Aikaisempiin maakohtaisiin tukilainoihin, Euroopan rahoitusmarkkinoiden vakauttamiseen ja Euroopan rahoitusvakausvälineeseen sidotuilla miljardeilla pelastetaan pankit ja samalla saatetaan ahdinkoon vaikeuksissa olevien euromaiden pienituloiset kansalaiset.

Välillisesti ja välittömästi Suomi sidotaan näin vastaamaan summasta, joka ylittää pahimmillaan yli kymmenen miljardia euroa. Jo tehtyjen sitoumusten lisäksi edessä saattaa hyvin olla myös Portugalin, Belgian ja Espanjan tukeminen. Tällöin Suomen välillinen ja välitön vastuu kohoaa sietämättömän korkeaksi vain sen tähden, että sillä pelastetaan kevytmielisesti tai suorastaan rikoksenomaisesti velkaantuneet maat ja niitä kevytmielisesti lainoittaneet rahalaitokset.

Kukaan ei kykene sanomaan varmasti, kuinka suureksi vaikeuksiin joutuneiden maiden tuen tarve lopulta kohoaa.

On merkille pantavaa, että ilman näitä eri tukimuotoja useat pankit olisivat vaikeuksissa lainojen arvon romahdettua. Tässä vakauttamisessa on siten kyse lopultakin pankkien pelastamisesta.

Kaiken lisäksi tukemiselle asetetaan sellaisia ehtoja, että ne väistämättä heikentävät talouskasvua näissä maissa ja vaikeuttavat merkittävästi näin tukien takaisin maksua elleivät peräti estä sitä.

Perustelut

Eurooppa-neuvosto ja unionin jäsenvaltiot ovat toimineet laittomasti, kun eivät ole noudattaneet perusopimuksen 125 artiklan säännöstä. Siinä nimenomaan kielletään jäsenvaltioita ja unionia ottamasta vastatakseen toisen jäsenvaltion sitoumuksia. Artiklan vastaisesti perustettiin rahoituskriisin seurauksena Euroopan rahoitusvakausrahasto ja -mekanismi (EFSF, EFSM). On luotu perussopimuksen vastainen yhteisvastuun järjestelmä.

EU- ja euromaiden holtiton rahankäyttö aiotaan laittaa kuriin jälleen kerran lain ja asetusten voimin, vaikka Dublinin vakaussopimustakaan (1996) ei ole noudatettu. Asetusehdotuspaketti on susi jo syntyessään. Sen sisältö on täynnä epämääräisiä ilmaisuja ja tulkinnanvaraisuuksia, jotka lisäävät EU-byrokratiaa ja byrokraat-tien valtaa. Paketin pääperiaate on yksinkertainen — jos et ole kiltisti, maksat sakkoja. Tähän liittyy sopimuksen 136 artiklan muuttaminen ns. kriisinhallintamekanismin luomiseksi.

Euroopan Unioni muistuttaa entistä enemmän edesmennyttä Neuvostoliittoa. Kun Neuvostoliitossa oli vaikeuksia, vaadittiin lisää so-sialismia. Kun EU:ssa on vaikeuksia, vaaditaan lisää integraatiota — pahimmillaan jopa liittovaltion luomista! EU vastaa talouskriisiin keskittämällä budjettivalvontaa Brysseliin. Niin tehtiin Neuvostoliitossakin. Kyllä Moskova tiesi. Niin kauan kuin tiesi. Kansallista päätösvaltaa ei saa supistaa. Hallintopäätöksillä ei taloutta voida menestyksekkäästi hoitaa.

