Perustelut
Valiokunta on aiemmin antanut direktiivistä lausunnon
(StVL7/2009 vp), jossa valiokunta puolsi direktiivin hyväksymistä tarkennettuna
siten, että yhdenvertainen oikeus sosiaaliturvaan rajataan
koskemaan vain yhdistelmäluvan haltijoita eikä uloteta
henkilöihin, joiden oleskelun peruste on jokin muu kuin
työnteko. Laaja soveltamisala on kuitenkin saanut jo taakseen
määräenemmistön. Direktiivin
kansallisia vaikutuksia näyttäisi olevan vaikea
enää supistaa.
Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvajärjestelmän
vuoksi direktiivillä olisi merkittäviä vaikutuksia
sekä Kansaneläkelaitoksen myöntämien
sosiaaliturvaetuuksien toimeenpanoon että kunnallisten
terveyspalvelujen järjestämiseen.
Yhdenvertainen kohtelu
Direktiivin yhdenvertainen kohtelu koskisi kolmansien maiden
kansalaisia, joiden maahantulo perustuu työntekoon, sekä henkilöitä,
joille on myönnetty oleskelulupa jotakin muuta tarkoitusta
varten, mutta joilla on oikeus työskennellä. Tällaisia
henkilöitä olisivat esimerkiksi opiskelijat.
Komission ehdotus kuitenkin sallii sosiaaliturvan osalta yhdenvertaisen
kohtelun rajoittamisen niihin, jotka ovat työssä.
Puheenjohtajavaltio Espanja on valiokunnan saaman selvityksen mukaan
ehdottanut rajauksen poistamista, mutta Suomelle ehdon säilyminen
on tärkeää. Direktiivin lupamenettelyn
ulkopuolelle on kokonaan rajattu eräitä henkilöryhmiä,
kuten kausityöntekijät. Lupamenettely ei koske
myöskään alle 6 kuukauden työskentelyä,
mutta yhdenvertaiset oikeudet sen sijaan koskevat myös
alle 6 kuukautta työskenteleviä.
Yhdenvertaisella kohtelulla ymmärretään
yhtäläisiä oikeuksia maan omien kansalaisten kanssa,
ja syrjintänä pidetään sekä suoraa
että välillistä syrjintää.
Välillisenä syrjintänä pidetään
kaikkia sääntöjä, joita maahantulijan
on vaikeampi täyttää kuin maan
oman kansalaisen. Yhdenvertaisen kohtelun perusteella oikeudet kuuluvat
myös työntekijän mukana seuraaville perheenjäsenille,
jotta työntekijään ei kohdistuisi välillistä syrjintää.
Asumisperusteinen sosiaaliturva
Sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi aiemmassa lausunnossaan,
että komission ehdotuksen hyväksyminen merkitsee
perustavanlaatuisia muutoksia asumisperusteiseen sosiaaliturvajärjestelmäämme.
Työskentelyyn perustuvan sosiaaliturvan alueella
direktiivin voimaantulo ei tuota Suomelle ongelmia. Vaikka maahantulo
olisi lyhytaikaista, työntekijänä kolmannen
maan kansalaiselle karttuu eläkettä kaikesta palkasta
ja hän on vakuutettu työtapaturman ja työttömyyden
varalta heti työsuhteen alusta. Lisäksi hän
on sairausvakuutettu, jos työsopimus on tehty vähintään 4
kuukaudeksi.
Asumisperusteisiin etuuksiin, kuten lapsilisään, äitiysavustukseen
ja kansaneläkkeeseen, on nykyisin oikeus Suomessa vakinaisesti
asuvalla, jolla on Suomessa varsinainen asunto ja koti ja joka jatkuvasti
oleskelee täällä. Suomeen muuttava pääsee
asumisperusteisten sosiaaliturvaetuuksien piiriin kansalaisuudesta
riippumatta maahantulosta alkaen, jos henkilön tarkoitus on
muuttaa vakinaisesti Suomeen. Vaatimus vakinaisesta muuttotarkoituksesta
koskee siis kaikkia Suomeen muuttavia, niin Suomen kansalaisia,
Suomessa aiemmin asuneita kuin muita ulkomaalaisia. Asumisen vakinaisuutta
osoittavina seikkoina pidetään muun muassa perhesiteitä,
vähintään kahden vuoden työsuhdetta, muita
siteitä Suomeen ja pakolaisuutta. Lisäksi kolmannen
maan kansalaisilta vaaditaan vähintään
yhden vuoden oleskeluun oikeuttava oleskelulupa.
