Perustelut

Yleistä

Valiokunta uudistaa sen, mitä se on lausunnossaan (MmVL 7/2010 vp — E 30/2010 vp) valtioneuvoston aikaisemmin asiassa antamasta selvityksestä todennut.

Valiokunta kiinnittää tässäkin yhteydessä huomiota siihen maailman ruokatuotannon suureen ongelmaan, että maapallon väestön määrän ennustetaan nousevan 9,2 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Myös ruoka on globaalisti niukkeneva voimavara. Vaikka esimerkiksi viljan globaali tuotantomäärä on jatkuvasti noussut, niin viljan määrä henkeä kohti on kuitenkin vääjäämättä laskenut 1980-luvulta lähtien. Tällä hetkellä yli miljardi ihmistä maailmassa kärsii aliravitsemuksesta. Aliravittujen määrä on viimeisten viiden vuoden aikana kasvanut arviolta 150 miljoonalla hengellä. Valiokunta toteaa tässäkin yhteydessä, että Suomessa ruuantuotantoon soveltuvat maa-alat tulee pitää tuotannossa ja ruuantuotannon osaaminen on säilytettävä kaikissa elintarvikeketjun osissa.

Myös komission tiedonannossa esitetään arvioita maatalouden toimintaympäristön muutoksesta mm. elintarvikkeiden saatavuuteen liittyen. Maailmanlaajuisesti pienempien varastojen ja ilmastonmuutoksen tuomien sään ääri-ilmiöiden seurauksena riski maataloustuotteiden entistä suuremmista hintavaihteluista on olemassa. Tuotantopanosten hinnat (erityisesti öljy, energia ja lannoitteet) ovat kohonneet ja näyttävät jäävän pysyvästi korkeammalle tasolle, vaikka perusmaataloustuotteiden hinnat alenisivat. Kilpailu sisämarkkinoilla kiristyy, sillä mahdollinen tuleva WTO-sopimus, muu kaupan vapauttaminen sekä EU:n yksipuoliset myönnytykset lisäävät maailmanmarkkinoiden avoimuutta ja kolmansien maiden tuotteiden pääsyä EU:n markkinoille ja toisaalta vähentävät EU:n mahdollisuutta käyttää vientiä edistäviä toimia.

Valiokunta toteaa, että EU:n maataloustuotannolle on asetettu muita maanosia tiukempia hygieniaan, tuotteiden jäljitettävyyteen, eläinten hyvinvointiin ja ympäristön huomioimiseen liittyviä vaatimuksia, jotka nostavat kustannuksia. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että kolmansista maista tuotaville elintarvikkeille asetetaan samat vaatimukset kuin mitä EU:ssa valmistetuilta tuotteilta edellytetään. Valiokunta on kiinnittänyt asiaan erityistä huomiota myös valtioneuvoston selonteosta ruokapolitiikasta antamassaan lausunnossa (VNS 6/2010 vp —MmVM 25/2010 vp).

Valiokunta kiinnittää myös huomiota siihen, että EU:n omavaraisuus on erittäin alhainen kotieläintuotannon alalle tärkeän kasvivalkuaisen tuotannossa. Häiriöttömän toiminnan turvaamiseksi tulee kehittää maatalouspolitiikan keinoja, joilla lisätään kasvivalkuaistuotantoa EU:ssa.

Valiokunta katsoo, että ruokaturvallisuus korostaa tarvetta huolehtia jatkossakin maanviljelyn toimintaedellytyksistä EU:n kaikilla alueilla mukaan lukien syrjäisimmätkin luonnonolosuhteiltaan vaikeat alueet. Sen vuoksi EU:n maatalouspolitiikkaa tulee uudistaa ottaen huomioon Eurooppa-neuvoston vahvistama periaate, jonka mukaan maataloutta on voitava harjoittaa koko EU:n alueella. Jokaisella maalla on oikeus ja velvollisuus huolehtia huoltovarmuudestaan myös elintarvikkeiden osalta. EU tarvitsee tulevaisuudessa tehokasta, toimivaa ja luonnonolosuhde-eroja tasaavaa maatalouspolitiikkaa. Myös ilmasto- ja luonnonolosuhteiltaan epäsuotuisilla ja syrjäisillä alueilla on voitava taata kestävän perheviljelmäpohjaisen maataloustuotannon jatkuminen ja sen toimintaedellytysten turvaaminen sekä näiden alueiden asuttuna pitäminen.

