Perustelut

Valtiosopimusselvityksen antaminen ulko-asiainvaliokunnalle

Edelliset selvitykset ovat vuosilta 1997 ja 2006. Kuluvalla vuosikymmenellä selvityksen kehittämisen taustalla on vaikuttanut vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain johdosta asetetun valtiosopimustyöryhmän ehdotus valtiosopimuksia koskevan tietojenantomenettelyn kehittämisestä. Valtiosopimustyöryhmä ehdotti tammikuussa 2000 luovuttamassaan mietinnössä (UM 1/2000), että sopimuksia koskevaa tietojenantomenettelyä kehitetään käytännössä siten, että valtioneuvosto antaa säännöllisesti, esimerkiksi jokaisen vaalikauden alussa, eduskunnalle selonteon Suomen kansainvälisestä sopimuspolitiikasta.

Vuonna 2006 annettu selvitys ajoittui vaalikauden lopulle, koska valtioneuvostossa pidettiin tarpeellisena kerätä kokemuksia uuden perustuslain ja vuonna 2003 voimaan tulleen valtioneuvostolainsäädännön soveltamisesta ennen selvityksen antamista. Ulkoasiainvaliokunta totesi selvityksen johdosta antamassaan lausunnossa (UaVL 2/2006 vp) eduskunnan vaikutusmahdollisuuksien kannalta olevan tärkeää, että vastaisuudessa selvitys annetaan ulkoasiainvaliokunnalle vaalikauden alussa.

Nyt käsiteltävänä oleva selvitys ajoittuu jälleen vaalikauden lopulle, mitä on selvityksessä perusteltu edellisen selvityksen antamisen ajankohdalla ja käsittelyaikataululla. Selvityksessä todetaan, että jatkossa on tarkoitus pyrkiä antamaan selvitys eduskunnan käsiteltäväksi vaalikauden alussa. Kunkin selvityksen liitteenä on tarkoitus jakaa vireillä olevien kahden- ja monenvälisten sopimusten luettelo.

Ulkoasiainvaliokunta pitää perustuslain 97 §:n mukaisesti annettavia valtiosopimusselvityksiä tarpeellisina. Selvitykset parantavat eduskunnan ja sen valiokuntien mahdollisuuksia seurata Suomen sopimuspolitiikkaa ja valtiosopimusten alkuvaiheidenkin valmistelua kokonaisvaltaisesti. Selvitykset antavat hyödyllisen horisontaalisen kuvan eri ministeriöiden vastuulle kuuluvista sopimusprosesseista ja muodostavat hyvän parlamentaarisen valvonnan apuvälineen.

Ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä, että vastaisuudessa selvitys annetaan sille kunkin vaalikauden alussa. Seuraava selvitys tulisi täten antaa vuonna 2011 uuden eduskunnan ensimmäisille valtiopäiville.Kun huomioidaan nyt käsiteltävänä olevan selvityksen tarkastelujakson 2006—2009 yksityiskohtainen kuvaus, seuraavan selvityksen kokonaispituus voi olla lyhyempi, mikäli seuraava selvitys toimitetaan ulkoasiainvaliokunnalle seuraavan vaalikauden alussa ja näin siirrytään vaalikausien alussa annettaviin selvityksiin. Selvityksessä tulisi painottaa eteenpäin katsovaa lähestymistapaa.

Käsiteltävänä olevan valtiosopimusselvityksen kattavuus

Käsiteltävänä olevassa selvityksessä on tarkasteltu eduskunnan osallistumista kansainvälisten sopimusasioiden valmisteluun, kansainvälisten hallintosopimusten ja yhteisymmärryspöytäkirjojen laatimista, yhteistyötä valtiosopimusasioissa Ahvenanmaan kanssa, Suomen varaumapolitiikkaa sekä keskeisiä sopimushankkeita tarkastelujaksolla 2006—2009. Ulkoasiainvaliokunta pitää selvitystä perusteellisena ja yksityiskohtaisena.

Ulkoasiainvaliokunta katsoo kuitenkin selvityksessä olevan kaksi yleistä puutetta, joiden vuoksi selvityksen sinänsä hyvin ansiokkaalta tekniseltä kuvaukselta puuttuu laajempi pohja. Puutteiden vuoksi selvityksestä ei selkeästi kuvastu, kuinka Suomen sopimuspolitiikkaa on tarkoitus kehittää kansainvälisen toimintaympäristön muutoksessa.

