Valiokunta pitää Sallan kansallispuiston perustamista erittäin kannatettavana hankkeena. Samalla se esittää huolensa kansallispuistojen varustelun korjausvelasta, jota on tällä vaalikaudella saatu vähennettyä. Uuden kansallispuiston perustaminen ei saa johtaa kansallispuistojen palvelurakenteiden korjausvelan lisääntymiseen. Metsähallitukselle tulee varata uuden kansallispuiston perustamisrahoituksen ohella riittävä rahoitus myös leirintä- ja tulistelupaikkojen, reittien ja opasteiden ylläpitoon.
Valiokunta näkee erittäin hyvänä lähtökohtana sen, että Sallan kansallispuiston perustaminen on lähtenyt liikkeelle Sallan kunnan aloitteesta ja paikalliset ovat osallistuneet valmisteluun. Sallan kansallispuiston perustamisen odotetaan vaikuttavan erittäin positiivisesti alueen talouteen ja matkailuelinkeinon harjoittamisen edellytyksiin. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan nykyisellä käyntimäärällä Sallatunturin luonnonsuojelualueen aluetaloudellinen kokonaistulovaikutus on yli 5 miljoonaa euroa ja kokonaistyöllisyysvaikutus noin 40 henkilötyövuotta. Käyntimäärien odotetaan kasvavan, kun kansallispuisto palveluineen aloittaa toimintansa ja matkailijoille suunnattu markkinointi voi alkaa.
Sallan kansallispuiston perustaminen vaikuttaa paikallisten asukkaiden virkistyskäytön ja vapaa-ajan mahdollisuuksiin sekä paikallisen metsästys- ja eräperinteen jatkumiseen kansallispuiston alueella. Lakiehdotuksen 3 §:n 2 momentin mukaan Sallan kuntalaisella on luonnonsuojelulain 13 §:n estämättä metsästyslain 8 §:n mukainen oikeus metsästää kansallispuiston alueella lukuun ottamatta lakiehdotuksen liitteessä I määriteltyä metsästysrajoitusaluetta. Kuntalaisen metsästysoikeus kattaa hirvenmetsästyksen ja pienriistan metsästyksen ohella suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen sekä vahinkoperusteisiin lupiin perustuvan metsästyksen. Käytännössä vahinkoperusteisia lupia koskeva sääntely tulisi sovellettavaksi lähinnä hirvieläinten liikenteelle aiheuttamien vahinkojen torjumisessa sekä ympäristölle vaaraa aiheuttavien karhu- ja susiyksilöiden poistamisessa.
Valiokunnan saaman selvityksen perusteella Sallan kuntalainen ei ehdotetun sääntelyn mukaan tarvitse Metsähallituksen lupaa kansallispuiston alueella tapahtuvaan kannanhoidolliseen metsästykseen, alueellisiin kiintiöihin perustuvaan metsästykseen eikä vahinkoa aiheuttavan riistaeläimen poistamiseen. Luonnonsuojelulain 15 §:n 1 momentin mukaisen uhkaa tai vahinkoa aiheuttavan riistaeläimen poistaminen on kuntalaiselle sallittua koko kansallispuiston alueella mukaan lukien lakiehdotuksen liitteessä I määritelty metsästysrajoitusalue. Oikeus uhkaa tai vahinkoa aiheuttavan riistaeläimen poistamiseen on ehdotuksen mukaan kotikunnasta riippumatta myös kansallispuiston alueella toimivan paliskunnan osakkaalla ja Suomen riistakeskuksen tähän tarkoitukseen nimeämällä henkilöllä, mutta näiden osalta metsästys edellyttäisi Metsähallituksen luvan.
Sallan kansallispuiston perustaminen vaikuttaa ulkopaikkakuntalaisten mahdollisuuksiin metsästää kansallispuiston alueella. Se rajoittaa Metsähallituksen hallinnoimaan lupametsästykseen käytettävissä olevaa pinta-alaa. Perustettavan kansallispuiston alue sisältyy nykyisin Metsähallituksen yli 76 000 hehtaarin Vilma-Savinan pienriistan lupametsästysalueeseen ja noin 79 000 hehtaarin Vilma-nimiseen hirvenmetsästyksen lupa-alueeseen. Kansallispuiston perustamisen jälkeen Vilma-Savinan lupa-alueeseen jäisi noin 66 000 hehtaaria ja Vilma-lupa-alueeseen 69 000 hehtaaria. Pienriistan metsästys kielletään ulkopaikkakuntalaisilta kansallispuiston alueella. Hirvenmetsästysoikeus kytketään olemassa olevan metsästysseuran jäsenyyteen.
Ehdotetun lain 3 §:n 3 momentin mukaan lain voimaan tullessa rekisteröitynä olevan metsästysseuran jäsenellä on oikeus metsästää hirveä kansallispuiston alueella, jos kansallispuisto sisältyy metsästysseuran metsästysalueeseen. Säännöksen tarkoituksena on rajoittaa kansallispuiston alueeseen kohdistuvaa metsästyspainetta siten, että olemassa olevien metsästysseurojen ulkopaikkakuntalaiset jäsenet saisivat kuitenkin jatkaa metsästystä kansallispuistossa. Vastaava olemassa olevien metsästysseurojen ulkopaikkakuntalaisia jäseniä koskeva poikkeus on Hossan kansallispuistosta annetussa laissa (296/2017).
