötavalla.
            Valiokunnan mielestä myöskään
            säätiöiden hallinnollista taakkaa ei
            ole tarpeen lisätä säätämällä sijoitussuunnitelma
            pakolliseksi tai edellyttämällä liike-
            ja sijoitustoiminnan järjestämistä säätiön
            omistamien erillisten yhtiöiden kautta. 
         
         
         Valiokunta pitää edellä esitetyin
            perustein ehdotettua sääntelyä ja sääntelytapaa
            perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena, eikä valiokunnalla ole
            huomauttamista ehdotettuihin säännöksiin. Talousvaliokunnan
            tavoin lakivaliokunta kuitenkin korostaa, että 1. lakiehdotuksen
            1 luvun 5 §:ään perustuva jaottelu
            varainhoitoon ja siihen sisältyvään sijoitustoimintaan
            ja liiketoimintaan eivät edellytä näiden
            toimintojen erottamista kirjanpidossa. Eri toimintojen erottelu
            kirjanpidossa perustuu kirjanpitolainsäädäntöön
            ja muuhun säätiön taloudellista raportointia
            koskevaan normistoon sekä niitä täydentäviin
            säätiön omiin tarpeisiin.
         
         
         Tilintarkastus
         
         Lakivaliokunta puoltaa talousvaliokunnan tavoin tilintarkastajien
            niin sanottujen rotaatiosäännösten ulottamista
            myös säätiöihin (1. lakiehdotuksen
            4 luvun 5 §) tilintarkastajan riippumattomuuden vahvistamiseksi.
            Soveltamisalan muutoksella ei ole merkittäviä käytännön vaikutuksia,
            sillä saadun selvityksen mukaan valtaosa säätiöistä on
            vaihtanut tilintarkastajaa ehdotetun lain mukaista velvoitetta vastaavalla tavalla.
         
         
         Konsernitilinpäätös
         
         Säätiön toiminnan taloudellisen tuloksen
            ja taloudellisen aseman avoimuuden ja läpinäkyvyyden
            sekä lähipiiriä koskevien rajoitusten
            noudattamisen edistämiseksi hallitus ehdottaa, että kaikkien
            emosäätiöiden tulee lähtökohtaisesti tehdä konsernitilinpäätös
            (1. lakiehdotuksen 5 luvun 4 §). Lakivaliokunta pitää ehdotusta
            kannatettavana. 
         
         
         Poikkeustapauksissa kirjanpitolautakunta voi hallituksen esityksen
            mukaan myöntää poikkeuksen
            konsernitilinpäätöksen laatimisvelvollisuuteen.
            Saamansa selvityksen perusteella ja talousvaliokunnan lausuntoon
            viitaten lakivaliokunta kiinnittää huomiota siiten,
            että kirjanpitolautakunta antaa ohjeita ja lausuntoja kirjanpitolain
            soveltamisesta hyvän kirjanpitotavan edistämiseksi,
            minkä vuoksi hallituksen esityksen mukainen poikkeuslupahakemusten
            käsittely ei ole ongelmitta sovitettavissa kirjanpitolautakunnan
            nykyiseen tehtävään. Ehdotettu poikkeuslupamenettely
            myös kohtuuttomasti kuormittaisi lautakuntaa. Lakivaliokunta
            ehdottaakin, että 1. lakiehdotuksen 5 luvun 4 §:n
            2 momenttia muutetaan siten, että kirjanpitovelvollinen
            itse arvioi, onko konsernitilinpäätöksen
            laatiminen tarpeen oikeiden ja riittävien tietojen antamiseksi.
            Tässä arvioinnissa tulee ottaa huomioon säätiölain
            säännökset säätiön
            tarkoituksesta ja toiminnasta, ja säätiön
            tulee tilinpäätöksessä perustella,
            miksi se ei laadi konsernitilinpäätöstä.
            Menettelyn yhdenmukaisuuden varmistamiseksi on tärkeää,
            että kirjanpitolautakunta antaa asiasta ohjeistusta.
         