Arvio maassa vakinaisesti asumisesta tehdään
aina katsomalla henkilön olosuhteita kokonaisuutena, ja
Kansaneläkelaitos päättää sosiaaliturvalainsäädännön
soveltamisen henkilöön. Jos vakinaisen asumisen
kriteerit täyttyvät, sosiaaliturvan soveltaminen
alkaa heti maahantulosta.
Jos direktiivin hyväksyminen johtaa siihen, että kolmannen
maan kansalainen pääsee Kelan hoitamien asumisperusteisten
etuuksien piiriin, vaikka hän ei työskentelisi
eikä asuisi vakinaisesti Suomessa, olisivat nämä henkilöt
paremmassa asemassa kuin EU:n sosiaaliturvan koordinaatioasetuksen
piiriin kuuluvat työntekijät. EU-asetuksen piiriin
kuuluvilta niiltä henkilöiltä, jotka
eivät asu vakinaisesti maassa, edellytetään
vähintään neljän kuukauden työsuhdetta Suomessa.
Kansallinen lainsäädäntö tulisi
tällöin arvioida uudelleen EU-asetuksen piiriin kuuluvienkin
osalta. Muutoksen taloudellisia vaikutuksia on vaikea arvioida.
Kunnalliset terveyspalvelut
Suomessa vakinaisesti asuva saa kotikuntalain mukaisen kotikunnan
ja kunnan asukkaana kaikki lakisääteiset peruspalvelut.
Direktiivissä tarkoitetut henkilöt ja heidän
mukanaan tulevat perheenjäsenet olisivat oikeutettuja kunnallisiin terveyspalveluihin,
vaikka henkilöt eivät muuttaisi vakinaisesti Suomeen
eikä heillä olisi kotikuntaa Suomessa.
Kirjelmän mukaan kansallista lainsäädäntöä olisi
täydennettävä siten, että kunnalla
olisi velvollisuus antaa palvelut kunnallisverovaroin subventoiduin
asiakasmaksuin myös henkilöille, joiden maassa
oleskelu ei ole vakinaista. Kirjelmässä on todettu,
ettei sosiaaliturvan kustannusvaikutuksia voida luotettavasti laskea,
mutta esitetään arvio, että direktiivi
aiheuttaisi vuositasolla noin 4 miljoonan euron lisäyksen
sosiaaliturvan kustannuksiin. Sen sijaan kirjelmässä ei ole
arvioitu, mikä osuus kustannuksista aiheutuisi kunnallisista
terveyspalveluista.
Valiokunta katsoo, että mikäli direktiivi
tulee edellyttämään vailla kotikuntaa
oleville kunnallisten terveyspalvelujen saantia maahantulosta lähtien,
kansalliseen lainsäädäntöön
on luotava järjestelmä, jolla kunnille korvataan
näiden henkilöiden terveydenhoidon kustannukset
valtion varoista.
Valiokunnan kanta
Valiokunta yhtyy siihen valtioneuvoston näkemykseen,
että sosiaaliturva-artikla olisi hyväksyttävissä,
jos se rajautuu työskentelyn perusteella oleskeluluvan
saaneisiin ja heidän mukanaan seuraaviin perheenjäseniin.
Tämä tukisi direktiivin tarkoitusta edistää työperäistä maahanmuuttoa
ja työntekijöiden yhdenvertaista oikeutta sosiaaliturvaan.
Sen sijaan vakinaista Suomessa asumista tulisi olla mahdollista
edellyttää silloin, kun oleskelulupa on myönnetty
muulla perusteella.
Valiokunta suhtautuu erittäin varauksellisesti direktiiviin,
mikäli sen tulkinta johtaa tarpeeseen arvioida uudelleen
Suomen lainsäädännössä sosiaaliturvaetuuksien
asumisperusteisuutta vastoin kansallisia tavoitteita.