Valiokunta pitää tärkeänä, että lakiehdotuksen 3 §:n 3 momentti ei rajaa hirvenmetsästysoikeutta vain alueella metsästystä harjoittavien seurojen nykyisiin jäseniin, vaan metsästää saavat kaikki sellaisten metsästysseurojen jäsenet, jotka ovat lain voimaan tullessa olemassa ja joiden alueeseen kansallispuisto sisältyy. Kansallispuisto sisältyy Metsähallituksen Vilma-lupa-alueeseen, johon luvan saaneita metsästysseuroja on 13 kappaletta. Näiden seurojen ulkopaikkakuntalaiset jäsenet saavat metsästää jatkossakin. Sen sijaan lain voimaantulon jälkeen perustettavat, Vilma- lupa-alueella toimivat metsästysseurat eivät voi metsästää kansallispuiston alueella.
Edellä esitetyn valossa valiokunta toteaa, että ehdotetun lain 3 §:n 2 momentin säännökset turvaavat paikallisten metsästysoikeuden ja paikallisen metsästysperinteen jatkumisen kansallispuiston alueella. Samalla kuitenkin suljetaan pois ulkopaikkakuntalaisten pienriistan metsästysoikeus ja rajoitetaan ulkopaikkakuntalaisten mahdollisuutta osallistua hirvenmetsästykseen kansallispuiston alueella. Ehdotettuja ulkopaikkakuntalaisten metsästysoikeuden rajoituksia voidaan perustella kansallispuiston alueella liikkuvien retkeilijöiden turvallisuudella sekä riistakantojen kestävällä hoidolla.
Valiokunta pitää tärkeänä, että mahdollisuudet saaliin kuljetukseen moottoriajoneuvolla kansallispuiston alueelta turvataan käyttö- ja hoitosuunnitelmassa. Moottorikäyttöisten ajoneuvojen tarvitsemien teiden ja urien ylläpitoa puoltaa myös mahdollisuus ensihoitoon ja sairaankuljetukseen kansallispuiston alueella. Samalla on syytä painottaa, ettei kansallispuiston perustaminen saa vaikuttaa maankäyttöön ja metsästykseen puiston ulkopuolisilla alueilla mukaan lukien koirien koulutus- ja koetoiminta. Tästä tulee myös viestiä paikallisille asukkaille hankkeen toteutuksen aikana.
Valiokunta pitää erittäin valitettavana kaikkia metsästysonnettomuuksia, joista yhtenä, erityisesti retkeilijöitä koskevana esimerkkinä voidaan mainita Urho Kekkosen kansallispuistossa vuonna 2020 tapahtunut maastopyöräilijän kuolemaan johtanut metsästysonnettomuus. Valiokunta korostaa, että kansallispuiston reittien suunnittelussa, käyttö- ja hoitosuunnitelmassa sekä järjestyssäännöissä tulee kiinnittää erityistä huomiota kansallispuiston käyttäjien turvallisuuteen. Kansallispuiston alueella liikkujia tulisi ohjein ja opastein informoida alueella tapahtuvasta metsästyksestä sekä kehottaa, kannustaa ja ohjeistaa huomiovärien käyttöön vaatetuksessa aina metsästysaikana. Samalla ohjeistuksessa tulee kiinnittää huomioita luonnon roskaamisen ehkäisyyn ja koirien kiinnipitoa koskeviin sääntöihin.
Valiokunta pitää turvallisuussyistä perusteltuna metsästyksen rajoittamista lakiehdotuksen liitteen I karttaan merkityllä alueella, johon kansallispuiston palvelut keskittyvät. Vahinkoa tai uhkaa aiheuttavan riistaeläimen poistamisen tulee kuitenkin olla mahdollista myös mainitulla alueella. Samalla valiokunta korostaa kansallispuiston perustamisen vaikutusten kokonaistarkastelua ja tarvetta pitäytyä ainoastaan välttämättömissä virkistys- ja harrastuskäytön rajoituksissa, kun kyse on valtion maista. Kuten edellä on todettu, kansallispuiston vaikutus alueen talouteen ja työllisyyteen tulee olemaan merkittävä. Kansallispuiston käyttöä ohjattaessa tulee ottaa huomioon retkeilijöiden tarpeiden ohella metsästysmatkailun vaikutukset talouteen kerrannaisvaikutuksineen.
Valiokunta pitääkin aiheellisena selvittää, voisiko kansallispuiston kävijöiden turvallisuus toteutua rajaamalla ulkopaikkakuntalaisten lupaan perustuva pienriistan metsästys oppaan avulla tapahtuvana ruska-ajan jälkeiseen lehdettömään aikaan, jolloin kansallispuistossa on merkittävästi vähemmän retkeilijöitä, ja kohdentamalla se kansallispuiston erämaisiin osiin. Syvän lumen aikaan kansallispuiston erämaa-alueella on olennaisesti vähemmän ulkoilijoita ja esimerkiksi metsäkanalinnun metsästys voisi tapahtua turvallisesti latvalinnustuksena. Metsästysrajoitusalue olisi kuitenkin jätettävä myös lupametsästyksen ulkopuolelle. Metsästyksen turvallisuutta lisäisi edellytys paikallisen oppaan käyttämisestä. Metsäkanalintukantojen kestävää hoitoa voitaisiin lisäksi turvata Metsähallituksen toimesta lupamäärien säätelyllä sekä kiinnittämällä lupametsästäjien huomio kestävään metsästykseen.