         
         Oikeussuoja
         
         Uuteen säätiölakiin ehdotetaan oikeustilan
            selkeyttämiseksi säännöksiä säätiön
            toimielimen päätöksen moittimisesta (1.
            lakiehdotuksen 7 luku). Tällaisia säännöksiä ei
            ole voimassa olevassa laissa.
         
         
          Ehdotetut säännökset antavat myös
            säätiön perustajalle oikeuden moittia
            säätiön toimielimen päätöstä tuomioistuimessa
            sillä perusteella, että päätös
            on lain tai sääntöjen vastainen. Selvyyden
            vuoksi valiokunta toteaa, että koska perustaja voi jatkossakin
            nykyiseen tapaan ilmoittaa epäilyistään
            toimivaltaiselle viranomaiselle, perustajan moiteoikeus on lähinnä säätiövalvontaa
            täydentävä keino huolehtia lain ja sääntöjen noudattamisesta
            säätiön toiminnassa. Moiteoikeutta
            ei voi myöskään käyttää päätösten
            tarkoituksenmukaisuuden moittimiseen, minkä vuoksi se ei
            tuo muutoksia säätiöoikeuden keskeisiin
            periaatteisiin. Riskiä aiheettomista kanteista vähentää vuorostaan
            osaltaan se, että perustajalla on yleisten oikeudenkäyntiä koskevien
            säännösten mukaisesti oikeudenkäyntikuluriski. 
         
         
         Säätiön hallituksen ja sen jäsenten
            tiedonsaanti moiteoikeuden tehokkaaksi käyttämiseksi
            on turvattu sillä, että hallituksen jäsenillä on hallituksen
            yleisten tehtävien ja niihin liittyvän vastuun
            (1. lakiehdotuksen 3 luvun 2 § ja 8 luvun 1 §)
            perusteella oikeus saada tieto kaikista säätiön
            asioista. Hallintoneuvoston ja sen jäsenten riittävä tiedonsaanti
            puolestaan perustuu siihen, että hallintoneuvoston lakisääteisenä tehtävänä on
            valvoa hallitusta. Hallintoneuvoston tiedonsaantioikeudesta säädetään
            lisäksi nimenomaisesti (3 luvun 20 §). Perustajan
            ja mahdollisen muun säännöissä määrätyn
            tahon kanneoikeuden tehokkaan käytön
            edellyttämästä, säätiön
            julkisia tilinpäätösasiakirjoja mahdollisesti täydentävästä tiedonsaannista
            on tarvittaessa määrättävä säännöissä.
         
         
         Säätiövalvonta ja valvontamaksu
         
         Rekisteriviranomainen eli Patentti- ja rekisterihallitus valvoo,
            että säätiöiden toiminnassa
            noudatetaan säätiölakia ja säätiön
            sääntöjä. Säätiön valvonnasta
            säädetään uuden lain 14 luvussa, kun
            taas säätiöiden valvonnasta säätiöiltä perittävästä maksusta
            varsin tuoreessa säätiön valvontamaksusta
            annetussa laissa (1048/2013). 
         
         
         Valvontamaksua koskevaa hallituksen esitystä käsitellessään
            lakivaliokunta puolsi ratkaisua kytkeä valvontamaksu säätiön
            taseen loppusummaan, mutta piti tärkeänä,
            että ratkaisun toimivuutta vielä arvioidaan säätiölain
            kokonaisuudistuksen yhteydessä (LaVM
               15/2013 vp). Nyt käsillä olevassa
            säätiölain kokonaisuudistuksessa ei ehdoteta
            muutoksia valvontamaksusta annettuun lakiin, eikä siihen
            sisälly arviota valvontamaksun toimivuudesta. Ottaen huomioon,
            että valvontamaksua koskeva laki on ollut voimassa varsin
            lyhyen aikaa, valiokunta yhtyy esityksen perusteluista ilmenevään
            näkemykseen siitä, että säätiövalvonnan
            rahoitusta on tarkoituksenmukaista arvioida uudelleen siinä yhteydessä,
            kun valvontamaksusta on saatu kokemusta (s. 40/II ja 41/I).
            Valvontamaksun toimivuuden lisäksi on tarpeen seurata valvontamaksun
            tuottoa ja sen kohdentumista säätiövalvontaan.
            Säätiöiden kannalta on myös
            tärkeää, että säätiöiltä perittävän
            valvontamaksun määrä pysyisi pitkällä tähtäimellä mahdollisimman
            tasaisena. Tämän vuoksi on aiheellista arvioida myös
            sitä, millä keinoin tätä voidaan
            edistää. 
         