Ensimmäinen yleinen puute on se, että selvityksessä ei ole käytännössä lainkaan käsitelty Suomen sopimuspolitiikan yleisiä painopisteitä, tavoitteita ja kehityssuuntia. Selvityksestä tulisi selvemmin ilmetä, mitkä hallituksen prioriteetit ja tavoitteet sopimuspolitiikassa ovat ja miten niitä on tarkoitus tulevaisuudessa edistää. Selvityksessä voisi myös arvioida, missä laajuudessa Suomen tavoitteet toteutuvat EU:n sopimuspolitiikan kautta ja miten Suomen vaikutusmahdollisuuksia EU:n sisällä kehitetään. Selkeys näiden keskeisten asioiden suhteen jää puuttumaan, kun selvityksen temaattisessa osiossa käsitellään yksityiskohtaisesti ja teknisellä tavalla eri sopimushankkeita yhteensä 27 otsikon alla ilman yleistä johdantoa ja yleisiä johtopäätöksiä. Valiokunta pitää tärkeänä, että jatkossa selvitystä kehitetään lisäämällä siihen sopimuspolitiikan kehityssuuntien tarkastelua, Suomen tavoitteiden kuvaamista ja niiden toteutumisen arviointia. Tämän ei välttämättä tarvitse johtaa selvityksen pidentymiseen, sillä selvityksessä taaksepäin suuntautuvan tarkastelun osalta yksityiskohtaisuutta voisi vastaavasti supistaa keskittymällä olennaiseen.

Toinen yleinen puute selvityksessä liittyy Euroopan unionin toiminnan ja kehityksen vaikutuksiin Suomen sopimuspolitiikkaan. Tämä aihekokonaisuus on tietoisesti jätetty käsiteltävänä olevan valtiosopimusselvityksen ulkopuolelle, vaikkakin selvityksen temaattisessa osiossa on hajanaisesti eri otsikoiden alla käsitelty EU:n toimintaa tiettyjen sopimusten ja sopimusneuvottelujen osalta. Asiantuntijakuulemisissa saatujen tietojen mukaan aihekokonaisuuden ulkopuolelle jättämisen syitä ovat muun muassa Lissabonin sopimusta koskevan hallituksen esityksen (HE 23/2008 vp) suhteellinen tuoreus sekä aihekokonaisuuden käsittely aikaisemmissa valtiosopimusselvityksissä.

Ulkoasiainvaliokunta pitää EU:n toiminnan ja kehityksen tarkastelua niin merkityksellisenä Suomen sopimuspolitiikan ja sen kehityssuuntien kannalta, että aihetta tulisi käsitellä omana kokonaisuutenaan jokaisessa valtiosopimusselvityksessä. Valiokunta ei pidä ongelmallisena, jos keskeisissä ja laajavaikutteisissa asioissa — kuten esimerkiksi Lissabonin sopimuksen voimaantulon vaikutukset Suomen sopimuspolitiikkaan — selvityksessä toistetaan sellaista tietoa, jonka valtioneuvosto on aikaisemmin jossain muussa yhteydessä saattanut valiokunnan käsittelyyn tai tietoon. Sen sijaan selvityksen käyttöarvoon vaikuttaa haitallisesti, jos siitä puuttuu kokonaan yhden keskeisen aihepiirin käsittely.

Eduskunnan osallistuminen kansainvälisten sopimusasioiden valmisteluun

Edellisessä, vuonna 2006 annetussa valtiosopimusselvityksessä todettiin, että perustuslain 97 §:n soveltuminen oli vakiintunut koskemaan pääosin Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevia asioita. Niin sanotuista perinteisistä valtiosopimusasioista ei ulkoasiainvaliokunnalle pääsääntöisesti annettu tietoja perustuslain 97 §:n nojalla. Ulkoasiainvaliokunta katsoi selvityksen johdosta antamassaan lausunnossa, että niin unioniin liittyvissä sopimusneuvotteluissa kuin muissakin merkittävissä sopimusneuvotteluissa eduskunnalle tulee antaa niin sanottu Suomen tavoitemuistio kunkin neuvottelun alkuvaiheessa. Lisäksi ulkoasiainvaliokunta totesi, että eduskunnalle tiedottamisesta puuttuu koko hallinnon kattava säännönmukaisuus.