Perussuomalaiset eivät hyväksy EU-byrokratian lisäämistä missään muodossa. Kansallista suvereniteettia ollaan taas kerran siirtämässä EU:lle, ja heikennettäisiin mahdollisuutta omaan kansalliseen joustavaan päätöksentekoon. Tämän lainsäädäntöpaketin päällimmäinen tarkoitus on lisätä EU:n taloudellista uskottavuutta. Se on kuitenkin jo mennyt, ja tulevat ongelmat odottavat oven takana. Monilla mailla on todellisia talousvaikeuksia, ja isot jäsenmaat hamuavat koko ajan lisää valtaa. EU:n hajoaminen on vain ajan kysymys. Tulevaisuuden Eurooppa on itsenäisten kansakuntien Eurooppa, joka muodostaa yhteisen talous- ja vapaakauppa-alueen.

Perustelut

Pidämme Euroopan komission lainsäädäntöehdotuksia Euroopan unionin ja euroalueen talouspolitiikan koordinaation tehostamiseksi pää- asiassa kannatettavina linjauksina, mutta ei kaikilta osin riittävinä.

Rahoituskriisin laajentuminen ja syventyminen ovat kääntäneet sekä EU-maiden että Suomen hallituksen päätöksiä kohti sosialidemokraattien toukokuussa 2010 Kreikan lainajärjestelyn yhteydessä esittämiä näkemyksiä (VaVM 19/2010 vp). Nyt nämä tavoitteet saavat laajaa kannatusta ja niitä viedään eteenpäin lainsäädäntötoimin ja järjestelmämuutoksin.

Olemme useassa yhteydessä todenneet, että euroalueella pitäisi ottaa nopeasti käyttöön pankkivero ja globaalilla tasolla saada aikaan kattava rahoitusmarkkinavero. Näillä toimilla rahoitusmarkkinoiden ja rahoituslaitosten vastuuta kasvatettaisiin tulevien kriisien kustannusten kattamisessa.

Voimassa oleva vakausjärjestelmä ei ole saanut rahoitusmarkkinoilla aikaan kaivattua vakautta. Epävarmuus kohdistuu siihen, miten Portugali ja Espanja pystyvät saamaan rahaa markkinoilta. Keskeinen syy on siinä, kun on luvattu tietty summa käytettäväksi kriisin hoitoon. Niin kauan kuin myönnettyä parhaalla luottoluokituksella olevaa luottokysyntää on ollut, velkaisten maiden luotottajat pyrkivät pääsemään eroon alemman luottoluokituksen saatavista ja niihin sisältyvistä riskeistä. Tämä on siten ollut omiaan ruokkimaan kriisin siirtymistä velkaisista maista toiseen. Julkisuudessa on tähän esitetty uutta kokonaisvaltaisempaa joukkovelkakirjajärjestelmää.

Kesäkuussa 2010 perustetussa Euroopan rahoitusvakausvälineessä (ERVV) on huomattu käyttöönoton jälkeen "valuvika". Tämän takia rahastosta voidaan antaa luottoja vain noin puolella siitä summasta, jonka euromaat ovat rahaston varainhankinnasta taanneet.

Saksan keskuspankin johtaja on esittänyt, että vakausvälineen rahoitusmahdollisuuksia pitää kasvattaa. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan euromaiden takaamille luotoille on haluttu saada korkein eli kolmen A:n luottoluokitus, jolloin rahastoon on pitänyt jättää vakuuksia lähes sama määrä, joilla vaikeuksiin joutuneita maita on luototettu. Tämä on merkinnyt käytännössä sitä, että jos esimerkiksi Espanjan kokoinen talous ajautuu vaikeuksiin, rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Uusia ratkaisuja vakausrahaston käytön tehostamisesta ei euromaiden kesken saatu aikaan viimeisessä EU:n valtiovarainministereiden kokouksessa.

Toisaalta kyse ei olekaan valuviasta vaan siitä, että rahoitusvakausvälineellä ei ole ollut tarkoitus hoitaa mahdollisesti vaikeuksiin ajautuvaa Espanjaa ja sen vuoksi sen nimi puuttui kesäkuun Euroopan rahoitusvakausvälineen puitesopimuksesta ja takauspäätöksestä, jota käsiteltiin eduskunnassa. Valiokunnalle ei ole annettu selvitystä tästä kolmen A:n luottoluokitustarpeen aiheuttamasta luototusmahdollisuuden puolittumisesta kesäkuun 2010 Euroopan talouden vakauttamispakettiin nähden.