         
         Seuranta ja arviointi
         
         Uudistus on useassa suhteessa sekä periaatteellisesti
            että käytännön kannalta merkittävä.
            Tämän vuoksi valiokunta pitää välttämättömänä,
            että uudistuksen toimeenpanoa ja toimivuutta seurataan
            ja arvioidaan ja että asiasta annetaan lakivaliokunnalle
            selvitys vuoden 2018 loppuun mennessä. Valiokunta ehdottaa
            asiaa koskevan lausumaehdotuksen hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus). 
         
         
       
      
         
         Yksityiskohtaiset perustelut
         
         1. Säätiölaki
         
         1 luku. Säätiön toiminnan keskeiset
            periaatteet ja lain soveltaminen.
         
         
         8 §. Lähipiiri.
         
         Pykälän 2 momentin sanamuotoa on
            täsmennetty. Pykälän 3 momenttiin sisältyvä viittaus
            3 momenttiin on tarkistettu viittamaan 2 momenttiin. Lisäksi
            momentin sanamuotoa on täsmennetty.
         
         
         2 luku. Säätiön perustaminen.
         
         1 §. Säätiön perustaminen
            perustamiskirjalla.
         
         
         Pykälän 4 momentin mukaan säätiön
            johdon ja tilintarkastajien toimikausi ja tehtävät
            alkavat perustamiskirjan allekirjoittamisesta. Säätiön ensimmäisen
            hallituksen ja ensimmäisten tilintarkastajien nimeäminen
            voi kuitenkin olla perustamiskirjan allekirjoittamisesta erillinen
            toimi. Esimerkiksi silloin, kun perustamiskirja on otettu tai liitetty
            testamenttiin, säätiön perustaminen,
            rekisteröinti ja toiminnan aloittaminen tulevat ajankohtaisiksi
            vasta perustajan kuoleman jälkeen. Tällaisia tapauksia
            varten on tarpeen mahdollistaa, että säätiön
            johdon ja tilintarkastajien toimikausi ja tehtävät
            alkavat niiden valinnasta. Valiokunta ehdottaa momenttiin tätä koskevan
            täydennyksen lisäämistä. 
         
         
         5 §. Säätiön nimi.
         
         Valiokunta ehdottaa, että pykälän 1
               momentissa mahdollistetaan, että säätiöllä voi
            olla myös muu kuin suomen- tai ruotsinkielinen nimi, sillä käytännössä säätiörekisteriin
            on merkitty säätiön nimen käännöksiä eri kielillä.
            Tällöin säätiön nimessä on
            oltava kyseisellä kielellä sanat "rekisteröity
            säätiö" tai lyhennys "sr". 
         
         
         Valiokunta ehdottaa, että pykälän 2
               momenttia täydennetään niin, että säätiön
            nimen on selvästi erottava paitsi säätiörekisteriin
            aiemmin merkittyjen säätiöiden nimistä myös
            niiden aputoiminimistä.
         
         
         Pykälän 4 momentin viimeisen virkkeen
            mukaan säätiölakiin perustuva toissijainen
            tunnus merkitään säätiörekisteriin.
            Pykälän perusteluissa toistetaan säännöksen
            sisältö, mutta toisaalta todetaan, että toissijaista
            tunnusta ei kuitenkaan voida rekisteröidä ja siihen
            voi saavuttaa yksinoikeuden vain vakiinnuttamalla nimi. Saamansa
            selvityksen perusteella valiokunta pitää perusteltuna,
            ettei toissijaista tunnusta merkitä säätiörekisteriin,
            sillä tämä vastaa toiminimilaissa (128/1979)
            valittua ratkaisua. Edellä esitetyn vuoksi valiokunta ehdottaa
            momentin viimeisen virkkeen poistamista.
         