Ulkoasiainvaliokunta pitää myönteisenä, että edellä sanottu huomioon ottaen ulkoasiainministeriö on sisällyttänyt uudistettuun valtiosopimusoppaaseen (Valtiosopimusopas, UM 2009) jakson, joka koskee eduskunnan osallistumista kansainvälisten asioiden valmisteluun. Uudistetun valtiosopimusoppaan mukaan eduskunnalle tulee antaa tietoja jo kansainvälisten sopimusten sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittä-vien yhteisymmärryspöytäkirjojen valmisteluvaiheessa. Sopimuksista tiedotetaan eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle perustuslain 97 §:n perusteella ja muille valiokunnille perustuslain 47 §:n perusteella.

Kun perustuslaissa ilmaistaan yhtäältä valtioneuvoston velvollisuus oma-aloitteisesti toimittaa eduskunnan tarvitsemat tiedot ja toisaalta velvollisuus toimittaa eduskunnan pyytämät tiedot, uudistetussa valtiosopimusoppaassa lähdetään siitä, että toimivaltaisen ministeriön on syytä olla etukäteen yhteydessä asianomaiseen erikoisvaliokuntaan asianmukaisten käytänteiden luomisessa tiedonvaihdon toteuttamiseksi. Ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä, että valtioneuvostossa kiinnitetään jatkuvaa huomiota uudistetun valtiosopimusoppaan ohjeistuksen toteutumiseen käytännössä. Ulkoasiainvaliokunta pitää muun muassa valtioneuvoston ja ulkoasiainministeriön järjestämiä esittelijäkursseja sekä muuta koulutusta hyödyllisinä mahdollisuuksina kiinnittää asiaan huomiota.

Kansainväliset hallintosopimukset ja yhteisymmärryspöytäkirjat

Ulkoasiainvaliokunta on aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että kansainvälinen sääntely on siirtynyt yhä enenevässä määrin monenvälisten valtiosopimusneuvotteluiden ulkopuolelle. Erilaiset yhteisymmärryspöytäkirjat, käytännesäännöt ja menettelytavat laaditaan useimmiten epävirallisissa asiantuntija- tai virkamiestyöryhmissä, eikä niillä ole oikeudellisesti valtiosopimusten sitovuutta. Käytännössä ne kuitenkin ohjaavat monia hallituksen toimintatapoja.

Ulkoasiainvaliokunta pitää myönteisenä, että sen aikaisemman kannan mukaisesti nyt käsiteltävänä oleva selvitys on laajennettu kattamaan aiempaa tarkemmin erilaiset yhteisymmärryspöytäkirjat. Valiokunta pitää kuitenkin kysymystä yhteisymmärryspöytäkirjojen oikeudellisesta statuksesta monimutkaisempana ja tulkinnaltaan vaikeampana kuin mitä selvityksessä on esitetty.

Selvityksen johdannossa on todettu, että yhteisymmärryspöytäkirjoilla ei ole oikeudellisesti valtiosopimusten sitovuutta. Selvityksen puolustusministeriön hallinnonalaa käsittelevässä kohdassa kuitenkin todetaan osapuolien noudattavan yhteisymmärryspöytäkirjoja tarkasti ja niillä olevan puolustushallinnossa suuri merkitys, koska niiden perusteella määräytyy tosiasiallisesti osapuolten taloudellinen vastuu. Useissa tapauksissa yhteisymmärryspöytäkirjoihin joudutaan sisällyttämään määräyksiä, jotka Suomessa kuuluvat lainsäädäntöön tai ainakin sivuavat Suomessa lainsäädännön alaa. Tämä on johtanut siihen, että joitakin yhteisymmärryspöytäkirjoja käsitellään Suomessa kansallisesti oikeudellisesti sitovina asiakirjoina ja ne hyväksytään ja saatetaan voimaan perustuslain 8 luvun mukaisesti.

Selvityksen puolustusministeriön hallinnonalaa käsittelevässä osuudessa katsotaan Suomen linjan puolustusmateriaalialan yhteisymmärryspöytäkirjojen kansallisessa käsittelyssä olevan poikkeuksellinen. Selvityksen mukaan puolustusmateriaalialan yhteisymmärryspöytäkirjat eivät pääsääntöisesti muissa maissa vaadi parlamentin hyväksyntää, vaan toimivalta kuuluu puolustusministeriölle. Tämän katsotaan voivan johtaa siihen, että Suomen kansallinen hyväksymismenettely viivästyttää koko hanketta, Suomi joutuu liittymään hankkeeseen muita myöhemmin tai Suomi joutuu jäämään sen ulkopuolelle.

