Perustelut
Direktiiviehdotus on osa laajempaa työperäistä maahanmuuttoa
koskevaa sääntelyä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta
rajaa lausuntonsa koskemaan direktiiviä siltä osin
kuin siinä on kyse sosiaaliturvasta sekä sosiaali-
ja terveyspalveluista.
Yrityksen sisällä siirtyvän sosiaaliturva
Direktiivin mukaisesti yritysten sisällä siirtyneille
työntekijöille olisi kansallisessa lainsäädännössä myönnettävä yhdenvertainen
kohtelu niiden sosiaaliturvan alojen osalta, joita koskee unionin
sosiaaliturvalainsäädäntö asetuksen
N:o 883/2004 perusteella. Suomessa yhdenvertaisen kohtelun
vaatimus kohdistuisi sosiaalivakuutukseen, perhe-etuuksiin ja julkisiin
terveyspalveluihin. Sen sijaan vaatimus ei kohdistu sosiaalipalveluihin,
kuten päivähoitoon, eikä toimeentulotukeen
tai asumistukeen.
Yritysten sisällä siirtyville työntekijöille
olisi myönnettävä paitsi työntekoon
myös asumiseen perustuvat sosiaaliturvaetuudet sekä julkiset
terveyspalvelut maahantulosta alkaen, vaikka edellytykset vakinaiselle
asumiselle Suomessa eivät täyttyisikään.
Valiokunta toteaa, että osa direktiivissä tarkoitetuista
yrityksen sisällä siirtyvistä johtajista
ja asiantuntijoista tulee Suomeen pidempiaikaisen työsuhteeseen,
jolloin he muutoinkin pääsisivät työskentelyn
perusteella asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin. Vakinaista
asumista osoittavana seikkana soveltamisalalain mukaan otetaan
huomioon muun muassa vähintään kahden
vuoden työsopimus Suomessa tehtävää työtä varten.
Osa direktiivissä tarkoitetuista henkilöistä kuitenkin
työskentelisi Suomessa vain lyhytaikaisesti. Yhdenvertaisen
kohtelun vaatimus edellyttäisi, että nykyisiä asumisvaatimuksia
sosiaaliturvan piiriin kuulumisen ja terveyspalvelujen saamisen
ehtona ei voitaisi ylläpitää kaikkien
direktiivin soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden osalta.
Yhdenvertainen oikeus julkisiin terveyspalveluihin tarkoittaisi terveyspalvelujen
järjestämistä direktiivissä tarkoitetuille
henkilöille samoin asiakasmaksuin ja muutoinkin samoin
ehdoin ja samassa laajuudessa kuin kunnan vakinaisille asukkaille.
Valiokunta katsoo, että mikäli kuntien järjestämisvelvoite
direktiivin johdosta laajenee, tulee myös valtion ja kuntien
välistä kustannusvastuuta ulkomaisen työvoiman
terveydenhuollosta tarkistaa.
Valiokunta katsoo, että direktiivin jatkokäsittelyssä tulee
selvittää, voitaisiinko yritysten sisällä siirtyviltä työntekijöiltä vaatia
omaa tai työnantajan ottamaa kattavaa sairausvakuutusta.
Tällöin työntekijällä olisi
oikeus käyttää julkisia terveyspalveluja,
mutta hän vastaisi kustannuksista itse sairasvakuutuksensa
kautta.
Direktiivin vaikutus asumisperusteiseen
sosiaaliturvaan
Valiokunta on aiemmin ottanut nk. puitedirektiivin yhteydessä kantaa
sosiaaliturvaetuuksien ja terveyspalvelujen myöntämiseen
kolmannen maan kansalaisille, jotka eivät asu vakinaisesti Suomessa
(StVL 7/2009 vp, StVL 4/2010
vp ja StVL 7/2010 vp). Valiokunta
on katsonut, että asumisvaatimuksesta luopuminen merkitsee
perustavanlaatuisia muutoksia asumisperusteiseen sosiaaliturvajärjestelmäämme.