         
         Pykälän 5 momentissa säädetään
            toiminimilain soveltamisesta säätiön
            aputoiminimeen ja toissijaiseen tunnukseen. Valiokunta ehdottaa, että eräiltä osin
            toiminimilain säännökset ulotetaan koskemaan
            myös säätiön nimeä.
         
         
         13 §. Toiminta ennen rekisteröintiä. 
         
         Pykälän 1 momentin mukaan säätiö ei
            voi ennen rekisteröimistä hankkia oikeuksia eikä tehdä sitoumuksia eikä olla
            asianosaisena tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Valiokunta
            ehdottaa, että momenttia täydennetään
            siten, että käräjäoikeuden
            määräämä testamentin
            toimeenpanija voi kuitenkin olla perustettavan säätiön
            lukuun asianosaisena tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa
            säätiön perustamista koskevassa asiassa.
            Tämä on tarpeen sellaisia tilanteita varten, joissa
            säätiön perustamistahto tai sen sisältö tai
            toimeenpanijan valtuudet säätiön perustamiseen
            kiistetään.
         
         
         3 luku. Säätiön hallinto ja edustaminen.
         
         10 §. Hallituksen jäsenen kelpoisuus.
         
         Pykälän 1 momentin mukaan hallituksen
            jäsenenä ei voi olla muun muassa se, joka on yrityssaneerausmenettelyssä.
            Kelpoisuuden rajoitus poikkeaa muusta yhteisölainsäädännöstä.
            Valiokunta ehdottaa sen poistamista tarpeettomana. 
         
         
         17 §. Toimitusjohtajaan ja hänen sijaiseensa
            sovellettavat säännökset. 
         
         
         Pykälän 1 momentin viimeisen virkkeen
            mukaan viranomainen ei voi olla toimitusjohtajana. Valiokunta ehdottaa virkkeen
            poistamista tarpeettomana, sillä jo momentin ensimmäisestä virkkeestä ilmenee,
            että toimitusjohtajaan sovelletaan hallituksen jäsenen
            kelpoisuutta koskevaa 10 §:ää vain 1
            momentin osalta, mutta ei 2 momenttia, jossa säädetään
            viranomaisen toimimisesta hallituksen jäsenenä. 
         
         
         22 §. Hallintoneuvostoon sovellettavat säännökset.
         
         Valiokunta ehdottaa selvyyden vuoksi, että pykälään
            lisätään viittaus 3 luvun 8 §:n
            2 momenttiin, jossa säädetään
            hallituksen varajäsenen valitsemisesta sekä hallituksen
            jäsentä koskevien säännösten
            soveltamisesta varajäseneen. Lisäys vastaa voimassa
            olevaa oikeustilaa.
         
         
         23 §. Edustaminen.
         
         Valiokunta ehdottaa, että pykälään
            lisätään säännös
            säätiön edustamisesta sellaisessa tapauksessa,
            jossa säätiön hallituksen jäsenten,
            toimitusjohtajan ja nimenkirjoittajien asuinpaikka on Suomen ulkopuolella.
            Ehdotettu säännös vastaa voimassa olevaa
            säätiölakia ja elinkeinon harjoittamisen
            oikeudesta annetun lain (122/1919) vastaavia
            säännöksiä (Uusi 3 momentti).
         
         
         4 luku. Tilintarkastus.
         
         2 §. Tilintarkastuksen toimittaminen ja tilintarkastuskertomus.
         