Koska maataloustuotannon olosuhteet vaihtelevat huomattavasti eri puolilla EU:n aluetta, luonnonhaittakorvausjärjestelmä ja kohdennetut tuotantoon sidotut tuet ovat välttämättömiä tämän periaatteen toteuttamisessa. Tuotantosidonnaisia tukia tarvitaan erityisesti tuotannon kannalta herkillä alueilla tai erityisillä tuotannonaloilla, joilla on muutoin vaarana tuotannon loppuminen tai tuotannon yksipuolistuminen. Korvaus- ja tukitoimilla tulee tasapainottaa EU:n eri alueiden välisiä maatalouden kilpailukykyeroja.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että komission julkistama tiedonanto yhteisen maaatalouspolitiikan suuntaviivoista ei ole kovin yksityiskohtainen, mikä pätee erityisesti politiikan tulevaa rahoitusta koskeviin asioihin. Koska minkäänlaisia budjettilukuja ei ole käytettävissä, tiedonanto sisältääkin lähinnä luonnoksen niistä periaatteista, joita yhteisessä maatalouspolitiikassa tullaan tulevaisuudessa noudattamaan. Jotta EU voi vastata sen maatalouden ja maaseudun haasteisiin samoin kuin tavoitteisiin, EU:n rahoituksen tulee olla riittävää. Rahoitus maatalouteen ja maaseudun kehittämiseen tuleekin pitää asetettujen tavoitteiden edellyttämällä tasolla. Mikäli yhteiselle maatalouspolitiikalle asetetaan jatkossa uusia tavoitteita, on rahoitusta vastaavasti lisättävä.

Valiokunta katsoo valtioneuvoston kannan mukaisesti, että maatalouden ja maaseudun kehittämisen kokonaisvaltaisen näkemyksen ja toimenpiteiden johdonmukaisuuden varmistamiseksi on perusteltua ylläpitää nykyistä rakennetta, jossa maatalouden ja maaseudun kehittämisen rahoitus tapahtuu kahden pilarin kautta. Ensimmäinen pilari kattaisi tilatukijärjestelmän ja markkinatoimet ja toinen pilari yhteisrahoitetut maaseudun kehittämistoimenpiteet. Valiokunta katsoo myös, että EU:n maatalouspolitiikan I pilarin (suorat tuet ja markkinatoimet) rahoituksen tulee pysyä nykyisenkaltaisena eli täysin EU-rahoitteisena.

Valiokunta pitää tärkeänä, että tavoitteena EU:n kokonaan rahoittamissa suorissa tuissa on tukijärjestelmä, joka on tasaisempi ja oikeudenmukaisempi jäsenmaiden välillä kuin nykyinen järjestelmä. Linkkiä tuen ja sen historiallisen viitteen välillä pitää arvioida uudelleen. Tuessa tulee ottaa huomioon erilaiset olosuhteet Euroopan maiden välillä, kuten tuotantokustannukset, maan hinta ja yleiset elinkustannukset.

Valiokunta kiinnittää myös huomiota siihen, että viljelijöiden näkökulmasta EU:n maatalouspolitiikan suurena heikkoutena on lyhytjänteisyys. Suomen 15-vuotisen EU-jäsenyyden aikana maatalouspolitiikkaa on jo uudistettu useita kertoja. Edellinen merkittävä maatalouspolitiikan uudistus, EU:n maatalouspolitiikan terveystarkastus, on vasta saatettu toimeenpanovaiheeseen. Valiokunta korostaakin sitä, että maataloustuotanto on pitkäjänteistä toimintaa ja tarvitsee ehdottomasti myös pitkäjänteistä poliittista ohjausta.

Edellä esitetystä käy jo ilmi, että tiedonannossa ei oteta suorien tukien järjestelmää lukuun ottamatta kovinkaan yksityiskohtaisesti kantaa siihen, miten ja minkälaisilla uusilla keinoilla tulevaisuuden haasteisiin voidaan vastata paremmin. Esimerkiksi viime aikoina korostunut hinta- ja tuotantoriskien hallinta ohitetaan tiedonannossa melko lyhyesti. Markkinatoimenpiteistä mainitaan lähinnä nykyisenkaltaiset turvaverkot. Parin viime vuoden hintaheilahtelut ovat kuitenkin osoittaneet, että käytössä olevilla keinoilla on ollut vaikea reagoida nopeisiin muutoksiin. Valiokunta katsookin, että muun muassa interventiojärjestelmiä ja vienninedistämistoimia tarvitaan edelleen. Lisäksi uusia turvaverkkoja tulee luoda.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että yhteisen maatalous- ja maaseudun kehittämispolitiikan yksinkertaistamistyössä edetään konkreettisesti ja mahdollisimman nopeasti.