Perustuslakivaliokunta totesi ohjelmistoradioprojektia käsittelevässä lausunnossaan (PeVL 16/2008 vp), että eduskunnan hyväksymisen ulkopuolelle teknisesti rajattavissa olevan velvoitteen osiin ei voi sisältyä lainsäädännön alaan kuuluvia — eikä niihin vaikuttavia — tai muutoin eduskunnan hyväksymistä vaativia määräyksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi riitojen ratkaisu välimiesmenettelyssä, vahingonkor-vausvastuu sekä tietojen salassapito. Puolustusvaliokunnan (PuVL 6/2009 vp) tavoin ulkoasiainvaliokunta katsoo, että koska edellä kuvatut elementit kuuluvat oleellisena osana lähes minkä tahansa materiaaliprojektin yhteisymmärryspöytäkirjaan, ei liene mahdollista siirtyä menettelyyn, jossa toimivalta yhteisymmärryspöytäkirjojen hyväksymisestä Suomessa olisi ainoastaan puolustusministeriöllä puolustushallinnon alan hankkeissa. Mahdollisuuksia Suomen kansallisen ratifiointimenettelyn kehittämiseksi voidaan kuitenkin tutkia. Kansallista käsittelyä voidaan pyrkiä nopeuttamaan ainakin sopimusvalmistelijoiden koulutusta tehostamalla ja olemassa olevia mallisopimuksia hyödyntämällä.

Yhteistyö valtiosopimusasioissa Ahvenanmaan kanssa

Ulkoasiainvaliokunta pitää myönteisenä, että selvitykseen on lisätty jakso, jossa käsitellään yhteistyötä Ahvenanmaan kanssa valtiosopimusasioissa.

Ulkoasiainvaliokunta katsoo yhteistyön Ahvenanmaan kanssa kehittyneen positiivisesti. Valtioneuvoston yleisistunto teki huhtikuussa 2009 periaatepäätöksen, jossa edellytetään, että ulkoasiainministeriö ja oikeusministeriö yhdessä maakunnan hallituksen kanssa harkitsisivat mahdollisuuksia kehittää niitä keinoja, joilla varmistetaan Ahvenanmaan huomioon ottaminen kansainvälisten sopimusten neuvotteluprosesseissa sekä Suomen sitoutuessa kansainvälisiin sopimuksiin.

Ulkoasiainvaliokunta pitää myönteisenä ulkoasiainministeriön aktiivista käytännön toimintaa Ahvenanmaan kanssa tehtävän yhteistyön kehittämisessä mukaan lukien EU-sopimusohjeiden kääntäminen ruotsiksi, valtiosopimusoppaan Ahvenanmaata koskevan jakson päivittäminen ja Lissabonin sopimuksen voimaan saattamiseen liittyvän selvityksen laatiminen EU:n oikeushenkilöllisyyden vaikutuksesta Ahvenanmaan asemaan.

Ulkoasiainvaliokunnan käsiteltävänä olevan selvityksen johdosta järjestämässä asiantuntijakuulemisessa tuotiin esille myös ehdotuksia yhteistyön edelleen kehittämiseksi jatkossa. Kuulemisissa katsottiin, että maakunnan hallituksen osallistumiselle kansainvälisiin neuvotteluihin on parhaat edellytykset, kun valtioneuvosto tiedottaa maakunnan hallitukselle neuvotteluista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, luo maakunnan hallitukselle mahdollisuuden olla mukana neuvotteluryhmässä ja tiedottaa maakunnan hallitukselle neuvotteluista ruotsiksi. Tässä yhteydessä esiin nostettiin kaksi ongelmakohtaa. Kuulemisissa sanottiin tietyistä Ahvenanmaan maakuntapäiville lähetetyistä voimaantulosäädöksiä sisältäneistä esityksistä ilmenevän, ettei tiettyjen esitysten valmistelun yhteydessä ole hankittu maakunnan hallituksen lausuntoa. Toisena ongelmakohtana mainittiin ruotsinkielisen materiaalin saatavuus, joka toisinaan voi olla puutteellista, mistä esimerkkinä mainittiin valtiosopimusoppaan saatavuus vain suomeksi. Ulkoasiainvaliokunta katsoo, että näitä ongelmia voitaisiin käsitellä Ahvenanmaan kanssa tehtävän yhteistyön kehittämiseksi olemassa olevissa prosesseissa.