         Pykälän 2 momentin mukaan tilintarkastuskertomuksessa
            on tilintarkastuslaissa säädetyn lisäksi
            lausuttava siitä, antavatko säätiön
            tilinpäätös ja toimintakertomus oikeat
            ja riittävät tiedot säätiön
            toiminnasta. Momentti vastaa voimassa olevaa lakia ja on erityissäännös
            suhteessa tilintarkastuslainsäädännön
            yleisiin säännöksiin. Saamansa selvityksen
            perusteella valiokunta pitää erityissäännöstä tarpeellisena
            ottaen huomioon, että tilintarkastuslain yleiset vaatimukset
            koskevat vain toimintakertomuksessa annettujen tietojen suhdetta
            toiminnan kirjanpidolliseen tulokseen ja taloudelliseen asemaan,
            kun taas säätiöiden osalta 5 luvun 2 §:n
            2 momentin 1 kohdassa edellytetään lisäksi,
            että toimintakertomuksessa on ilmoitettava, millä tavoin
            säätiö on tilikauden aikana toiminut tarkoituksensa
            toteuttamiseksi (s. 122/II). Tarkoitus on siten selventää ehdotetun
            erityissääntelyn suhdetta tilintarkastuslain yleisiin
            säännöksiin. Jotta edellä esitetyn
            perusteella voidaan arvioida, onko säätiön
            toiminta sen sääntöjen tarkoitusta ja
            toimintaa koskevien määräysten mukaista,
            on tärkeää, että lausunnossa
            arvioidaan, onko säätiön tilinpäätöksessä ja
            toimintakertomuksessa annettu olennaiset tiedot tämän
            arvioimiseksi. Valiokunta ehdottaa säännöksen
            sanamuodon tarkistamista tämän selkeyttämiseksi. 
         
         
         5 luku. Tilinpäätös ja toimintakertomus.
         
         4 §. Konsernitilinpäätös.
         
         Pykälän 2 momentin mukaan konsernin
            emosäätiönä toimivan säätiön
            on aina laadittava konsernitilinpäätös.
            Kirjanpitolautakunta voi kuitenkin momentissa mainituin edellytyksin
            hakemuksesta myöntää poikkeuksen konsernitilinpäätöksen
            laatimisesta. Edellä yleisperusteluissa esittämäänsä viitaten
            valiokunta ehdottaa momenttia muutettavaksi konsernitilinpäätöksen
            laatimisvelvollisuudesta poikkeamisen osalta siten, että esityksessä ehdotetun
            kirjanpitolautakunnan poikkeusluvan sijasta tytäryrityksen
            tilinpäätös saadaan jättää yhdistelemättä konsernitilinpäätökseen
            momentissa mainituin edellytyksin. Muutos merkitsee sitä,
            että säätiön hallituksen ja
            tilintarkastajan on itse arvioitava muun muassa hallituksen esityksen
            perusteluissa mainitut esimerkit huomioon ottaen, voidaanko poikkeusmahdollisuutta
            soveltaa ja täyttyvätkö momentissa säädetyt
            edellytykset. Valiokunnan ehdotus ei muuta momentin lähtökohtaa
            siitä, että lähtökohtaisesti
            kaikkien konsernin emosäätiönä toimivien
            säätiöiden tulee laatia konsernitilinpäätös.
            Valiokunta korostaa, että sen varmistamiseksi, että konsernitilinpäätöstä koskevaa
            sääntelyä sovelletaan yhdenmukaisesti
            säätiökentällä, on
            tärkeää, että kirjanpitolautakunta
            antaa asiasta yleisohjeen. Lisäksi Patentti- ja rekisterihallituksen
            tulee säätiöitä valvovana viranomaisena
            seurata konsernitilinpäätösvaatimusten
            noudattamista säätiöiden vuosi-ilmoitusten
            yhteydessä. 
         
         
         7 luku. Päätöksen moite.
         
         1 §. Päätöksen moittiminen.
         
         Pykälän 1 momentin 1 kohdan ilmaisua "sääntöjen
            määräyksistä" on täsmennetty
            sen selventämiseksi, että kyse on säätiön
            sääntöjen määräyksistä. 
         
         
         11 luku. Sulautuminen.
         
         8 §. Kuulutus velkojille.
         
         Valiokunta ehdottaa velkojille säätiöiden
            sulautumisen yhteydessä annettavan kuulutuksen määräajan
            muuttamista pykälän 2 momentissa esitetystä kuukaudesta kolmeen
            kuukauteen vastaamaan muussa yhteisölainsäädännössä säädettyä.
            Lisäksi momenttiin on lisätty selvyyden vuoksi
            maininta siitä, että rekisteriviranomainen julkaisee
            kuulutuksen virallisessa lehdessä "viran puolesta".
         
         
         12 luku. Säätiön purkaminen.
         