Valiokunta viittaa tässä yhteydessä myös
kausityöntekijöitä koskevasta direktiivistä antamaansa
lausuntoon (StVL 14/2010 vp). Vaikka
tämä direktiivi ei merkittävästi
lisäisikään ulkomaisen työvoiman määrää,
valiokunta katsoo tässäkin yhteydessä tarpeelliseksi
huomauttaa, että mitä enemmän unionilainsäädännön
kautta tulee erilaisia henkilöryhmiä, joille asumisperusteiset
etuudet tulee myöntää riippumatta siitä,
asuvatko he Suomessa vai ei, joudutaan meillä väistämättä vastoin kansallisia
tavoitteita tarkastelemaan uudelleen asumisperusteista, verorahoitteista
ja universaalia sosiaaliturva- ja palvelujärjestelmäämme. Valiokunta
pitää erittäin huolestuttavana meneillään
olevaa kehitystä, jolla unionin toimivalta sosiaaliturvan
alueella laajenee muiden politiikkalohkojen toimivaltasäännösten
kautta.
Vaikutus työeläkevakuuttamiseen
Työeläkelainsäädäntöä olisi
vakuuttamisvelvoitteen osalta muutettava direktiivin yhdenvertaisen
kohtelun toteuttamiseksi. Kaikki Suomessa työskentelevät
työntekijät on pääsääntöisesti työeläkevakuutettava.
Tästä poiketen vakuuttamisvelvoite ei nykyisin
kuitenkaan koske sellaista työntekijää,
joka on lähetetty kolmannesta maasta Suomeen enintään
kahdeksi vuodeksi työskentelemään ulkomaisen
työnantajan palveluksessa. Lisäksi ulkomainen
työnantaja voi hakemuksesta saada vapautuksen työntekijöidensä työeläkevakuuttamisesta
työntekijän työskentelyn kestäessä Suomessa
kahdesta viiteen vuoteen.
Valiokunta pitää erittäin tärkeänä,
että ulkomailta Suomeen tulevien työeläkevakuuttamisesta
huolehditaan. Direktiivi voi kuitenkin johtaa siihen, että työntekijä on
joka tapauksessa vakuutettava Suomessa, vaikka työnantaja
olisi järjestänyt hänelle eläkevakuutuksen
muualla.
Lopuksi
Valiokunta toteaa, että työvoiman maahanmuuttoa
koskeva sääntely on muodostumassa hyvin monimutkaiseksi,
kun eri työntekijäryhmiä varten laaditaan
erilaisia säännöksiä. Direktiivin
tavoitteena on vastata tehokkaasti ja nopeasti johtohenkilöiden
ja asiantuntijoiden tarpeeseen monikansallisten yritysten sivuliikkeissä ja
tytäryhtiöissä luomalla yhdenmukaistetut
maahanpääsyn edellytykset tälle työntekijäryhmälle.
Valiokunta yhtyy siihen valtioneuvoston näkemykseen, ettei
direktiiviehdotus välttämättä palvele tämän
tavoitteen toteutumista. Tästä syystä direktiivin
tarpeellisuutta tulee vielä jatkovalmistelussa harkita.
Valiokunta kiinnittää vielä huomiota
siihen, että yritysten sisäisen siirron perusteella
maahan tuleviin sovellettaisiin lähetettyjen työntekijöiden
oikeuksia. Tämä tarkoittaa, että jäsenmaissa
voidaan tietyillä aloilla työskennellä jopa kolme
vuotta eri työehdoilla ja palkalla kuin maassa pysyvästi
asuvat työntekijät. Lähetettyjen työntekijöiden
työehdoissa on jo nyt epäselvyyksiä EU:ssa.
Tämä direktiiviehdotus saattaa lisätä niitä entisestään
ja erityisesti silloin, kun kolmannesta maasta tuleva siirtyy
unionin alueella jäsenmaasta toiseen.