Puhemies:
Ulkopuolella päiväjärjestyksen tehdään
päätös valtioneuvoston tiedonannosta
Irlannille annettavaa lainoitusta varten Euroopan rahoitusvakausvälineen
varainhankinnalle myönnettävästä valtiontakauksesta.
Keskustelu asiasta päättyi 1.12.2010 pidetyssä täysistunnossa.
PTK 123/3/2010
Esitän nyt työjärjestyksen mukaisesti
eduskunnan hyväksyttäväksi yksinkertaisen
päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodon:
"Saatuaan tiedonannon eduskunta siirtyy päiväjärjestykseen."
Vastoin tätä puhemiehen ehdotusta on tehty seuraavat
kolme ehdotusta perustellun päiväjärjestykseen
siirtymisen sanamuodoksi:
Ed. Eero Heinäluoma on ed. Markku Uusipaavalniemen
kannattamana tehnyt seuraavan ehdotuksen: "Eduskunta toteaa, että hallitus
on epäonnistunut rahoituskriisin hoidossa ja Irlannin tukiehtojen
neuvottelussa, eikä nauti eduskunnan luottamusta,
ja siirtyy päiväjärjestykseen."
Ed. Paavo Arhinmäki on ed. Markus Mustajärven
kannattamana tehnyt seuraavan ehdotuksen: "Eduskunta ei hyväksy Suomen valtion-
takausta
Irlannin lainoituksen edellyttämälle ERVV:n
varainhankinnalle eikä Irlannin lainapakettia, jossa kansalaiset
pannaan maksamaan pankkien pelastaminen,
ja siirtyy päiväjärjestykseen."
Ed. Bjarne Kallis on ed. Toimi Kankaanniemen kannattamana tehnyt
seuraavan ehdotuksen: "Eduskunta toteaa, että Euroopan
rahoitusvakausvälineen varainhankinnalle myönnettävä valtiontakaus
edellyttää, että
1. Suomi muun muassa IMF:n kautta edellyttää,
että Irlanti luopuu asteittain epäterveestä verokilpailusta
yritysverotuksen osalta,
2. Irlannin pankkisektorille laaditaan sopeutumisohjelma, johon
sisällytetään kohta osakkeiden nollaamisesta
pankin pääomittamisen yhteydessä silloin,
kun pankin oma pääoma on menetetty kokonaisuudessaan,
ja myönnetylle tuelle on annettava markkinakelpoisina vakuuksina
Irlannin valtion takauksilla varmistetut osakkuudet tuettavissa
pankeissa vähintään puolelle tuen määrästä,
3. takaussitoumuksen antaneen maan takausvastuuta vähennetään
määrällä, joka vastaa sitä määrää,
josta sen valvonnan alainen Irlannin rahoittaja on vapaaehtoisessa
rahoitusjärjestelmässä luopunut, ja
4. Irlannin lainan aktivoiminen ja sen ehdot eivät
ole lupaus tulevien vastaavanlaisten kriisien ratkaisemiseen,
ja siirtyy päiväjärjestykseen."
Selonteko hyväksyttiin.
Äänestysjärjestys hyväksyttiin.
Eduskunta siirtyi päiväjärjestykseen.