Perustelut

Valtioneuvoston 2. jatkokirjelmään sisältyvässä perusmuistiossa on yhteenveto neuvottelutilanteesta. Valtioneuvoston aiemmat kannat ovat voimassa täsmennettyinä viimeisimmissä U 40/2011 vp jatkokirjeissä esitetyillä monivuotisen rahoituskehyksen neuvottelulaatikkoon liittyvillä koheesiopolitiikan lainsäädäntöpakettia koskevilla kannoilla. Niiden osalta valiokunta korostaa sitä, että alue- ja rakennepolitiikassa valiokunta pitää erityisen tärkeänä Itä- ja Pohjois-Suomen erityisolosuhteiden huomioimista. Puheenjohtajan ehdotuksessa Itä- ja Pohjois-Suomen saama harvaan asuttujen alueiden erityisrahoitus on nostettu keskusteltavaksi osana neuvottelulaatikkoa. Komissio ehdottaa tuen tasoksi 20 euroa/asukas/vuosi nykyisen kauden tason ollessa 35 euroa/asukas/vuosi. Valiokunta katsoo, että Suomen tavoitteena tulee olla pysyvien olosuhdehaittojen huomioiminen turvaamalla pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityisrahoitus ja asemoimalla Itä-Suomi soveliaimpaan tukiluokkaan. Itä-Suomi onkin puheenjohtajan ehdotuksessa siirretty siirtymäalueluokasta kehittyneiden alueiden luokkaan, mikä on erittäin myönteistä. Suomelle on välttämätöntä, että puheenjohtajan esittämä ratkaisu säilyy myös osana loppuratkaisua.

Valiokunta uudistaa aikaisemmissa lausunnoissaan 14.12.2011 (MmVL 19/2011 vp — E 85/2011 vp) ja 29.3.2012 (MmVL 7/2012 vp — U 72/2011 vp) asiassa lausumansa. Jäljempänä valiokunta lisäksi täydentää edellä mainittuja lausuntojaan.

Hallinnon ja valvonnan osalta valiokunta pitää tärkeänä sitä, että kaikki Manner-Suomessa toteutettavat ohjelmat voisivat toimia ilman keinotekoisia aluerajoja, jolloin kansallisesti ja alueiden välillä voidaan toteuttaa helpommin laaja-alaisia ja merkittäviä yhteishankkeita.

Valiokunta pitää välttämättöminä toimenpiteitä, joilla myös kevennetään itse ohjelmatyöhön ja seurantaan liittyvää hallinnollista raskautta. Kaikissa ohjelmissa tulee sallia yksinkertaiset ja joustavat menettelyt. Maaseuturahastossa ollaankin ottamassa käyttöön yleisasetuksen mukaisia yksinkertaistettuja rahoitusmenettelyitä tulevan kauden alussa. Toisaalta valiokunnalle toimitetusta selvityksestä on käynyt ilmi, että komission syyskuun esityksissä yksinkertaistamista, esimerkiksi arvonlisäveron palautusta, koskevat esitykset poikkeavat nykykaudesta ja voivat aiheuttaa ongelmia erityisesti infrastruktuurihankkeita toteutettaessa.

Valiokunta katsoo edelleen, että suoritusvaraus kaikkien rahastojen osalta tulee olla vapaaehtoista. Maamme neuvottelukantaa ei tässä suhteessa tule mitenkään muuttaa. Maaseuturahaston ohjelmatyö ja viimeisten vuosien rahoitus voi vaarantua, mikäli 5 prosenttia kehyksestä jätetään uudelleen ohjelmoitavaksi vuonna 2019.

Temaattisen keskittämisen osalta komission kanta on se, että Suomi ei voi toteuttaa esitettyä mallia, jossa pohjoisilla harvaan asutuilla alueilla on mahdollista kohdistaa toimia mm. saavutettavuuden parantamiseen. Komission ilmeisen negatiivinen suhtautuminen Pohjois- ja Itä-Suomen saavutettavuuteen ja tietoliikenneyhteyksien kehittämiseen liittyvien infrastruktuurihankkeiden rahoittamiseen on pohjoisen harvaan asutun alueen erityishaasteiden kannalta erittäin huono asia. Valiokunta toteaakin, että näiden toimien mahdollistaminen on Pohjois- ja Itä-Suomen alueille välttämätöntä. On oletettavissa, että esim. maaseutualueiden laajakaistayhteyksiä ei vielä vuoteen 2015 mennessä saada tavoitteiden mukaisesti toteutettua. Jo tämän vuoksi on sekä elinkeinojen että asukkaiden kannalta tärkeää, että tämä mahdollisuus on olemassa kauden 2014—2020 EAKR -rahoituksella.

Valiokunta katsoo, että yhteisen strategiakehyksen tulee olla riittävän väljä, jotta se jättää liikkumavaraa kansallisille valinnoille kumppanuussopimuksen laadinnan puitteissa. Neuvottelujen lähtökohtana on oltava nimenomaan ne alueelliset tarpeet ja haasteet, joihin Suomessa yhteisen strategiakehyksen rahastojen toimilla nähdään parhaiten saavutettavan tuloksia.

Valiokunta korostaa sitä, että EU:n rakennerahastovaroilla on ollut Suomessa merkittävä rooli talouden rakennemuutoksessa, kilpailukyvyn ja osaamisen vahvistamisessa sekä työllisyyden lisäämisessä. Näitä toimia on rahoitettu sekä Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) että Euroopan sosiaalirahaston (ESR) toimesta. Suomessa on lähdetty valmistelemaan yhtä monirahastoista ohjelmaa, jonka etuna on tiiviimpi yhteensovitus EAKR- ja ESR-rahoitteisessa kehittämistoiminnassa. Seuraavalla ohjelmakaudella vuosina 2014—2020 on voitava tarpeellisessa määrin säädellä näiden rahastojen välisiä osuuksia aluelähtöisten kehittämispainopisteiden mukaan. Tässä suhteessa komission esitys Euroopan sosiaalirahaston ennalta määritetystä osuudesta ei tue aluelähtöisen kehittämistyön periaatetta. Jäsenvaltioiden kesäkuussa 2012 saavuttamassa osittaisessa yleisnäkemyksessä tulisi Suomessa ESR-tavoitteiden osuuden olla 45—50 prosenttia jäsenmaan kehyksestä (nuoriso, työllisyys, tietotaito ja sosiaalinen osallisuus) maiden erilaiset tarpeet ja olosuhteet huomioon ottaen.

Suomen liittymissopimukseen sisältyvä pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityisrahoitus on Suomen keskeisin edunvalvontakysymys tulevaa ohjelmakautta silmällä pitäen. EU:n rahoituskehystä koskevissa neuvotteluissa on kokonaistasoa ja Suomen nettomaksuasemaa tarkasteltaessa myös osana kokonaisuutta huomioitava Suomen rakennerahastovarojen ja maaseudun kehittämispolitiikan varojen ennakoitua suuremmasta pienenemisestä aiheutuvat seurannaisvaikutukset.