         14 §. Velkojen maksaminen, omaisuuden jakaminen ja
            jaon moittiminen.
         
         
         Pykälän 2 momentissa kielletään
            varojen luovuttaminen 1 luvun 8 §:ssä säädetylle
            lähipiirille, jos säätiö purkautuu. Kiellon
            tarkoituksena on täydentää 1 luvun 2 §:n 1
            momentissa säädettyä periaatetta siitä,
            että säätiön tarkoituksena ei
            voi olla taloudellisen edun tuottaminen lähipiiriin kuuluvalle.
            Tätä periaatetta ei voi kiertää siten,
            että säätiön keräämät
            varat luovutettaisiin säätiön purkautuessa lähipiiriin
            kuuluvalle. Kielto koskee kaikkia ja kaikenlaisten säätiöiden
            lähipiiriläisiä. Se on myös
            pakottava, joten siitä ei voi säätiön
            säännöissä määrätä toisin.
            Saamansa selvityksen perusteella valiokunta katsoo, että kun
            kyse on säätiön perustaneesta julkisyhteisöstä,
            yhdistyksestä tai säätiöstä,
            varojen jakokielto on tarpeettoman kaavamainen ja voi johtaa muodollisiin,
            todellisuutta vastaamattomiin säätiön
            perustamistoimiin vastoin uudistuksen tarkoitusta. Tämän välttämiseksi
            valiokunta ehdottaa varojenjakokieltoon edellä mainittuja
            säätiön perustajia koskevaa poikkeusta.
            Jotta myös tällaisissa tapauksissa voidaan riittävin
            tavoin varmistua säätiön tarkoituksen
            edistämisestä, valiokunta ehdottaa, että selvitysmiesten
            on laadittava luovutettavien varojen käytöstä ehdotus,
            jonka rekisteriviranomainen vahvistaa. 
         
         
         13 luku. Säätiörekisteri.
         
         5 §. Rekisteröimisen edellytykset.
         
         Pykälän 3 momentissa säädetään
            etuoikeudesta säätiön nimeen, jos samanaikaisesti
            on vireillä kaksi tai useampia ilmoituksia, joissa säätiöille
            on otettu sama nimi. Momentin mukaan etuoikeus nimeen on sillä säätiöllä,
            jota koskeva ilmoitus on tehty ensin. Lisäksi momentissa
            säädetään nimisuojasta, joka
            perustuu saman luvun 20 §:ssä säädettyyn
            ennakkotarkastukseen. Esityksen mukaan ennakkotarkastuksesta annetun
            päätöksen voimassaoloaikana ei tarkastettuihin
            sääntöihin sisältyvää nimeä saa
            rekisteröidä toisen säätiön
            nimeksi, jos viimeksi mainittua säätiötä koskeva
            ilmoitus on tehty sen jälkeen, kun ennakkotarkastuksesta
            on annettu päätös. Jotta ennakkotarkastetun
            nimen suoja on ennakkotarkastuspäätöksen
            voimassaoloaikana lähes yhtä laaja kuin 2 luvun
            5 §:n 2 momentin mukainen rekisteröidyn nimen
            suoja, valiokunta ehdottaa momentin yhdenmukaistamista edellä mainitun säännöksen
            kanssa. 
         
         
         21 §. Muutoksenhaku.
         
         Valiokunta ehdottaa pykälän viimeisen virkkeen
            sanamuodon muuttamista vastaamaan yhdistyslakia. Tämä mahdollistaa
            yhdenmukaisen menettelyn Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämissä yhdistys-
            ja säätiörekistereissä. 
         
         
         14 luku. Säätiön valvonta.
         
         12 §. Säätiön lakkauttaminen.
         
         Pykälän 5 momentin mukaan hallintoneuvoston
            ja hallituksen toimivalta säätiössä lakkaa
            selvitysmiesten nimeämistä koskevalla päätöksellä.
            Momentissa on aiheellista mainita myös "toimitusjohtaja", koska
            myös mahdollisen toimitusjohtajan toimivallan tulee tällaisessa
            tilanteessa vastaavasti lakata. 
         