Keskeisiä kysymyksiä

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että yhteisen maatalouspolitiikan I pilarin CAP-tuilla on erityisen suuri merkitys vilja- ja nautatilojen tuloihin. Ilman maatalouden CAP-tukea viljantuotannon kannattavuus romahtaa ja vilja-ala vähenee voimakkaasti. Naudanlihantuotannolle maksettavan CAP-tuen irrottaminen tuotannosta puolestaan alentaa naudanlihantuotantoa merkittävästi. Erityisesti emolehmistä maksettavan, tuotantosidonnaisen tuen merkitys kotimaisen naudanlihan tarjonnassa on suuri. Emolehmäpalkkioiden irrottaminen katkaisee emolehmien määrän kasvun, mikä nopeuttaa entisestään naudanlihantuotannon vähenemistä. Yhteisen maatalouspolitiikan terveystarkastuspäätöksen yhteydessä vuonna 2008 Suomi sai poikkeuksen maksaa kymmenen prosentin osuus CAP-tuista edelleen tuotantoon sidottuna, mikä mahdollisti tuotantoon sidottujen tukien säilymisen nautatiloilla lähes ennallaan. Valiokunta katsookin, että mahdollisuus tuotantoon sidottuun tukeen on säilytettävä.

Suomen kannalta ratkaisevaa on myös se, kuinka tämän uudistuksen kanssa samaan aikaan tehtävä epäedullisten alueiden tukijärjestelmän uudistus vaikuttaa Suomen oikeuteen maksaa luonnonhaittakorvausta eli LFA-tukea koko maassa. Suomen maatalouden näkökulmasta jatkuvuus II pilarin ympäristötuessa ja luonnonhaittakorvauksessa on välttämätön. Suomessa II pilarin tukien osuus on moniin muihin EU-maihin verrattuna selvästi suurempi ja se koostuu valtaosin hehtaariperusteisesta ympäristötuesta ja luonnonhaittakorvauksesta. Näillä tuilla on suuri merkitys maatalouden kokonaistulonmuodostuksessa. Ympäristötukea ja luonnonhaittakorvausta maksetaan vuosittain yhteensä noin 750 miljoonaa euroa ja EU:n kokonaan maksamaa CAP-tukea noin 550 miljoonaa euroa. Tukijärjestelmän II pilarin tukien aleneminen vaikuttaisi samansuuntaisesti kuin CAP-tuen aleneminen eli alentaisi erityisesti viljantuotantoa, mutta vaikuttaisi epäedullisesti myös nautakarjatalouteen. Näin siksi, että LFA- ja ympäristötuilla on tärkeä osuus näiden tuotantosuuntien tulonmuodostuksessa. Lisäksi LFA- ja ympäristötuissa on kotieläintiloille suunnattuja lisäosia ja toimenpiteitä.

Suomen maatalouden keskeisiä asioita ovatkin EU:n rahoittamien tukien kokonaistaso sekä tuotantosidonnaisten tukien maksamisen mahdollisuudet myös vuoden 2013 jälkeen. Lisäksi on otettava huomioon, että EU-tukien tasossa tai muodossa tapahtuvat muutokset heijastuvat todennäköisesti myös Suomen kansallisiin tukiin (liittymäsopimuksen artiklat 141 ja 142). EU-tukien aleneminen lisäisi tuotantosidonnaisten kansallisten tukien tarvetta, jotta tuotanto ja investoinnit olisivat kannattavia.

Valiokunta katsoo, että erityisen herkille tuotteille, kuten maidolle, pitää luoda kiintiöjärjestelmää vastaava uudenlainen sääntelykehikko, jolla tuotannon tasapaino ja siten markkinoilta saatava kohtuullinen tuottajahinta voidaan turvata. Muutoin EU:n päätös maitokiintiöjärjestelmän alasajosta heikentää oleellisella tavalla Suomen maidontuotannon toimintaedellytyksiä tulevaisuudessa.

Valiokunta toteaa, että EU:n sokerin ja tärkkelysperunan tuotantokiintiöt ja kansallinen tuki ovat turvanneet suomalaisen sokerin ja perunatärkkelyksen tuotannon jatkumisen. Tuotannon jatkuminen tulee turvata myös tässä uudistuksessa.