Epävarmuus rahoitusmarkkinoilla ei ole rauhoittunut, ja riski siitä, että se laajenee edelleen, on suuri. Suomen ei pidä hyväksyä euromaiden velkojen yhteisvastuuta, vaan jokaisen maan on itse hoidettava velkansa ja rahoituslaitosten ongelmat niin, että riskinottajat kantavat osaltaan vastuun syntyneistä tappioista.

Rahoitusmarkkinoiden riskien ja kriisien ehkäisemisen kannalta on keskeistä, että yksittäisten jäsenmaiden finanssipolitiikka on selkeässä ja tiukassa linjassa yhteisesti hyväksytyn kasvuja vakaussopimuksen kanssa.

Vaikka Suomen taloudellinen tilanne on euroalueen moniin muihin maihin nähden paremmassa kunnossa, on meidänkin liikkumavaramme kaventunut oikeistohallituksen aikana nopeasti. Velkamme on kasvanut tällä hallituskaudella kovaa vauhtia, ja ensi vuonna valtionvelan arvioidaan kasvavan 85 miljardiin euroon. Hallitus siirtää tuleville hallituksille ylisuurten veronkevennysten rasitteen ja julkisen talouden sopeutustoimet sekä kasvattaa suomalaisten veronmaksajien ja Suomen taakkaa muille maille myönnettävillä lainoilla sekä takausvelvoitteilla huolestuttavalla tavalla.

Suomessa hallituksen olisi pitänyt selvittää tuen läpinäkyvyys jo tehtyjenkin ratkaisujen osalta. Olisi syytä harkita, pitäisikö osa tuesta kirjata menoksi ja tuoda asia lisäbudjetin yhteydessä eduskunnan käsittelyyn lisälainaa ottamatta ja muita budjettiolettamuksia muuttamatta? Näin saataisiin parempi tieto Suomen valtion velkaantumisen riskeistä.

Suuret luotot ja takausvastuut saattavat vaarantaa Suomen valtiontalouden kestävyyden, samalla kun valtiolla on tarve tukea riittävää kasvua ja mahdollisimman hyvää työllisyyskehitystä sekä hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden tuottamista.

Asian käsittely loukkaa vakavalla tavalla eduskunnan budjettivaltaa eikä ole mahdollistanut, asian valtiontaloudellinen merkitys huo- mioon ottaen, riittäviä vaikutusmahdollisuuksia (VaVM 30/2010 vp).

Perustelut

Sosialidemokraatit pitävät Euroopan komission lainsäädäntöehdotuksia Euroopan unionin ja euroalueen talouspolitiikan koordinaation tehostamiseksi pääasiassa kannatettavina linjauksina, mutta ei kaikilta osin riittävinä.

Rahoituskriisin jatkuminen ja syventyminen ovat kääntäneet sekä EU-maiden että Suomenkin hallituksen päätöksiä kohti sosialidemokraattien toukokuussa 2010 Kreikan lainajärjestelyn yhteydessä esittämiä näkemyksiä. Tuolloin esitimme, että annettavalla tuella pitää olla tiukat ehdot. Vaadimme mm. tukiin vakuuksia ja erityisesti pankkituen antamista yleisesti hyväksytyn periaatteen mukaisesti, eli sen pitää olla avointa, vastikkeellista ja väliaikaista. Lisäksi esitimme rahoitusmarkkinoiden pelisääntöjen uudistamista sekä riskinkantokyvyn lisäämistä (VaVM 19/2010 vp). Nyt nämä tavoitteet saavat laajaa kannatusta ja niitä viedään eteenpäin lainsäädäntötoimin ja järjestelmämuutoksin.

