Perustelut

Direktiiviehdotuksella pyritään yksinkertaistamaan ja korvaamaan todisteiden hankintaa ja luovuttamista koskevat EU:n puitepäätökset sekä rikosasioissa annettavaa keskinäistä oikeusapua koskevat eri instrumentit siltä osin kuin ne koskevat todisteiden hankkimista rikosoikeudellista menettelyä varten. Tarkoituksena on helpottaa todisteiden hankintaa toisesta jäsenvaltiosta rikosasian käsittelyä varten ja näin nopeuttaa rikosasian käsittelyä. Lakivaliokunta pitää ehdotuksen tavoitteita kannatettavina ja suhtautuu ehdotukseen lähtökohtaisesti myönteisesti. Valiokunta keskittyy lausunnossaan kysymykseen toimivaltaisesta viranomaisesta.

Direktiiviehdotuksen 2 artiklan mukaan määräyksen antaneella viranomaisella tarkoitetaan ensinnäkin kyseessä olevassa asiassa toimivaltaista tuomaria, tuomioistuinta, tutkintatuomaria tai yleistä syyttäjää. Lisäksi määräyksen antaneella viranomaisella tarkoitetaan jotain muuta määräyksen antaneen valtion määrittelemää oikeusviranomaista, joka kyseisessä tapauksessa toimii tutkintaviranomaisena rikosoikeudellisessa menettelyssä ja jolla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti toimivalta antaa todisteiden keräämistä koskeva määräys. Suomen kannalta artiklaehdotus kattaisi paitsi tuomioistuimen ja syyttäjän myös esitutkintaviranomaiset.

Saadun selvityksen mukaan komissio ja osa jäsenvaltioista eivät kuitenkaan kannata muun kuin tuomioistuimen tai syyttäjän nimeämistä toimivaltaiseksi viranomaiseksi. Tämä johtuu pitkälti siitä, että direktiiviehdotus perustuu unionin vastavuoroisen tunnustamisen periaatteelle, jonka toimivuus edellyttää, että jäsenvaltiot luottavat toistensa oikeusjärjestelmiin ja viranomaisiin. Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteelle perustuva yhteistyö on velvoittavampaa kuin perinteinen oikeusapuyhteistyö, jossa pyynnön vastaanottavalla valtiolla on harkintavaltaa sen suhteen, laitetaanko pyyntö täytäntöön vai ei. Sen sijaan direktiiviehdotuksen tarkoittamassa yhteistyössä on kyse määräyksestä, jonka vastaanottava jäsenvaltio on lähtökohtaisesti velvollinen panemaan täytäntöön. Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta ja sen edellyttämästä luottamuksesta katsotaan seuraavan, että määräyksen antavan viranomaisen tulee olla oikeusviranomainen eli joko tuomioistuin tai syyttäjä.

Direktiiviehdotuksen määritelmän kohtaaman vastustuksen vuoksi neuvoston työryhmän puheenjohtaja on esittänyt erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja toimivaltaisen viranomaisen määrittelylle. Saadun tiedon mukaan kannatusta on saanut sellainen kompromissimalli, jossa edellytettäisiin, että silloin, kun määräyksen on antanut muu kuin oikeusviranomainen, määräys tulisi vahvistuttaa oikeusviranomaisella.

Lakivaliokunnan kuulemisessa on ilmennyt, ettei toimivaltaisen viranomaisen määrittelystä vallitse yhteisymmärrystä oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön välillä. Oikeusministeriö kannattaa ensisijaisesti sitä, että toimivaltainen viranomainen tarkoittaa vain oikeusviranomaista eli tuomioistuinta ja syyttäjää. Oikeusministeriö voi kuitenkin toissijaisesti hyväksyä edellä selvitetyn puheenjohtajavaltion esittämän kompromissimallin tarkoittaman vahvistusmenettelyn. Sen sijaan sisäasiainministeriö on ensisijaisesti kannattanut direktiiviehdotuksen määritelmää ja vasta toissijaisesti puheenjohtajavaltion kompromissimallia.

