Perustelut

Direktiiviehdotus on osa laajempaa työperäistä maahanmuuttoa koskevaa sääntelyä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta rajaa lausuntonsa koskemaan direktiiviä siltä osin kuin siinä on kyse sosiaaliturvasta sekä sosiaali- ja terveyspalveluista. Direktiivissä näitä koskevat artiklat 5 ja 16.

Yhdenvertainen oikeus sosiaaliturvaan

Direktiiviehdotuksen 16 artiklan perusteella yhdenvertaista kohtelua sosiaaliturvan alalla tulee soveltaa kausityöntekijöihin, jotka tulevat jäsenvaltioon suoraan kolmannesta maasta. Suomessa yhdenvertaisen kohtelun vaatimus kohdistuisi sosiaalivakuutukseen, perhe-etuuksiin ja julkisiin terveyspalveluihin — aloihin, joita koskee unionin sosiaaliturvalainsäädäntö asetuksen N:o 883/2004 perusteella. Sen sijaan vaatimus ei kohdistu sosiaalipalveluihin, kuten päivähoitoon, eikä toimeentulotukeen tai asumistukeen.

Muiden asumisperusteisten etuuksien osalta Suomi on katsonut, että myös perhe-etuudet tulisi jättää yhdenvertaisen kohtelun ulkopuolelle. Työskentelyyn perustuvan sosiaaliturvan osalta Suomi pitää selvänä, että se kuuluu kausityöntekijöille vastaavin perustein kuin muillekin työssäkäyville. Esimerkiksi Suomen työeläke- ja tapaturmavakuutuslainsäädännön mukaan eläke jo nykyisinkin maksetaan rajoituksetta kaikkiin maihin ja riippumatta eläkkeensaajan kansalaisuudesta.

Unionin oikeudessa yhdenvertainen kohtelu tarkoittaa kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltoa ja myös epäsuoran syrjinnän kieltoa, eli kiellettyjä ovat sellaiset ehdot, jotka toisen jäsenmaan kansalaisen on tosiasiallisesti vaikeampi täyttää kuin oman maan kansalaisen. Oikeuskäytännössä, joka on toistaiseksi koskenut yhdenvertaista kohtelua EU-kansalaisten kesken, on asumista koskeva vaatimus katsottu epäsuoraksi syrjinnäksi. Tapauksissa on ollut kyse sosiaaliturvaetuuksista ja ns. sosiaalisista eduista.

Komission ehdotuksen mukainen yhdenvertaista kohtelua koskeva säännös tiukimmillaan merkitsisi, ettei vakinaisen asumisen ehtoa voitaisi asettaa myöskään kolmansista maista tuleville kausityöntekijöille. Näin ollen Kansaneläkelaitoksen toimeenpanemat sosiaaliturvaetuudet samoin kuin julkisen terveydenhuollon palvelut tulisi antaa kausityöntekijöille samoin ehdoin kuin Suomessa vakinaisesti asuville. Terveyspalvelujen osalta yhdenvertaisuus tarkoittaisi terveyspalvelujen järjestämistä samoin asiakasmaksuin ja muutoinkin samoin ehdoin ja samassa laajuudessa kuin kunnan vakinaisille asukkaille.

Sairausvakuutus maahantulon ehtona

Henkilöltä voitaisiin ehdotuksen 5 artiklan mukaan edellyttää sairausvakuutusta oleskeluluvan myöntämiseksi. Sairausvakuutuksen tulisi "kattaa kaikki riskit, jotka yleensä katetaan asianomaisen jäsenvaltion kansalaisten osalta, niille ajanjaksoille, jolloin tällaista vakuutusturvaa ja vastaavaa oikeutta etuuksiin ei ole työsopimukseen liittyen tai sen seurauksena". Suomessa näitä riskejä varten on varauduttu sekä sairausvakuutuksen että julkisten terveyspalvelujen avulla.

Jos jäsenmaa voisi vaatia 5 artiklan mukaista sairausvakuutusta, siitä voitaisiin kattaa kausityöntekijän sairaanhoidon kustannukset silloin, kun kansallisen lainsäädännön mukaan sairausetuudet eivät perustu työskentelyyn. Tämä tarkoittaisi, että kausityöntekijällä olisi Suomessa oikeus käyttää julkisia terveyspalveluja, mutta hän vastaisi kustannuksista itse sairasvakuutuksensa kautta. Tältä osin kyse olisi vastaavanlaisesta tilanteesta kuin opiskelijadirektiivissä.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan komissio on kuitenkin katsonut, että 16 artiklan mukainen yhdenvertainen kohtelu on voimassa työskentelyn aloittamisesta lukien ja 5 artiklan mukainen sairausvakuutus voitaisiin vaatia vain väliaikaiseksi takeeksi esimerkiksi maahantulon ja työskentelyn väliselle ajalle.

