Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi

Belgia, Bulgaria, Viro, Espanja, Itävalta, Slovenia ja Ruotsi tekivät 29.4.2010 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rikosoikeuden alan eurooppalaisesta tutkintamääräyksestä. Eurooppalaisella tutkintamääräyksellä on tarkoitus korvata aikaisemmat instrumentit siltä osin kuin ne käsittelevät todisteiden hankkimista rikosoikeudellista menettelyä varten.

Direktiiviehdotuksen käsittely aloitettiin toukokuussa 2010. OSA-neuvosto saavutti siitä yleisnäkemyksen joulukuussa 2011. Euroopan parlamentin oikeus- ja sisäasioiden valiokunta (LIBE) äänesti muutosehdotuksista toukokuussa 2012, minkä jälkeen direktiiviehdotuksen käsittely on ollut keskeytyneenä. Euroopan parlamentti, komissio ja neuvosto ovat käyneet asiassa trilogineuvotteluja maaliskuun 2013 lopulta lähtien. Neuvottelut jatkuvat kesäkuussa 2013.

Valtioneuvoston kanta

Suomi suhtautuu myönteisesti direktiiviehdotukseen ja tukee puheenjohtajiston pyrkimyksiä saattaa neuvottelut päätökseen. Sisällöllisesti Suomen kantana on, että tulisi mahdollisimman pitkälle pysyä neuvostossa hyväksytyssä yleisnäkemyksessä.

Euroopan parlamentti on pitänyt tärkeänä, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen määritelmässä viitataan velvollisuuteen kunnioittaa perusoikeuksia sekä puolustuksen oikeuksien huomioon ottamiseen. Puheenjohtaja on ehdottanut viittauksen lisäämistä 1 artiklaan. Lisäksi on ehdotettu 4 artiklaan lisäystä, jonka mukaan eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamista voi pyytää myös epäilty tai syytetty taikka tämän avustaja kansallisten menettelysäännösten mukaisesti.

Toimivaltaista viranomaista koskevan määritelmän osalta Euroopan parlamentille on ollut ongelmallista hyväksyä neuvostossa hyväksyttyä ratkaisua, jonka mukaan myös muu kuin oikeusviranomainen voi antaa eurooppalaisen tutkintamääräyksen, mutta tällöin oikeusviranomaisen on vahvistettava tutkintamääräys (niin sanottu validointimenettely). Yhteisymmärrykseen pääsemiseksi puheenjohtajan tekstiehdotuksissa on säilytetty validointimenettely, mutta siirretty sitä koskeva kohta viranomaismääritelmän yhteyteen artiklaan 2. Tekstissä todetaan, että validoivan viranomaisen on ennen tutkintamääräyksen lähettämistä tutkittava erityisesti 5a artiklassa mainitut edellytykset tutkintamääräyksen antamiselle. Lisäksi täytäntöönpanevan viranomaisen osalta Euroopan parlamentti on ehdottanut tekstiin lisäyksen tuomioistuimen tai tuomarin luvan hankkimisesta. Puheenjohtaja on ehdottanut ratkaisua, jonka mukaan täytäntöönpanovaltiossa tulee noudattaa samanlaisia menettelyjä kuin vastaavanlaisessa kansallisessa tapauksessa. Menettelyihin voi kuulua myös tuomioistuimen tai tuomarin luvan hankkiminen pyydetylle toimenpiteelle.

Eurooppalaisen tutkintamääräyksen antamisen edellytyksiin liittyen on keskusteltu erityisesti siitä, miten suhteellisuusperiaate artiklatekstissä otetaan huomioon. Tältä osin puheenjohtaja on ehdottanut neuvoston yleisnäkemyksessä pysymistä, jonka mukaan suhteellisuusperiaatteen arviointi on määräyksen antavan viranomaisen asiana. Yhteisymmärrykseen pääsemiseksi 5a artiklaan on kuitenkin lisätty mahdollisuus viranomaisten väliseen konsultointiin tilanteessa, jossa täytäntöönpanovaltio epäilee, ettei suhteellisuusperiaatetta ole riittävästi huomioitu. Konsultaation seurauksena määräyksen antanut valtio voi peruuttaa tutkintamääräyksen. Suhteellisuusperiaatetta ei ole lisätty kieltäytymisperusteeksi.

Kieltäytymisperusteisiin Euroopan parlamentin kanta yleisesti ottaen on ollut se, että se olisi halunnut enemmän kieltäytymisperusteita kuin mitä neuvoston yleisnäkemyksenä hyväksyttyyn tekstiin sisältyy. Euroopan parlamentti on muun muassa ehdottanut direktiiviin lisättäväksi perusoikeuksien loukkaukseen liittyvän kieltäytymisperusteen. Puheenjohtaja on viimeisimmässä kompromissiehdotuksessaan ehdottanut lisättäväksi kieltäytymisperusteeksi sen, että on selviä todisteita siitä, että tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta seuraisi todellinen riski perusoikeuksien loukkaukseen. Muutoin viime vaiheen neuvotteluissa kieltäytymisperusteita koskevien säännösten rakennetta sekä artiklojen 9 ja 10 suhdetta on pyritty selkeyttämään ja tehty joihinkin kohtiin vähäisiä sanamuotomuutoksia. Kaiken kaikkiaan puheenjohtaja on pyrkinyt säilyttämään tekstin mahdollisimman lähellä neuvostossa hyväksyttyä yleisnäkemystä.

Kustannustenjaon osalta Euroopan parlamentti on ehdottanut, että tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta aiheutuvat kustannukset jaettaisiin määräyksen antaneen valtion ja täytäntöönpanovaltion kesken. Puheenjohtajisto on ehdottanut yleisnäkemyksen mukaisessa ratkaisussa pysymistä, jonka mukaan pääsääntönä on, että eurooppalaisen tutkintamääräyksen täytäntöönpanosta aiheutuvista kustannuksista vastaa täytäntöönpanovaltio. Tämä vastaa oikeusapuyhteistyössä vakiintunutta linjaa. Neuvoston yleisnäkemykseen sisältyy kuitenkin mahdollisuus sopia kuluvastuun jakamisesta poikkeuksellisen korkeita kustannuksia vaativissa tapauksissa.

Yllä mainittujen kysymysten lisäksi avoinna on vielä muita artikloja, kuten oikeussuojakeinoja koskeva artikla sekä kokonaan erityisiä tutkintamenetelmiä koskeva jakso IV.

Suomi kannattaa neuvoston yleisnäkemyksessä pysymistä, mutta hyväksyy myös puheenjohtajiston kompromissiehdotukset yllä oleviin kysymyksiin. Erityisen tärkeänä Suomi pitää validointimenettelyn säilyttämistä määräyksen antavan viranomaisen osalta. Myös direktiivi-ehdotuksen loppupään artiklojen osalta Suomi kannattaa mahdollisimman pitkälti yleisnäkemyksessä hyväksyttyjä ratkaisuja, erityisesti erityisten tutkintamenetelmien osalta. Direktiivin tulisi olla soveltamisalaltaan laaja-alainen ja kattaa videokuulustelu sekä muut jaksoon IV sisältyvät oikeusaputilanteet (muun muassa pankkitilitietojen selvittäminen ja telekuuntelu).