Lakivaliokunta toteaa, että kysymys toimivaltaisesta viranomaisesta on ollut jo aiemmissa yhteyksissä esillä useissa vastavuoroisen tunnustamisen instrumenteissa (jäädyttämispuitepäätös, eurooppalainen pidätysmääräys ja eurooppalainen todisteiden luovuttamismääräys). Oikeusviranomaisella eli tuomioistuimella ja syyttäjällä on näissä instrumenteissa keskeinen asema, ja ne on johdonmukaisesti pantu tällä tavoin myös kansallisesti täytäntöön, vaikkakin eurooppalaisen todisteiden luovuttamismääräyksen osalta on tietyin rajoituksin ja edellytyksin hyväksytty myös esitutkintaviranomaisen nimeäminen määräyksen antavaksi viranomaiseksi (LaVM 7/2010 vp — HE 268/2009 vp). Se, että yhteisön instrumenteissa toimivaltaisen viranomaisen katsotaan tarkoittavan oikeusviranomaista, perustuu edellä selvitettyyn tarpeeseen vahvistaa vastavuoroisen tunnustamisen edellyttämää luottamusta jäsenvaltioiden välillä, minkä katsotaan edellyttävän päätösten tekemistä samantasoisesti. Taustalla on myös se, että toisin kuin Suomessa, muissa unionin jäsenvaltioissa tutkinnanjohtajana toimii pääsääntöisesti tutkintatuomari tai syyttäjä. Suomessa syyttäjän asema on siten unionin rikosoikeudellisessa yhteistyössä muotoutunut vahvemmaksi kuin se on kansallisessa menettelyssä. Toisaalta myös kansallisessa menettelyssä syyttäjällä ja poliisilla on velvollisuus toimia yhteistyössä esitutkinnassa ja tämä yhteistyövelvollisuus koskee muun ohella kaikkia kansainvälisliityntäisiä rikosasioita, jollaisista myös nyt käsiteltävässä direktiiviehdotuksessa on kyse.

Nyt käsiteltävänä olevan direktiiviehdotuksen yhteydessä lakivaliokunta pitäisi parhaimpana vaihtoehtona sitä, että toimivalta antaa tutkintamääräys rajoitettaisiin oikeusviranomaisiin eli tuomioistuimeen ja syyttäjään. Tällaista ratkaisua puoltaisivat niin johdonmukaisuus- ja selkeyssyyt kuin myös jäsenvaltioiden välisen luottamuksen vahvistaminen. Ratkaisu koskisi vain unionin rikosoikeudellista yhteistyötä, eikä se vaikuttaisi siihen, miten todisteita hankitaan kansallisessa menettelyssä.

Lakivaliokunta kuitenkin yhteisymmärrykseen pääsemiseksi hyväksyy kompromissimallin tarkoittaman vahvistusmenettelyn, vaikkakin se on monimutkaisempi yhteistyön muoto kuin pelkästään oikeusviranomaisten välinen yhteistyö. Jos vahvistusmenettely jatkoneuvotteluissa hyväksytään, lakivaliokunta pitää tärkeänä, että neuvotteluissa pyritään sellaiseen ratkaisuun, joka olisi käytännön soveltamistilanteita ajatellen mahdollisimman selkeä ja rikosasian käsittelyn kannalta mahdollisimman nopea ja tehokas. Suomen järjestelmässä ei tulisi tapauskohtaisesti joutua arvioimaan, tuleeko tutkintamääräys vahvistuttaa oikeusviranomaisella vai ei. Lisäksi lakivaliokunta katsoo, että siinä vaiheessa, kun sääntelyä pannaan kansallisesti täytäntöön, vielä arvioidaan, millainen toimivaltaista viranomaista koskeva ratkaisu soveltuu parhaiten Suomen järjestelmään. Syyttäjän ja poliisin yhteistyötä näissä asioissa on jatkossa tiivistettävä.