Muita näkökohtia

Tiedonannon linjauksen mukaan suorien tukien järjestelmä koostuisi jatkossa neljästä eri elementistä: perustuki, ympäristölisäosa, luonnonolosuhdelisäosa ja tuotantosidonnainen lisäosa. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että ehdotus I pilarin suoriin tukiin lisättävästä "vihreästa osasta", joka velvoittaisi viljelijät ilmastonmuutoksen torjuntatoimiin ja muuhun ympäristönsuojeluun, edustaa suurinta periaatteellista muutosta nykyisen maatalouspolitiikan rakenteeseen. Alun perin komissio halusi siirtää myös epäsuotuisten alueiden tuen II pilarista suorien tukien pilariin, mikä aiheutti keskustelua laajalti jo etukäteen. Jäsenmaiden vastustuksen vuoksi tämä tuki on komission lopullisessa ehdotuksessa kirjattu molempiin pilareihin.

Valiokunta pitää välttämättömänä varmistaa maatalouspolitiikan I pilarin alla mahdollisesti toteutettavan vihreän tukielementin osalta asian jatkokäsittelyssä se, ettei järjestelmän toimeenpano ainakaan lisää byrokratiaa, lisävalvontaa tai kustannuksia. Eri jäsenmaiden ja eri alueiden olosuhteet tulee myös ottaa huomioon järjestelmässä, ja alueille tulee antaa mahdollisuus valita EU-tasolla hyväksytyissä puitteissa niille parhaiten soveltuvat toimenpiteet. Ehdotuksen suhdetta hyvän maatalouskäytännön ehtoihin sekä ympäristötukijärjestelmään tulee myös selvittää. Komission esittämät uudet ympäristötoimet on toteutettavissa tehokkaasti vapaaehtoisuuteen perustuvalla ympäristötukijärjestelmällä, jonka toteuttamisesta ja viljelijöiden sitoutumisesta on Suomessa jo kokemusperäistä tietoa.

Koska maataloustuotannon olosuhteet vaihtelevat huomattavasti eri puolilla EU:n aluetta, valiokunta korostaa vielä uudelleen sitä, että luonnonhaittakorvausjärjestelmän (LFA) ohella kohdennetut tuotantoon sidotut tuet ovat avainasemassa kestävän maataloustuotannon ylläpitämisessä niillä yhteisön alueilla, joilla on muutoin vaarana tuotannon loppuminen tai tuotannon yksipuolistuminen. Näillä voidaan tasapainottaa yhteisön eri alueiden välisiä maatalouden kilpailukykyeroja sekä myös eri tuotantosuuntien välisiä eroja.

Valtioneuvoston kannan mukaisesti valiokunta pitää tärkeänä, että sekä maatalouden ympäristötuet että luonnonhaittakorvaus kuuluvat osarahoitettuina tukina II pilariin. Mikäli osa toimenpiteistä siirretään pilarista toiseen, on tärkeää, että niitä vastaava rahoitus siirtyy myös pilareiden välillä. Epäsuotuisten alueiden tukijärjestelmää koskevassa uudistuksessa LFA-alueet sekä maksettavan tuen taso tulee määritellä objektiivisten luonnonhaittaa koskevien kriteerien ja laskelmien perusteella eikä asetuksessa pidä olla tuelle keinotekoista kattoa. Koko Suomen tulee pysyä LFA-tukikelpoisena alueena.

Maatalouden tukipolitiikalla ei voi ratkaista kaikkia ongelmia. Tärkeää on myös markkinoiden toiminta ja niiltä saatava tuotto. Koko yhteisön tasolla tulee kiinnittää huomiota maataloustuotteiden markkinoiden parempaan toimivuuteen, jotta ketjun kaikille osapuolille taataan tasavertainen neuvotteluasema ja oikeudenmukainen osuus markkinoilta saatavasta tuotosta. Alkutuotannon asemaa elintarvikeketjussa on parannettava. Valiokunta painottaa sitä, että maataloustuotannon säilyminen edellyttää sen kannattavuuden ja viljelijöiden tulojen turvaamista.

Valiokunta toteaa, että komission esittämät tavoitteet maaseudun kehittämiselle muistuttavat pitkälti käynnissä olevan ohjelmakauden maaseudun kehittämisen tavoitteita. Keskeisiä tavoitteita ovat maatalouden kilpailukyvyn lisääminen, luonnonvarojen kestävä käyttö ja tasapainoinen alueellinen kehitys. Valiokunta yhtyy komission kantaan siinä, että toimenpiteiden tulee olla nykyistä paremmin kohdennettuja ja tavoitteellisempia.