Varaumat ja niiden vastustaminen

Suomen tarkastelujakson aikana tekemiä ja vastustamia varaumia on selvityksessä käsitelty kattavasti. Ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä osana Suomen sopimuspolitiikkaa, jossa Suomi jatkossakin seuraa aktiivisesti monenvälisiin sopimuksiin, erityisesti ihmisoikeussopimuksiin, tehtyjä varaumia ja vastustaa niitä tarvittaessa.

Keskeiset sopimushankkeet tarkastelujaksolla 2006—2009

Ulkoasiainvaliokunta kiinnittää sopimushankkeita kuvaavassa osassa huomiota EU:n kolmasmaasopimuksiin, kansainväliseen humanitaariseen oikeuteen sekä tiettyihin Kansainväliseen työjärjestöön liittyviin asioihin.

Ulkoasiainvaliokunta pitää puutteena, että EU:n sopimuksia kolmansien maiden, maaryhmien ja järjestöjen kanssa ei ole käsitelty kattavasti eikä niitä ole analysoitu kokoavalla tavalla. Tältä osin selvitys on myös jossain määrin sekava. Selvityksessä on muun muassa käsitelty EU:n "kauppasopimusneuvotteluiden" otsikon alla erilaisia assosiaatio-, kumppanuus- ja yhteistyösopimuksia, joihin sisältyy poliittisia kysymyksiä. Näissä sopimuksissa kaupan vapauttaminen on ainoastaan yksi sopimusten lukuisista osa-alueista. Näiden sopimusten taustalla olevia keskeisiä EU:n tavoitteita ovat muun muassa taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen tukeminen kehitysmaissa, vakauden luominen, ihmisoikeuksien toteutumisen tukeminen sekä joukkotuhoaseiden leviämisen estäminen. Selvityksessä mainittu EU:n kilpailukyvyn vahvistaminen kuuluu toki sekin EU:n tavoitteiden joukkoon, etenkin muiden kuin vähiten kehittyneiden maiden kanssa tehtävissä sopimuksissa.

Ulkoasiainvaliokunta katsoo, että selvityksessä voisi jatkossa olla EU:n kolmasmaasopimuksia koskeva osio tai kappale, jossa käsiteltäisiin EU:n erilaiset sopimusinstrumentit (assosiaatiosopimukset, kumppanuussopimukset, yhteistyösopimukset, vapaakauppasopimukset jne.) ja tehtäisiin siltä pohjalta ajankohtaiskatsaus käynnissä ja vireillä oleviin neuvotteluihin. Kyseisessä osiossa tulisi myös jatkossa painottaa Suomen kannalta merkittävimpiä neuvotteluja; nyt käsiteltävänä olevassa selvityksessä ei mainita lainkaan EU:n ja Venäjän kumppanuussopimuksen jatkosta käynnissä olevia neuvotteluja.

Ulkoasiainvaliokunta toteaa, että selvityksestä puuttuu EU:n sopimuspolitiikan kuvaaminen EU:n ulkosuhteiden välineenä. Erilaisten sopimusjärjestelyiden kautta EU määrittelee poliittisten ja muiden lähtökohtien perusteella suhteensa kuhunkin kolmanteen maahan joko läheisemmäksi tai etäisemmäksi. Sopimusjärjestelyt myös heijastavat toisen osapuolen merkitystä EU:lle sekä EU:n käsitystä toisen osapuolen kehitystasosta. Sopimuksiin liittyy EU:n kauppa- ja kehityspoliittisen merkittävyyden vuoksi periaatteessa vahvat mahdollisuudet vaikuttaa esimerkiksi ihmisoikeuksiin ja yhteiskunnalliseen kehitykseen kolmansissa maissa. Selvityksessä voisi arvioida, miten EU on sopimuspolitiikallaan käytännössä kyennyt näitä tavoitteita edistämään ja mitä merkitystä asialla on Suomelle.