Rahoitusmarkkinoiden riskien ja kriisien ehkäisemisen kannalta on keskeistä, että yksittäisten jäsenmaiden finanssipolitiikka on selkeässä ja tiukassa linjassa yhteisesti hyväksytyn kasvu- ja vakaussopimuksen kanssa. Euromaiden talouden indikaattoreiden laadintaa, laatua ja avoimuutta sekä näiden seurantaa ja sitovuutta euromaiden tasolla pitää entisestään tehostaa ja varmistaa johtopäätösten oikea-aikaisuus. Kiinteistömarkkinoiden seurantaan ja siitä tehtäviin johtopäätöksiin pitää ryhtyä riittävän aikaisin. Esimerkiksi "asuntomarkkinoiden kuplien" havaitseminen hyvän informaation avulla on toteutettavissa. Espanjan ja Irlannin kiinteistömarkkinoiden ongelmista on varoitettu jo pitkän aikaa. Olisi tarvittu vain riittävästi poliittista tahtoa ja painostusta puuttua kehitykseen esimerkiksi kansallisella veropolitiikalla.

Euroopan vakausmekanismin (EVM) luominen on yksi ratkaisumalli, kunhan pidetään kiinni siitä lähtökohdasta, että tuelle saadaan riittävät vakuudet. Yksi vaihtoehto on, että EU:n rahoitusapu rinnastettaisiin kokonaisuudessaan Kansainvälisen Valuuttarahaston IMF:n antamaan tukeen, joka velkajärjestelytilanteessa maksetaan ensisijaisesti takaisin. Pankkien tukemisen yhteydessä on varmistettava, että valtion takauksille saadaan omistusta tuettavista pankeista. Näin olisi pitänyt menetellä jo sovittujen ratkaisujen osalta. Voimassa oleva vakausjärjestelmä ei ole saanut aikaan kaivattua vakautta euromaihin, kuten Irlantiin, Portugaliin ja Espanjaan. Yksi syy on ns. "hiljainen lupaus" siitä, että valtiot sitoutuvat pelastamaan pankit ja muut rahoituslaitokset vastuista.

Uusienkin järjestelmien lähtökohtana pitää olla se, että kukin maa vastaa omista veloistaan ja riskinottajat kantavat vastuun syntyneistä tappioista. Pankkien vakausmaksujen kriisinratkaisurahastojen pitää jäädä kansalliselle tasolle, eikä eri maiden rahastojen välistä lainausta tule sallia. Valvonnan tulee olla tehokasta, ja pankkien ohella sen tulisi Suomen Fivan tapaan käsittää Finanssitavaratalojen tärkeän osan eli vakuutusyhtiöt.

Suomessa hallituksen olisi pitänyt selvittää tuen läpinäkyvyys jo tehtyjenkin ratkaisujen osalta. Olisi syytä harkita, pitäisikö osa tuesta kirjata menoksi ja tuoda asia lisäbudjetin yhteydessä eduskunnan käsittelyyn lisälainaa ottamatta ja muita budjettiolettamuksia muuttamatta. Näin vältettäisiin Suomen valtion ylivelkaantuminen rahoituskriisin ratkaisujen seurauksena.

Perustelut

Vakauttamistekojen vaihtoehdottomuus ja markkinavetoisuus samoin kuin perussopimuksen muutostarve sekä päätöksen tekoon jatkuvasti liittyvä kiireen tuoma pakonomaisuus ei tuo pysyvää tasapainoa talouteen. Eurooppalaiset taloudet tai euromaat eivät pysty tyydyttämään voittotavoitteisia markkinoita. Suomen etu tulee arvioida uudelleen punniten kaikki euron tulevaisuuteen ja arvoon liittyvät vaihtoehdot, joista esimerkkejä on talousvaliokunnan lausuntoon liitetyssä eriävässä mielipiteessä 2 esitetty.