         
         14 §. Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen.
         
         Pykälän 2 momentti koskee rekisteriviranomaisen
            oikeutta luovuttaa salassa pidettäviä tietoja esitutkintaviranomaiselle,
            syyttäjälle ja tuomioistuimelle. Valiokunta
            ehdottaa, että tietojen luovutusoikeus esitutkintaviranomaiselle
            ja syyttäjälle kytketään kyseisten
            viranomaisen tehtävien suorittamiseen ja että säännöstä täydennetään
            vaatimuksella luovutettavien tietojen tarpeellisuudesta tiedonsaajan
            tehtävien kannalta. 
         
         
         2. Laki säätiölain voimaanpanosta
         
         1 §. Säätiölain voimaantulo.
         
         Pykälän 1 momentin mukaan säätiölaki
            tulee voimaan 1.7.2015. Uudistus edellyttää muutoksia
            Patentti- ja rekisterihallituksen tietojärjestelmään.
            Patentti- ja rekisterihallitukselta saadun tiedon mukaan tietojärjestelmämuutoksille
            on tarpeen varata riittävästi aikaa, minkä vuoksi
            lain voimaantuloa olisi aiheellista lykätä 1.12.2015
            asti. Edellä esitetyn vuoksi valiokunta ehdottaa, että momenttia tarkistetaan
            niin, että säätiölaki tulee
            voimaan 1.12.2015. 
         
         
         4 §. Säätiön säännöt.
         
         Pykälän 1 momentissa säädetään
            uuden lain pakottavan säännöksen kanssa
            ristiriidassa olevan sääntöjen määräyksen
            syrjäytymisestä sekä sääntöjen
            muuttamisesta uuden lain mukaisiksi. Momentin mukaan uuden lain
            vastaiset sääntöjen määräykset
            tulee muuttaa uuden lain mukaisiksi viimeistään
            kolmen vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Määräaika
            koskee myös vanhojen säätiöiden
            sääntöjen määräyksiä säätiön
            nimenkirjoittajasta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tämä voi aiheuttaa
            säätiöille tarpeetonta hallinnollista taakkaa
            ja ruuhkauttaa säätiörekisterin. Tarkoituksenmukaisena
            ja riittävänä voidaan pitää sitä,
            että säätiöt tarkistavat nimenkirjoittajaa
            koskevia sääntöjään,
            kun muu sääntöjen muutos ilmoitetaan
            rekisteröitäväksi. Valiokunta ehdottaa
            momenttia tarkistettavaksi tämän mukaisesti.
         
         
         4. Laki yrityksen saneerauksesta annetun lain 2 §:n
            muuttamisesta
         
         
         2 §. Soveltamisala.
         
         Pykälä on muutettu lailla 1211/2014,
            joka on tullut voimaan 1.1.2015. Esityksessä ehdotetun
            2 §:n yhteensovittamiseksi voimassa olevan lain kanssa
            pykälää tulee tarkistaa. Myös
            lain johtolausetta on tarkistettava. 
         
         
         11. Laki ammattikorkeakoululain 43 §:n muuttamisesta
         
         43 §. Suhde muuhun lainsäädäntöön. 
         
         Ammattikorkeakoululaki (351/2003)
            on kumottu uudella ammattikorkeakoululailla (932/2014),
            joka on tullut voimaan 1.1.2015. Uuden ammattikorkeakoululain nojalla
            kaikki ammattikorkeakoulut ovat osakeyhtiöitä,
            eikä liityntää säätiölakiin enää ole.
            Esitykseen sisältyvä 11. lakiehdotus on käynyt
            siten tarpeettomaksi, minkä vuoksi lakivaliokunta ehdottaa,
            että se hylätään. 
         
         
         13. Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annetun
            lain 10 §:n muuttamisesta 
         
         
         10 §. Tallennettujen tietojen hyödyntäminen. 
         
         Pykälä on muutettu lailla 583/2014,
            joka on tullut voimaan 1.1.2015. Esityksessä ehdotettu
            10 § tulee siten sovittaa yhteen voimassa olevan lain kanssa.
            Myös lain johtolausetta tulee tarkistaa.