Ulkoasiainvaliokunta katsoo, että selvityksessä olisi ollut syytä käsitellä Lissabonin sopimuksen voimaantulon vaikutuksia EU:n ja Suomen sopimuspolitiikkaan sekä eduskunnan osallistumiseen kansainvälisten sopimusasioiden valmisteluun. Tarkastelua vaativat muun muassa EU:n tulo oikeushenkilöksi, EU:n kauppapoliittisen toimivallan laajentuminen, EU:n neuvottelujärjestelyiden muuttuminen mukaan lukien kor-kean edustajan rooli sekä Euroopan parlamentin aseman vahvistuminen.

Ulkoasiainvaliokunnan selvityksen johdosta järjestämissä asiantuntijakuulemisissa eräänä yksityiskohtana esiin nousivat niin sanotut irtautumislausekkeet EY:n (Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen EU:n) ollessa osapuolena yleissopimuksessa. Kyseisillä lausekkeilla EY pyrkii välttämään sitoutumistaan yhteisön oi- keuden kanssa ristiriitaisiin määräyksiin yleissopimuksissa. Tyypillisesti yleisessä irtautumislausekkeessa todetaan, että siellä missä yhteisösäädöksiä on olemassa, niitä sovelletaan yleissopimuksen sijasta. EY:n näkökulmasta tällainen lauseke on tehokkaampi ja helpompi ratkaisu kuin se, että kustakin yleissopimuksesta pyrittäisiin löytämään kohdat, jotka ovat mahdollisesti ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa. Yleissopimusten määräykset ovat usein yleisluontoisia, ja yhteisön lainsäädäntö saattaa kehittyä. Kolmansien osapuolten taholla EY:n irtautumislausekkeet aiheuttavat ongelmia, sillä niiden on vaikea täsmällisesti tietää lausekkeiden kaikkia vaikutuksia, ja lausekkeiden vaikutus voi muuttua yhteisön oikeuden kehittymisen myötä. Ulkoasiainvaliokunta katsoo, että EU:n niin sanottuja irtautumislausekkeita ja Suomen linjaa niiden suhteen tulisi käsitellä seuraavassa valtiosopimusselvityksessä.

Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden osalta ulkoasiainvaliokunta kiinnittää huomiota edellisen, vuonna 2006 annetun valtiosopimusselvityksen johdosta antamansa lausunnon toteamukseen aiheen varsin pintapuolisesta käsittelystä selvityksessä. Nyt käsiteltävänä olevasta selvityksestä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vahvistamista käsittelevä kohta puuttuu kokonaan, vaikkakin selvitys sisältää kansainvälistä rikostuomioistuinta ja muita sotarikostuomioistuimia käsittelevän kohdan. Humanitaarisen oikeuden käsittelyn osalta selvitys on siis muuttunut valiokunnan kannan suhteen päinvastaiseen suuntaan. Tämä siitä huolimatta, että kansainvälisen humanitaarisen oikeuden haasteet ja sen kehittämiseen kohdistuvat paineet ovat kasvaneet.

Suomi on ollut tarkastelujaksolla mukana kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kehittämiseen tähtäävissä sopimusneuvotteluissa. Selvityksessä ei mainita esimerkiksi rypäleaseita koskevaa Oslon sopimusta, joka neuvoteltiin ja allekirjoitettiin tarkastelujakson aikana. Sopimuksen allekirjoittamatta jättämistä joulukuussa 2008 on pidettävä huomionarvoisena päätöksenä Suomen sopimuspolitiikassa tarkastelujakson aikana. Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan linjauksen mukaan Oslon sopimukseen palataan, kun puolustusvoimien suorituskykyyn liittyvä tutkimus on tehty ja rypäleaseiden kansainvälinen kehitystyö, niiden hankintamahdollisuudet ja kustannusvaihtoehdot on selvitetty. Ulkoasiainvaliokunta pitää asian seuraamista valtiosopimusselvityksessä relevanttina asiana. Ulkoasiainvaliokunta pitää tärkeänä, että Oslon sopimuksen yhteydessä huomioidaan myös rypäleaseista käytävät neuvottelut tavanomaisia aseita koskevan CCW-sopimuksen puitteissa ja Suomen aktiivinen osallistuminen näihin neuvotteluihin. CCW-neuvotteluissa ovat mukana rypäleaseiden suurimmat tuottaja- ja käyttäjämaat.

Ulkoasiainvaliokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että hallitus on valtioneuvoston vuosien 2004 ja 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen yhteydessä linjannut Suomen liittyvän Ottawan jalkaväkimiinoja koskevaan sopimukseen vuonna 2012. Valiokunta toteaa, että mikäli seuraava valtiosopimusselvitys annetaan ulkoasiainvaliokunnan kannan mukaisesti seuraavan vaalikauden alussa vuonna 2011, Ottawan sopimukseen liittyvien valmisteluiden käsittely selvityksessä on silloin ajankohtaista.

Ulkoasiainvaliokunta pitää kannatettavana Suomen aktiivista toimintaa kansainvälisten neuvotteluiden aikaansaamiseksi kansainvälisen asekauppaa säätelevän sopimuksen (Arms Trade Treaty) laatimiseksi. Suomi kuuluu aloitteen alkuperäisten esittäjien ryhmään. Valiokunta katsoo, että tätäkin aihetta olisi perusteltua käsitellä seuraavassa selvityksessä.

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n osalta ulkoasiainvaliokunta ottaa kantaa selvityksessä esiin nostettuun mahdollisuuteen muuttaa tapaa, jolla tietyt asiat tuodaan eduskunnan käsittelyyn. Selvityksessä on todettu tähän asti noudatetuksi käytännöksi, että ILO:n hyväksymät yleissopimukset on esitelty eduskunnalle perustuslain 94 §:n nojalla. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että ILO:n yleissopimuksista on laadittu hallituksen esitys myös niissä tapauksissa, joissa hallitus ei ole puoltanut kyseessä olevan yleissopimuksen ratifioimista. Vastaavasti eduskunnan käsiteltäviksi on saatettu myös ILO:n suositukset, joiden osalta hallituksen esitys on sisältänyt hallituksen arvion kansallisen lainsäädännön vastaavuudesta ja sopimuksen ratifioinnin edellyttämistä lainsäädännön muutostarpeista.

Selvityksessä todetaan, että koska eduskunta ei käsitellessään ILO:n yleissopimuksen hyväksymättä jättämistä taikka ILO:n julistuksia tai suosituksia päätä PL 94 §:n 1 momentissa ilmaistulla tavalla kansainvälisen velvoitteen hyväksymisestä, valtioneuvoston piirissä on selvitetty vaihtoehtoa, jossa sanotut asiat saatettaisiin eduskunnan käsiteltäviksi perustuslain 47 §:n nojalla. Perustuslain 47 §:ssä säädetään eduskunnan tietojensaantioikeudesta, jolla tarkoitetaan yhtäältä valtioneuvoston velvollisuutta oma-aloitteisesti toimittaa eduskunnan tarvitsemat tiedot ja toisaalta valtioneuvoston velvollisuutta toimittaa eduskunnan pyytämät tiedot. Pykälän 1 momentin mukaan asianomaisen ministerin tulee huolehtia siitä, että valiokunta tai muu eduskunnan toimielin saa viipymättä tarvitsemansa tiedot. Pykälän 2 momentin mukaan valiokunnalla on oikeus saada valtioneuvostolta tai asianomaiselta ministeriöltä selvitys toimialaansa kuuluvasta asiasta. Valiokunta voi selvityksen johdosta antaa asiasta lausuntonsa valtioneuvostolle tai ministeriölle. Säännöksessä luotu menettely ei poissulje mahdollisuutta keskustella asiasta eduskunnan täysistunnossa eduskunnan työjärjestyksen mukaisesti eduskunnan näin halutessa.

Selvityksessä todetaan, että ne ILO:n yleissopimukset, jotka Suomen on tarkoitus ratifioida, saatetaan joka tapauksessa edelleen eduskunnan hyväksyttäviksi perustuslain 94 §:n 1 momentin nojalla.

Selvityksen mukaan ILO-sopimusten ratifioimatta jättäminen sekä suositusten ja julistusten käsittely perustuslain 47 §:n mukaisessa menettelyssä voisivat tarjota eduskunnalle luontevamman tavan käsitellä näitä asioita. Ulkoasiainvaliokunta yhtyy tähän kantaan, jota myös työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on puoltanut ulkoasiainvaliokunnalle antamassaan lausunnossa. Ulkoasiainvaliokunta yhtyy työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan perusteluihin, joiden mukaan selvityksessä esitetty menettely olisi valtioneuvoston ja eduskunnan kannalta joustavampi ja kevyempi, mutta turvaisi riittävällä tavalla eduskunnan vaikutus- ja tiedonsaantimahdollisuudet.