Direktiivin vaikutus asumisperusteiseen sosiaaliturvaan

Direktiivin vuoksi tulisi muuttaa kansallista sosiaaliturvalainsäädäntöä ja ottaa direktiivin tarkoittamat unionin ulkopuolelta tulevat kausityöntekijät soveltamisalalaissa tarkoitetun asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin. Samoin kunnan velvoitetta antaa terveyspalveluja muille kuin kunnassa kotipaikan omaaville tulisi laajentaa oikeuttamalla direktiivissä tarkoitetut henkilöt kuntien järjestämiin terveyspalveluihin. Valiokunnan näkemyksen mukaan tällöin tulee tarkistaa myös valtion ja kuntien välistä kustannusvastuuta ulkomaalaisen työvoiman terveydenhuollon osalta niin, että valtio osallistuu nykyistä suuremmalla osuudella kustannuksiin. Kausityöntekijä ei maksa kunnallisveroa, ja tulosta mahdollisesti perittävä lähdevero tilitetään valtiolle. Valiokunta huomauttaa, että direktiivin kustannusvaikutuksia on tässä vaiheessa mahdoton laskea, niistä voidaan esittää vain suuntaa-antavia arvioita.

Valiokunta on aiemmin ottanut nk. puitedirektiivin yhteydessä kantaa sosiaaliturvaetuuksien ja terveyspalvelujen myöntämiseen kolmannen maan kansalaisille, jotka eivät asu vakituisesti Suomessa (StVL 7/2009 vp, StVL 4/2010 vp ja StVL 7/2010 vp). Valiokunta on katsonut, että asumisvaatimuksesta luopuminen merkitsee perustavanlaatuisia muutoksia asumisperusteiseen sosiaaliturvajärjestelmäämme. Valiokunta toteaa, että globalisaation myötä työvoiman liikkuvuus merkittävästi kasvaa, ja on tosiasia, että Suomessa tulee tulevaisuudessa työskentelemään yhä enemmän ulkomaista työvoimaa. Valiokunta korostaakin, että mitä enemmän unionilainsäädännön kautta tulee erilaisia henkilöryhmiä, joille asumisperusteiset etuudet tulee myöntää riippumatta siitä, asuvatko he Suomessa vai ei, joudutaan meillä väistämättä vastoin kansallisia tavoitteita tarkastelemaan uudelleen asumisperusteista, verorahoitteista ja universaalia sosiaaliturva- ja palvelujärjestelmäämme. Kansallinen liikkumavara sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon sääntelyn osalta kapenee. Valiokunta pitää erittäin huolestuttavana meneillään olevaa kehitystä, jolla unionin toimivalta sosiaaliturvan alueella laajenee muiden politiikkalohkojen toimivaltasäännösten kautta. Valiokunta katsoo, että valtioneuvoston tulee painokkaasti vaatia kansallisen toimivallan suojaamista sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmien osalta.

Direktiivin soveltamisalasta

Direktiiviä sovellettaisiin jäsenvaltioiden ulkopuolella asuviin kolmansien maiden kansalaisiin ja kausiluonteisella toimialalla työsuhteessa tehtävään ansiotyöhön. Kausityöntekijä voisi oleskella jäsenvaltiossa enintään 6 kuukautta kalenterivuodessa. Kausiluonteista toimintaa on tyypillisesti esimerkiksi maataloudessa sadonkorjuuaikaan tai matkailussa lomakaudella.

Direktiivi ei koske esimerkiksi Suomeen vuosittain tulevia luonnonmarjojen poimijoita, koska työtä ei pääsääntöisesti tehdä työsuhteessa. Heidän osaltaan valiokunta pitää välttämättömänä, että poimijoiden värväämiseen sekä huonoihin asumisoloihin liittyviin epäkohtiin puututaan viranomaistoimin. Valiokunta pitää erittäin myönteisenä, että ulkoministeriö on parhaillaan tekemässä selvitystä kolmansista maista tulevien marjanpoimijoiden välitystoiminnasta samoin kuin jakamassa informaatiota työoloista ja ansaintamahdollisuuksista poimijoiden lähtömaissa.

Direktiivin tarpeellisuudesta

Valiokunta pitää sinänsä erittäin tärkeänä tavoitetta kausityöntekijöiden sosiaalisen suojelun parantamisesta. Valiokunta tukee pyrkimyksiä vähentää kausityöntekijöiden syrjintää ja kaltoin kohtelua työehtojen, asumisen tai sosiaaliturvan alalla. On tärkeätä varmistua siitä, että myös kausityöntekijä nauttii lakisääteisiä tai sopimusperusteisia työehtoja palkkaan, työaikaan, vuosilomaan ja yleensä työnantajan ja työntekijän välisiin sopimusperusteisiin velvoitteisiin liittyen. Valiokunta korostaakin kausityöntekijöitä palkkaavan työnantajan velvollisuutta antaa työntekijälle oikeaa informaatiota ja vastuuta työntekijöiden oikeuksien toteutumisesta. Myös viranomaistiedottamista ulkomaalaisen työvoiman oikeuksista tulisi lisätä.

Valiokunta yhtyy siihen valtioneuvoston näkemykseen, että direktiivin säätämisestä voitaisiin myös kokonaan luopua, koska direktiivi ei tuo lisäarvoa kausityöntekijöitä koskevaan sääntelyyn. Valiokunta katsoo, että sääntely monimutkaistuu, kun maahantulon edellytyksistä samoin kuin työntekijän oikeuksista säädetään usealla eri direktiivillä.